Kansalainen/ääni vai dollari/ääni?

Neuvostoliitossa kehitetty marxismi-leninismi oli huono ideologia, varsinkaan ei se toiminut käytännön tasolla kansaa onnellistuttavasti. Edes todelliset marxilaiset eivät missään vaiheessa katsoneet, että Neuvostoliitto ja sen kumppanivaltiot olisivat olleet kommunistia yhteiskuntia sanan teoreettisessa tai filosofisessa meilessä. Niiden järjestelmä vääristi kuvaa Karl Marxin ajattelusta.

Marx oli niitä filosofeja, joiden kirjoituksista löydetään aina uutta tutkittavaa. Edelleen painetaan jatkuvasti kirjoja filosofien kirjoitusten tulkinnoista, Sokrateesta Hegeliin, Platonista Schopenhaueriin, eikä unohdeta myöskään Slavoj Zizekiä eikä Esa Saarista. Marx on kuitenkin siinä mielessä toisella tavalla kiinnostava, että hänen filosofiansa lähestyi hyvin konkreettisella tavalla niitä yhteiskunnallisia järjestelmiä, joista nykyajan keskusteluissakin on puhetta. Lenin oli vasta 12-vuotias, kun Marx kuoli, joten Marx ei Neuvostoliittoa ehtinyt kokea. Sosiologian professori Harri Melin Tampereen yliopistosta on sanonut, että eläessään Marx irtisanoutui monenlaisista ”marxismeista” ja että Marx olisi ollut koko tämän neuvostoliittolaisen puoluekommunismin armottomin kriitikko.

”Marxin tuotanto paljasti sen, minkä johdosta työväenluokka on alisteisessa asemassa, mutta hän ei määritellyt, miten hallinto ja talous olisi tarkalleen ottaen järjestetty kommunismissa. Marxin nimeen vannoneet vallankumoukselliset yrittivät keksiä vastauksen siihen kysymykseen vasta myöhemmin Venäjällä ja Kiinassa”, kirjoittaa Melin.

Uusin suomeksi ilmestynyt Marx-kirja on pitkänlinjan tutkijan ja toimittajan Pertti Honkasen Talouden punainen lanka - Marxin talousteoria ja nykyaika (Rosebud, 2022), joka käsittelee marxilaista talousteoriaa ja siihen liittyvää tutkimusta nykyajan kannalta. Honkanen väitteli valtiotieteen tohtoriksi 2007 aiheesta Työttömyys ja arvoteoria.

Honkanen ottaa esille myös kapitalismin kriisin, joka nyt uhkaa jopa demokratiaa. Kun taloudellinen eriarvoisuus muuntuu yleisemmäksi eriarvoisuudeksi, kuten tuntuvimmin USA:ssa, muistuttaa järjestelmä enemmän yksi dollari / yksi ääni -periaatetta kuin yksi kansalainen / yksi ääni -periaatetta. Tällaisen eriarvoisuuden kannattaja on Suomessa varsinkin Björn Wahlroos, joka kirjassaan Markkinat ja demokratia — loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012) sanoo demokratiaa huonoksi järjestelmäksi. Erityisesti demokratiaan kuuluva äänestäminen on tehoton tapa päättää valtion toiminnasta. Kapitalistien markkinat sen sijaan ovat Wahlroosin mielestä ylivoimaisesti tehokkain tapa järjestää yhteiskunnan asioita.

Marxinsa hyvin tunteneet yhteiskuntakriitikot eivät pitäneet Neuvostoliittoa ja Itä-Euroopan sosialistivaltioita kommunistisina järjestelminä sanan teoreettisessa mielessä – vielä kauempana utopiaksi ymmärrettynä. Eikä marxismia voinut panna vastuuseen reaalisosialismin kielteisistä piirteistä, saati Stalinin kansanmurhasta.

Eikä Stalin marxismia arvossa pitänytkään. Tästä yhtenä osoituksena oli Marx-Engels-insituutin ensimmäisen johtajan David Rjazanovin teloittaminen 1938.

