perjantai 28. heinäkuuta 2023

Suomalaisten onnellisuus korostuu taas


Suomalaisten oleminen kansainvälisessä vertailussa maailman onnellisin kansa ei kaikkien mielestä perustu tosiasioihin. Jos oma elämä ei ole kunnossa, ei tuollaista tilastoakaan voi hyväksyä. Tällä viikollakin on kuitenkin taas havaittu, että kylläpä meillä menee hyvin. Kun osassa Eurooppaakin on lämpötila noussut yli 50 asteen, niin täällä on ollut aivan tavallinen kesäsää. Ei tilastoa miksikään muuta se, että jonkun mies ryyppää ja käy vieraissa tai että Kalevan kisojen aikana voi vähän sataa.

Korona-aikana pidettiin meilläkin kasvoilla maskeja, mutta se oli väliaikaista. Kaukoidässä, esimerkiksi Delhissä, on maskeja pidettävä aina, koska ilma on saastaista suoraan hengitettäväksi. Intiassa kuolee vuosittain 100 000 ihmistä myös veden aiheuttamiin sairauksiin. Suomessa voi järvivettäkin juoda ilman kuolemanvaaraa.

Nämä ovat niitä isoja asioita, jotka tekevät Suomesta onnellisuuden mallimaan. Samoin kuin tietenkin se, että suomalaiset kuuluvat maailmassa siihen yhteen kymmenesosaan, joka elää terveessä demokraattisessa yhteiskunnassa. Tästä seuraa, että myös heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta.

Usein ”suuressa maailmassa” ihmetellään sitäkin, miten Suomessa voi panna alakoululaisen kävelemään yksin kouluun, eikä ole vaaraa kidnappaamisesta eikä raiskaamisesta. Yksittäisiä hulluja tietenkin on, mutta sellaiset eivät kokonaiskuvaa muuta miksikään.

Yhdessä asiassa on kuitenkin vielä petraamista, sillä näissä vertailutilastoissa Suomea vähemmän korruptoitunut maa on Tanska.

Huolestuttavaa on myös ainakin Etelä-Suomen Sanomissa tänään oleva juttu rasistisesta syrjinnästä. EU:n perusoikeusviraston FRA:n selvityksen mukaan rasistinen häirintä on Suomessa niin yleistä, että Afrikasta tänne tulleista oli 63 prosenttia kokenut rasistista häirintää viiden vuoden tutkimusjakson aikana. Tämä on enemmän kuin missään muussa EU-maassa!

Kun maailman onnellisuustilasto tänä vuonna antoi saman tuloksen kuin edellisilläkin kerroilla, kiinnitti amerikkalainen Huffington Post -lehti huomiota niihin asioihin, joita on Suomen ykköstilan taustalla: työ ja vapa-aika ovat tasapainossa, puhtaassa luonnossa liikkumisen mahdollisuus (jokamiehenoikeudet), tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet ja ihmisten luottamus toisiinsa. Tästä luottamuksesta yksi osoitus on, että suomalaiset luottavat perinteisten tiedotusvälineiden jakamaan tietoon aivan toisella tavalla kuin yleensä muualla. (Otsikkokuvan otin Huffington Postin Suomi-jutusta.)

Yksittäiset epäonnistumiset tai harmitukset eivät tätä kokonaisuutta miksikään muuta. Rakenteellisesti suomalainen yhteiskunta ja koko elämäntapa ovat sellaisia, että on syytä olla tyytyväisiä.

Ehkä näissä sanoissakin olisi kuitenkin vähän justeeraamista. Makean onnellisuus-sanan sijasta voitaisiin puhua tyytyväisyydestä. Englanninkielinen onnellisuus ”happy” on siirretty meille liian suoraan, koska happy-sanalla on englannin kielessä väljempi sisältö. Nyt tosin menen omalla rallienglannillani vaikealle alueelle, mutta kun Rovanperä, Lappi ja Suninen sanovat pikataipaleen jälkeen englanninkieliselle haastattelijalle olevansa ajoonsa ”happy”, niin koulussa oppimani mukaan parempi olisi sanoa ”satisfied” (tyytyväinen).

Onnellisuus on suomen kielessä niin vahva ilmaus, että eihän sellaista koe oikeastaan muulloin kuin
tuoreen rakastumisen huumassa ja lasten syntyessä. Sen sijaan liikennevalojen toiminnasta, pullonpalautusjärjestelmästä ja täsmällisesti tulevasta eläkkeestä kannattaa olla tyytyväinen, satoi tai paistoi.

kari.naskinen@gmail.com