Kun vasemmistolaiset aikuiset äänestivät sosiaalidemokraatteja ja nuoremmat alkoivat mennä taistolaiskommunistien kuvioihin, piti keksiä muitakin vaihtoehtoja. Niin Suomessa tartuttiin 60-luvun puolivälissä käynnistyneeseen Kiinan kulttuurivallankumoukseen ja synnytettiin täällä kotikutoinen maolaisuus. En kuulunut mihinkään järjestäytyneeseen maolaisryhmään, mutta hengessä olin mukana, kun maolaisuus ilmaantui Tampereen yliopistoon. Ei siitä ideologiasta paljon mitään tiedetty, mutta touhuttiin vaan ja yritettiin erottautua.
Tästä suomalaisesta maolaisuudesta tohtorinväitöskirjan tehnyt Pirkko-Liisa Kastari sanoo, että tätä porukkaa ei ollut kuin muutama sata, mutta sitten olivat päälle ne, jotka eivät tulleet tilastoihin minkään maolaisen opintokerhon tai vastaavien listoilta. Pääasia oli, että oltiin tavallisia linjauksia vastaan, paasattiin toisin kuin demarit, kommunistit, stallarit ja trotskilaiset. Oikeistolaisia ei tarvinnut noteerata, koska sellaisia ei lähipiirissä ollut.
Vastaavanlainen tilaus koski Kuuban kommunistipuolueen Granma-lehteä, vaikka Suomessa ei mitään castrolaista liikettä ollutkaan. Granma oli hyvä tilata, koska seinälläkin oli Che Guevaran kuva. Mao Tse-tungin kuvaa ei ollut, kun se ei näyttänyt samalla tavalla vallankumoukselliselta kuin Che. Granman espanjankielisestä sisällöstä ei saanut mitään tolkkua, mutta kuului silti asiaan, ja saihan sillä vähän ärsytettyä isää, kovaa SDP:n ja TUL:n miestä.
Varsinkin Tshekkoslovakian tapahtumat 1968 sai uskomaan, että kommunismin tulevaisuus on Kiinassa, koska Neuvostoliittoon ei voi tippaakaan luottaa. Tämä ajatus vahvistui seuraavana vuonna Kiinan ja Neuvostoliiton sotilaallisessa rajaselkkauksessa Ussurijoella. Sen kyllä olivat aloittaneet kiinalaiset, mutta bulletiinissa luki, että kaikkeen oli kuitenkin syypää Neuvostoliitto.
Ihmisoikeuksien loukkaamisesta bulletiineissa ei mainittu mitään, mutta myöhemmin nekin tulivat tietoon. Näinhän se aina menee, kun oikein innostutaan. Eiväthän nykyiset persufanaatikotkaan myönnä, että natsiaatteeseen kuuluu vääränlaisten ihmisten torjuminen keinolla millä hyvänsä - tai toiset myöntävät ja pitävät sitä asiallisena toimintana.
Sitten poistuminen Tampereelta ja sinne jäi myös Mao. Ei tuo vaihe tämän asian suhteen paljon jälkiä jättänyt, konkreettisesti vain yhden Hämeen Yhteistyöhön (SKDL) lähettämäni yleisönosastokirjoituksen. Että tällainen tapaus.
Nyt väitöskirjaa lukiessani panin lisäksi merkille, että oma ay-järjestöni Hämeen-Uudenmaan Journalistit oli tukenut Pirkko-Liisa Kastaria kahdella stipendillä, kun hän oli ollut tutkimusvapaalla Hämeen Sanomista.
Väitöskirja on perusteellinen. Lähdeluettelo on laaja kuin Gobin autiomaa, Supon arkistoja myöten. Haastateltavia on ollut runsaasti ja mielenkiintoinen on myös 80 nimeä käsittävä Kiina-aktivistien luettelo, joka ei kuitenkaan tarkoita erityisesti maolaishenkisiä virtuooseja.
KOLMAS TIE
Kaikki merkit 60-luvulla viittasivat siihen, että Kiina voittaa Neuvostoliiton valtataistelussa. Nyt on koettu, että näin on käynyt, kun Kiina on ottanut haltuunsa marxismin ”kolmannen tien” sosiaalidemokratian ja kommunismin välimaastossa. Toinen kolmannen tien käsite oli vanhastaan se, että kehitysmaille Maon Kiina edusti kolmatta tietä USA:n ja Neuvostoliiton mallien välissä. Tämäkin on nyttemmin toteutunut, kun Kiina on levittäytynyt bisneshankkeineen varsinkin Afrikkaan.
Enää seurataan, mitä tapahtuu taloudellisessa taistelussa Yhdysvaltojen kanssa, kun Xi Jinpingin aikana Kiina on kehittynyt sekä poliittiseksi että taloudelliseksi mahtitekijäksi. Kiinan kansantasavallan alkuperäinen tavoite oli muuttaa yhteiskunta kommunistiseksi, mutta tämä lopullinen päämäärä on siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen, sillä ensin on hoidettava maan talous maailman ykköseksi.
