Presidenttiehdokas Joe Biden oli
päätänyt, että hänen varapresidenttiehdokkaansa pitää olla
nainen ja tummaihoinen. Sellaiseksi löytyi senaattori Kamala
Harris. Tällainen
valintamenetelmä muistuttaa Suomessakin tuttuja poliittisia
virkanimityksiä: ensin päätetään, minkä hallituspuolueen on
vuoro saada edustajansa johonkin virkaan ja sitten etsitään siihen
sopiva henkilö.
Bidenin tapauksessa kysymys oli nyt tasa-arvopolitiikasta. Se edellytti tummahipiäistä naista. Kun tämä yli äyräiden mennyt vouhotus on levinnyt jo Pohjanmaan lakeuksillekin, annettiin Seinäjoella potkut jalkapallovalmentaja Miika Juntuselle, koska tämä oli pannut pelaajat välillä keventämään harjoitusrupeamaa ”kuka pelkää mustaa miestä” -hippaleikillä.
Viime viikolla katsoin televisiosta ottelua biljardin MM-kisoista. Kun penkkiurheilijan pitää aina valita puolensa jännityksen ja tunnelatauksen takia, otin suosikikseni kahdesta tavallisesta englantilaisesta vaaleatukkaisemman. Toisella oli musta tukka ja musta parta. Pienestä pitäen ovat kaverini olleet vaaleatukkaisia ja sellaiset tuntuvat kotoisemmilta. Jos joku sanoo tätä rotusorroksi, niin kai se sitten nykymuodin mukaisesti sitä on.
Tämän takia tein eilen parannuksen ja toivoin Lewis Hamiltonin voittavan. Panin Veikkauksen vedonlyöntiinkin euron Hamiltonin puolesta ja voitin 63 senttiä. Nyt omatunto on taas puhdas.
Varsinkaan suomalaisia urheilijoita ei saa kannattaa. Se on tuomittavaa nationalismia, joka ulkomaankielisesti äännettynä onkin rumasti natsionalismia.
Erikoisia nämä nykyiset kamppailut tasa-arvosta ja suvaitsevuudesta joka tapauksessa ovat. Toisenlainen tähän liittyvä asia on se, että jotkut ryhmät omivat itselleen tiettyjä tunnuksia oudolla tavalla. Esimerkiksi leijonakorua ei Suomessa enää voi käyttää, jos ei halua leimautua aivan äärioikeistolaiseksi. Sateenkaaren väriyhdistelmän puolestaan ovat ottaneet tunnuksekseen homot, ja nyt se näyttää olevan myös F1-organisaation käytössä kuvaamassa tämän moottoriurheilulajin tasa-arvoisuutta.
Televisiosta tuli lauantaina vanha amerikkalainen elokuva Hupainen avioero, jonka englanninkielinen nimi on Gay Divorce. Homot ovat ottaneet gay-sanan tarkoittamaan itseään, mutta koska elokuva oli tehty lähes 90 vuotta sitten, katsoin sen, sillä Fred Astairen ja Ginger Rogersin aikana gay oli vielä alkuperäisessä merkityksessään. Gay on alunperin adjektiivi, joka suomennettuna tarkoittaa eläväistä, hilpeää, iloista. Homoväki on kuitenkin muuttanut tämän myönteisen mielleyhtymän antavan sanan substantiiviksi ja tarkoittamaan itseään.
Tasa-arvopyrkimykset ovat tietenkin ehdottoman kannatettavia. Mutta pitääkö meilläkin tämän takia vaihtaa juustojen ja jäätelöiden nimiä?
On käsittämätöntä, että Amerikassa valkoiset poliisit kohtelevat mustia niin huonosti. Yleensä vain unohtuu se, että USA:ssa tummaihoiset ja latinot tappavat valkoisia paljon enemmän kuin valkoiset heitä.
kari.naskinen@gmail.com
Bidenin tapauksessa kysymys oli nyt tasa-arvopolitiikasta. Se edellytti tummahipiäistä naista. Kun tämä yli äyräiden mennyt vouhotus on levinnyt jo Pohjanmaan lakeuksillekin, annettiin Seinäjoella potkut jalkapallovalmentaja Miika Juntuselle, koska tämä oli pannut pelaajat välillä keventämään harjoitusrupeamaa ”kuka pelkää mustaa miestä” -hippaleikillä.
Viime viikolla katsoin televisiosta ottelua biljardin MM-kisoista. Kun penkkiurheilijan pitää aina valita puolensa jännityksen ja tunnelatauksen takia, otin suosikikseni kahdesta tavallisesta englantilaisesta vaaleatukkaisemman. Toisella oli musta tukka ja musta parta. Pienestä pitäen ovat kaverini olleet vaaleatukkaisia ja sellaiset tuntuvat kotoisemmilta. Jos joku sanoo tätä rotusorroksi, niin kai se sitten nykymuodin mukaisesti sitä on.
Tämän takia tein eilen parannuksen ja toivoin Lewis Hamiltonin voittavan. Panin Veikkauksen vedonlyöntiinkin euron Hamiltonin puolesta ja voitin 63 senttiä. Nyt omatunto on taas puhdas.
Varsinkaan suomalaisia urheilijoita ei saa kannattaa. Se on tuomittavaa nationalismia, joka ulkomaankielisesti äännettynä onkin rumasti natsionalismia.
Erikoisia nämä nykyiset kamppailut tasa-arvosta ja suvaitsevuudesta joka tapauksessa ovat. Toisenlainen tähän liittyvä asia on se, että jotkut ryhmät omivat itselleen tiettyjä tunnuksia oudolla tavalla. Esimerkiksi leijonakorua ei Suomessa enää voi käyttää, jos ei halua leimautua aivan äärioikeistolaiseksi. Sateenkaaren väriyhdistelmän puolestaan ovat ottaneet tunnuksekseen homot, ja nyt se näyttää olevan myös F1-organisaation käytössä kuvaamassa tämän moottoriurheilulajin tasa-arvoisuutta.
Televisiosta tuli lauantaina vanha amerikkalainen elokuva Hupainen avioero, jonka englanninkielinen nimi on Gay Divorce. Homot ovat ottaneet gay-sanan tarkoittamaan itseään, mutta koska elokuva oli tehty lähes 90 vuotta sitten, katsoin sen, sillä Fred Astairen ja Ginger Rogersin aikana gay oli vielä alkuperäisessä merkityksessään. Gay on alunperin adjektiivi, joka suomennettuna tarkoittaa eläväistä, hilpeää, iloista. Homoväki on kuitenkin muuttanut tämän myönteisen mielleyhtymän antavan sanan substantiiviksi ja tarkoittamaan itseään.
Tasa-arvopyrkimykset ovat tietenkin ehdottoman kannatettavia. Mutta pitääkö meilläkin tämän takia vaihtaa juustojen ja jäätelöiden nimiä?
On käsittämätöntä, että Amerikassa valkoiset poliisit kohtelevat mustia niin huonosti. Yleensä vain unohtuu se, että USA:ssa tummaihoiset ja latinot tappavat valkoisia paljon enemmän kuin valkoiset heitä.
kari.naskinen@gmail.com
