Kaverit

Politiikkaa on monenlaista. Hyvin yleistä on sellainen, että väestö on jaettu kahteen osaan, toiset hallitsevat ja toisia ne hallitsevat armollisesti tukevat. Kun tämä vääristyy niin, että hoiva ei riitä suojelemaan heikompia, syntyy mielenosoituksia ja mellakoita, kuten Ranskassa. Kirjailija Édouard Louis (30) käsittelee romaanissaan Kuka tappoi isäni (Keltainen kirjasto, 2022) Ranskan politiikkaa, jonka johdossa on viimeiset kuusi vuotta ollut Emmanuel Macron. Kirja on kuin Emile Zolan 1898 kirjoittama avoin kirje L´Aurore-sanomalehdessä otsikolla ”J’Accuse…!” (”Minä syytän”). J’accuse on sittemmin muodostunut suuttumuksen tai syytösten ilmaisuksi vallanpitäjien väärinkäytöksiä kohtaan, myös ranskalaisen kielialueen ulkopuolella.

Sosiologiaa opiskellut Louis aloitti Macronin syyttämisen toukokuusta 2017: ”Eräässä ranskalaisessa kaupungissa kaksi ammattiyhdistysmiestä – molemmat T-paidoissa – puhuu kadulla presidentti Macronille. He ovat vihaisia, sen kuulee heidän puhetavastaan. He näyttävät tuskaisilta. Macron vastaa heille halveksivasti: ´Ette te minua pelota T-paidoissanne. Paras tapa hankkia puku on mennä töihin.´ Hän piirtää näkyviin sen selvän rajan, joka erottaa pukumiehet T-paitamiehistä, yläluokan alaluokasta, varakkaat varattomista ja ne joilla on kaikkea niistä joilla ei ole mitään.”

Elokuusta 2017 Louis kirjoittaa: ”Macronin hallitus vie viisi euroa kuussa kaikkein vähävaraisimmilta ranskalaisilta, se pidättää viisi euroa kuussa sosiaalituista, joiden avulla kaikkein köyhimmät ranskalaiset pitävät katon päänsä päällä. Melkein samana päivänä Macron ilmoittaa keventävänsä kaikkein rikkaimpien verotusta.”

kari.naskinen@gmail.com