Enää ei Kiina-tietoutta tarvitse hakea suurlähetystän A-nelosista, vaan suomeksikin ilmestyy jatkuvasti uusia Kiina-kirjoja. Viimeksi ilmestyi Helsingin Sanomien erinomainen Teema-lehti 3/2023 Kiinan asioista. Lisäksi Suomen Pankin Bofit-raporteissa julkaistaan kerran kuukaudessa yleinen talouskatsaus Kiinasta. Sen sijaan suurlähetystön nettisivusto on niukka ja kuiva.
Maailman ja Suomenkin taloudelle Kiinalla on nykyisin iso merkitys. Suomalaisilla yrityksillä on siellä 250 tytäryhtiötä, niissä 63 000 työläistä ja liikevaihto 15 miljardia euroa. Maailman kännyköistä valmistetaan Kiinassa 68 prosenttia ja litium-akuista 77 prosenttia. Viime vuonna Kiinassa valmistettiin 27 miljoonaa autoa, toiseksi eniten USA:ssa 10 miljoonaa. Kiinassa on ratoja ”luotijunille” 44 000 km, joka on 75 prosenttia maailman suurnopeusratojen kokonaismäärästä. Mitä me sanoimme...
VIHAISTEN NUORTEN
MIESTEN TARINA
Pirkko-Liisa Kastarin väitöskirjan (2001) välistä löysin Helsingin Sanomien vanhan lehtileikkeen samalta vuodelta: Matti Virtasen väitöskirja Fennomanian perilliset. Siinä käydään läpi nuorten vihaisten aktivistien monipuolista liikehdintää, jota kuvaa hyvin se, millaisia sukupolviliikkeitä Suomessa on ollut viimeisten 200 vuoden aikana. Tässä yksinkertainen listaus:
1. Lauantaiseura syntyi 1800-luvun alussa voimahahmoinaan J.V. Snellman, J.L. Runeberg ja Elias Lönnrot.
2. Nuorsuomalaiset nousivat 1860-luvulla keskeisinä henkilöinään P.E. Svinhufvud, Santeri Alkio, K.J. Ståhlberg, Eero Erkko, Jean Sibelius, Akseli Gallén.
3. Vuoden 1905 suurlakon sosialistit; Väinö Tanner, Yrjö Sirola, Edward Gylling, Otto Wille Kuusinen.
4. Kansalaissota 1918, johon valmistautuivat punaiset ja jääkärit omilla tahoillaan.
5. Akateeminen Karjala-seura toimi 1920-luvun alussa; Niilo Kärki, Martti Haavio, Vilho Helanen, Elias Simojoki, Urho Kekkonen, R.G. Kallia, Matti Kuusi.
6. Kulttuuriälymystön Tulenkantajat avasi ikkunoita Eurooppaan; Lauri Viljanen, Uuno Kailas, Katri Vala, Olavi Paavolainen, Mika Waltari.
7. Mäntsälän kapinan jälkeen AKS:stä irtautuivat väkivallan vastustajat Colombian kesäyliopistoksi; mm. Urho Kekkonen, Kaarlo Hillilä, L.A. Puntila, Kustaa Vilkuna.
8. SDP:n ja Kokoomuksen aseveliakselin voimahahmoja sotien jälkeen olivat oikeistodemarit Väinö Leskinen, Unto Varjonen, Penna Tervo.
9. Nylib oli ruotsinkielisten radikaalien liike, joka alkoi 60-luvulla; Lars Dufholm, Kettil Bruun, Nils-Börje Storbom, Erik Allardt. Myöhemmin mukaan tulivat Pekka Kuusi, Eino S. Repo, Mauno Koivisto, Yrjö Littunen, Antti Eskola, Elina Haavio-Mannila.
10. Kuuskytlukulaisten modernistien kirjailijoiden joukon keskeisiä nimiä olivat Paavo Haavikko, Veijo Meri, Lassi Nummi ja vähän myöhemmin ryhmä tiivistyi ja kasvoi, kun mukaan tulivat Arvo Salo, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Kalle Holmberg, Klaus Mäkelä, Kati Peltola, Paavo Lipponen, Ilkka ja Vappu Taipale.
11. Enemmän suoraan poliittisia ryhmiä olivat 70-luvulla taistolaiset, Kokoomuksen remonttiryhmä, vihreät ja Reippaan entisen maalivahdin Risto E.J. Penttilän perustama uusi nuorsuomalaisten puolue. Alettiin myös puhua vaihtoehtoliikkeistä, joita sittemmin alkoi syntyä monenlaisia.
Maolaisia Väisäsen väitöskirjassa ei mainita. Kolme perusmaolaista olivat kuitenkin Tauno-Olavi Huotari, Jarmo Lavila ja Matti Puolakka.
Tämän jutun alussa oleva pilapiirros on Uudesta Suomesta 1966. Pilapiirtäjä Olavi Hurmerinta näki heti kulttuurivallankumouksen alussa, miten vaikea tapahtumia oli tulkita, koska kiinalaiset olivat länsimnaisin silmin kasvottomia kuin suuri johtajansa Mao.
kari.naskinen@gmail.com
