Rippikoulu pitää pintansa

Vaikka rippikoulunkin suosio laskee kirkon jäsenmäärän pienentyessä, saavuttaa rippikoulu edelleen lähes 80 prosenttia 15-vuotiaista nuorista. Varsinkin leirimuotoiset rippikoulut kesäisin ovat suosittuja. Ulla Heikkilän ohjaamassa elokuvassa Eden ollaan tällaisella viikon kestävällä ”riparileirillä”, ja yllättävää on, että näin oleellisena osana nuorten elämänvaiheisiin kuuluvasta asiasta on vasta nyt tehty elokuva.

Elokuva on sujuvasti etenevä kertomus nuorten leirielämästä. Olisi varmaan mukavaa katsottavaa kaikille rippikoulun äskettäin käyneille, ja seurasi sitä herpaantumatta tällainen vanhempikin katsoja, jonka muistoissa rippikoulu on kyllä kovin toisenlainen.

Heti alkuun tulee esille se, että suhtautuminen rippikouluun on nuorten keskuudessa sekalaista. Pääroolissa oleva Aliisa kuuluu kirkkoon ja lähtee leirille vain siksi, että mummi saisi sydärin, jos ei lähtisi. Yksi leiriläisistä sanoo syyksi osallistumiseensa rahan. Tästä minullakin on tuore kokemus, kun eräs sukulaislikka kertoi juuri, että eivät ne jumalajutut mitään tosia ole, mutta konfirmaatiopäivänä sai sukulaisista 700 euroa ja muita lahjoja päälle.

Elokuva tietenkin perustuu siihen, että mukana on muutama tällainen toisinajattelija. Ulla Heikkilä on kertonut, että Aliisassa on häntä itseään. Aliisa joutuu vastahankaan sekä leiripappien että muiden leiriläisten kanssa, ja jos elokuva olisi jatkunut konfirmaatiopäivästä eteenpäin, olisi Aliisa/Ulla eronnut kirkosta hieman myöhemmin täytettyään 15 vuotta ja mennyt seuraavana kesänä uskonnottomien Prometheus-leirille. Elokuva ei silti osoita tienviittaa tuohon suuntaa, vaan mieluumminkin antaa myönteisen kuvan rippikoulusta.

Elokuva on tehty Espoon seurakuntien leirikeskuksessa Hvittorpissa Kirkkonummella. Draamaa on saatu hieman lisää, kun Hvittorp on todellisuudesta poiketen sijoitettu saareen, josta ei pääse pois, vaikka Aliisa yhtenä hetkenä haluaisikin. Oman jännitteensä saa aikaan sekin, että toinen leiripapeista on vanhanaikainen tiukkapipo, vaikka nuori nainen onkin, mutta toinen on lupsakka, nuorten mielenliikkeitä paremmin ymmärtävä mies.

Kristinuskon syvällisiä perusasioita käydään läpi, mutta kuitenkin niin kevyesti, että ne eivät tee elokuvasta rasittavaa. Oleellisempina kysymyksinä ovat nuorten ystävyys ja kyky sopeutua joukkoon. Aliisan roolissa Aamu Milonoff on erinomainen; kyllä näkee, että näytteleminen on sukuominaisuus (isä on Juho Milonoff ja äiti Vilma Melasniemi). Itse hän kävi Prometheus-leirin.

Toisen erityisen hyvän roolin on tehnyt Satu Tuuli Karhu (kuvassa toista pappia esittävän Tommi Korpelan kanssa). Hänen esittämänsä pappi Tiina oppii itsekin leirillä jotakin. Hän on jo kokeneempi näyttelijä, Teatterikorkeakoulun käynyt, Kansallisteatterissa näytellyt ja naissivuosa-Jussinkin saanut elokuvasta Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018). Tälle kajaanilaistytölle seurakunnan toiminta tuli jo pienenä tutuksi pyhäkoulun, lastenleirin, rippikoulun, isostoiminnan ja joulukirkkoesiintymisten kautta.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä Satu Tuuli Karhu kertoi saaneensa ensisuudelmansa rippileirin leikkihäissä, joissa hän oli ollut morsiamen tehtävässä. Tällaiset ohuet seksijutut ovat mukana myös Edenissä, ja koska monikulttuurisuus änkeää nykyisin joka paikkaan, on tähänkin elokuvaan pantu yksi homopoikapari.

kari.naskinen@gmail.com