maanantai 21. elokuuta 2023

Suomalaisen sosialismin 120-vuotisjuhla


Forssan työväentalossa järjestetään ensi sunnuntaina juhlaseminaari, kun Suomen sosialidemokraattisen puolueen tunnetun Forssan ohjelman hyväksymisestä on nyt tullut kuluneeksi 120 vuotta (kuva). Enää ei SDP:n poliittisessa ohjelmassa mainita sosialismi-sanaa, ja Forssassa voidaankin sunnuntaina juhlia varsinaisesti päätöstä pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittämisen käynnistämisestä.
Edes työväenliike-sanaa ei nykyisessä puolueohjelmassa ole.


Puolueen pitemmässä periaatejulistuksessa sosialismi kuitenkin esiintyy muutamassa kohdassa, eikä tätä tekstiä olla muuttamassa myöskään puoluekokouksessa Jyväskylässä syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Siellä riittää yhdeksi isoksi asiaksi valita uudeksi puheenjohtajaksi
Antti Lindtman, joka pitää juhlapuheen myös sunnuntaina Forssassa.

Kun
puolueen lehdessä oli iso juttu tästä sosialismin aaveesta, oli jutussa sellainenkin kohta, että ”sosialismin rippeet voisi siirtää ansaitusti työväenliikkeen museoiden hyllyille. Harvalla tulisi niitä aidosti ikävä.” (Demokraatti 8.6.2023)

Heti sen perään tutkijatohtori
Mikko Kemppainen Tampereen yliopistosta kuitenkin sanoi, että sosialismi-sanasta luopuminen olisi käytännössä itsesensuuria ja historiallista identiteetin kadottamista.

Lisäksi tosiasia on, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta seisoo nimenomaan sosialististen aatteiden perustalla: verotuksella otetaan rikkailta enemmän ja annetaan köyhimmille. Tämä pohjoismainen malli on myös parempi kuin oli Neuvostoliiton yritelmä, joka jäi kokeilun asteelle, kun se rappeutui epädemokraattisessa järjestelmässä henkilöpalvonnan ja -pelon takia.

Ruotsin demareille sosialismista puhuminen on helpompaa, koska siellä se ei tarkoita talojen ja tavaroiden ”sosialisoimista”, vaan: ”
Sosiaalidemokratian tavoitteena on yhteiskunta, joka perustuu demokratian ihanteisiin ja kaikkien ihmisten tasa-arvoon ja oikeuteen. Demokraattisen sosialismin tavoitteena on vapaista ja tasa-arvoisista ihmisistä koostuva solidaarinen yhteiskunta.”

Sen verran voisi SDP joka tapauksessa justeerata terminologiaa, että lisäisi puolueen nimeen yhden a-kirjaimen: sosiaalidemokraattinen puolue viittaisi nimenomaan sosiaalisuuteen, eikä sosialistiseen vallankumoukseen. Uutta yhteiskuntajärjestelmäähän SDP ei tavoittele, vaan kaiken perusideana on säännelty markkinatalous, joka on todettu maailman parhaaksi systeemiksi. Nyt on kuitenkin terästäydyttävä niin, ettei äärioikeistolaisuuden nousu pääse populismilllaan tuhoamaan sitä, mikä pantiin alulle 120 vuotta sitten.

FORSSAN OHJELMA 1903

SDP otti 120 vuotta sitten tavoiteohjelmaansa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, kahdeksan tunnin työpäivät, palkalliset sairaus- ja äitiyslomat, maksuttoman oppivelvollisuuden, maksuttomat koulutarvikkeet ja -ruokailun, aborttioikeuden ym. Muita tavoitteita olivat:

Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.
Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.
Kaikkien henkilöllisten ja välillisten verojen poistaminen yleisellä asteettain nousevalla tuloverolla, jolloin ansioton arvonnousu ja korkotulot sekä perintö on verotettava ankarammin kuin omasta ansiosta tai työstä johtuvat tulot. Verotettavan omaisuuden ilmoittamisvelvollisuus.
□ Maksuton oikeudenkäynti ja oikeusapu. Korvaus viattomasti syytetyille, vangituille ja tuomituille.
□ Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.
□ Sotilastaakkaa on vähennettävä ja kansanpuolustus järjestettävä vakituisen sotaväenoton sijaan. Rauhan aatetta on käytännössä toteutettava.
□ Kaikkien rajoitusten poistaminen, jotka asettavat naisen yleis- tai yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.
□ Yleinen kieltolaki väkijuomain valmistamisen ja kaupan suhteen.

Vaikka puolueen periaatejulistukseen ei Jyväskylän puoluekokouksessa puututa, niin konkreettisempi poliittinen ohjelma käsitellään nykyisin jokaisessa puoluekokouksessa. Poliittisessa ohjelmassa määritellään tavoitteet, joiden kautta haluttua visiota rakennetaan. Yksi nyt esille tuleva asia tässä satasivuisessa nivaskassa on ajankohtainen äärioikeistolaisuuden nousu, mikä käytännössä tarkoittaa Perussuomalaiset-puoluetta:

Populistiset liikkeet Suomessa ja muualla saavat käyttövoimansa ihmisten kokemasta epätasa-arvosta, osattomuudesta ja turvattomuuden tunteesta. Ihmisten kokema huoli omasta ja lähimmäisten tulevaisuudesta ja toimeentulosta luo käyttövoimaa populisteille, jotka pyrkivät kanavoimaan huolen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastaisuuteen. EU:n lähialueilla käytävien sotien ja kriisien johdosta Eurooppaan on tullut paljon pakolaisia ja muita maahanmuuttajia, mitä populistiset toimijat käyttävät huolen ja epävarmuuden levittämiseen. Näin poliittinen ilmapiiri on kiristynyt ja polarisoitunut, mikä aiheuttaa haasteita demokratioille ja poliittiselle keskustelulle.

Suomeenkin on syntynyt poliittisia järjestöjä, jotka kieltävät joiltain ihmisryhmiltä ihmisarvon. Demokraattisten yhteiskuntien toiminta perustuu YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritetylle jokaiselle ihmiselle kuuluvalle ihmisarvolle. SDP ei hyväksy muukalaisvihamielisyyttä, rasismia eikä syrjintää missään muodossa.

Demokraattisten yhteiskuntien haasteena on, että osa populistisista liikkeistä käyttää järjestäytymisen oikeutta ja sananvapautta pyrkiessään kumoamaan demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Vihapuhe kaventaa demokratiaa ja vähentää halukkuutta osallistua päätöksentekoon. Häirintä kaventaa erityisesti tyttöjen ja naisten vapautta ja mahdollisuuksia osallistua ja toimia yhteiskunnassa. Häirintä, vihapuhe ja maalittaminen eivät kuulu demokratiaan, ne kaventavat näkökulmia sekä keskusteluun osallistujien määrää.”

kari.naskinen@gmail.com