Honkanen luettelee erilaisia versioita reaalisosialismista: sotakommunismi, kasarmikommunismi, markkinasosialismi, Jugoslavian itsehallinnollinen sosialismi, Venäjän NEP-kausi, kuubalainen sosialismi, Kiinan markkinasosialismi, osuuskuntakokeilut. Nyt Pohjoismaissa on eräänlainen valtiososialismi, joka kriisien kohdatessa auttaa myös kapitalismin karikkoihin ajautuneita yrityksiä, kuten viimeksi koronavaikeuksien takia miljardeilla, ja seuraavaksi alkaa yritysten pelastaminen energiakriisistä.

Sosialismi puhtaampana sosialismina ei näillä näkymin ole realismia. Honkanen kuitenkin toivoo, että ihmiskunnan ja kansakuntien ongelmiin löytyy ratkaisu, joka yhdistäisi koetun sosialismin parhaat puolet pääoman vallan rajoittamisessa ja kumoamisessa, tasa-arvon ja demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen sekä luonnonvarojen säästäväisen hyväksikäytön ja huolenpidon. Vain yhteen muotoon ei talouden ja tuotannon erilaisia organisaatiomuotoja ole supistettavissa, kirjoittaa Honkanenkin.

Sosialismi-sanalla on kuitenkin huono kaiku. Monien mielestä se tarkoittaa samaa kuin kommunismi. Kysymys on kuitenkin eri asioista, kuten jo Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisessa manifestissaan (1848). Siinä todetaan, että sosialisteiksi itseään nimittäneet olivat ”mitä kirjavin joukko erilaisia sosiaalipuoskareita, jotka lupasivat poistaa kaikenlaiset yhteiskunnalliset epäkohdat erilaisilla pienillä paikkauksilla vaarantamatta pääomaa ja liikevoittoja”. Sen sijaan kommunismilla tarkoitetaan järjestelmää, joka toteuttaa yhteiskunnan perinpohjaisen kokonaismuutoksen. Pilipalisosiaalidemokraattien tavoitteisiin ei tällainen kuulu.

Marx ja Engels eivät voineetkaan nimittää manifestiaan sosialistiseksi, vaan kommunistiseksi, koska halusivat erottua niistä sosiaalipuoskareista. Vuoden 1890 saksalaisen painoksen esipuheessa Engels muotoili jopa niin, että hänen kirjoittaessaan yhdessä Marxin kanssa manifestiaan ”sosialismi tarkoitti porvarillista liikettä ja kommunismi työväenliikettä”.

Jotenkin tuntuu, että nyt on menossa eräänlainen kapitalismin marxilainen vaihe: kun omat eväät eivät riitä, mennään veronmaksajien kukkarolle, koska on tällainen puolisosialistinen valtiollinen järjestelmä vallalla.

Talouden kriisit ovat osa Marxin teorioita. Sixten Korkman sanoo Marxin ymmärtäneen ”jo varhain, että kriisit eivät ole satunnaisia tai talouskehitykseen nähden ulkoisia, vaan ne ovat elimellinen osa kapitalistista järjestelmää, joka itse niitä synnyttää” (Marxin Pääoman ajankohtaisuus, TA-Tieto 2015).

Uusi Marx-teos on myös Jukka Heiskasen 40-sivuinen vihkonen Marxin uudet ulottuvuudet – niitä vanhoja unohtamatta (TA-Tieto, 2022). No ei unohdeta: ”Kapitalisti saa itselleen enemmän arvoa kuin mistä hän työvoimaa palkatessaan maksaa, mutta vaihdossa eli palkkaa maksettaessa tätä ei ole tapana huomioida. Lisäarvo vaikuttaa vahvasti koko yhteiskuntrajärjestelmän luonteeseen; ellei sellaista arvon lähdettä olisi, kapitalismi ei pysyisi pystyssä.”

Tällä kapitalistien keräämällä lisäarvolla maailmaa joka tapauksessa on rakennettu ja viety eteenpäin, hyvinvointia edistetty. Nyt vain on tultu sellaiseen pisteeseen, että liiallisuuksiin mennyt talouskasvu ja sen tuottama hyvä ovat lopulta kuitenkin tuhoamassa ihmisen elinympäristön.

kari.naskinen@gmail.com