Käpylän työväentalolla, lähellä
Tapio Rautavaaran kotipaikkaa
Oulunkylää julkistettiin
pari viikkoa sitten kirja Rautavaarasta.
Siinä yli 300 ihmistä muistevat kohtaamisiaan Rautavaaran kanssa.
Kirja on 350-sivuinen, mikä paljastaa, että monet tällaiset
kohtaamiset kuvataan lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta mukana on myös
laajempaa tarinointia. Lisäksi on paljon kuvia, osa muistelijoiden
omista kätköistä. Kirjan ovat tehneet Hannu
Ignatius ja
Tomi Lindblom,
jotka aiemminkin ovat kirjoittaneet populaarikulttuuria
käsitteleviä kirjoja.
Syksyllä 1978 Rautavaara oli esiintymässä Suomen Autoteollisuus Oy:n (Sisu) toimipisteen avajaisissa Oulussa. Juontajana oli Arvi Lind, jonka kanssa hän palasi lentokoneella Helsinkiin. Lindin vaimo oli Seutulassa vastassa, ja Tapsa vietiin samalla kyydillä kotiinsa Oulunkylään. Mukana oli nelivuotias Juha-poika, jolle isä sanoi, että tämä Tapsa-setä on kultamitalimies. Siihen Tapsa korjasi: ”Minä olen olympiavoittaja. Kultamitalin voi saada sonninäyttelyssäkin.”
Noin vuotta myöhemmin 26.9.1979 Arvi Lind oli työvuorossa uutistenlukijana, kun päivällä oli tullut tieto Tapio Rautavaaran kuolemasta. - ”Se oli ainoita kertoja, kun olen uutisia lukiessani liikuttunut. Nieleskelin kyyneleitä ja kokosin itseni.”
Seiväshyppääjä Jouko Mäki-Lohiluoma muistaa Rautavaaran kertoneen yhdestä tapauksesta Lontoon kultamitalikisoista 1948: ”Keihäänheitto oli alkamassa ja me kilpailijat verryttelimme heittopaikalla, kun Englannin kuningas saapui katsomoon. Toiminta kentällä pysäytettiin ja kaikki tekivät kunniaa kuninkaalle. Vain minä jatkoin verryttelyäni. Järjestäjät riensivät luokseni pysäyttääkseen minut. He osoittelivat kohti kunnia-aitiota ja hokivat: ´The king, the king´. Vastasin heille: ´Not my king´ ja jatkoin verryttelyäni.”
Olympiamitalisti tuli myös Juha Lindistä: jääkiekkopronssia Naganossa 1998.
Roomassa olympiapronssia 1960 voittanut seiväshyppääjä Eeles Landström oli Rautavaaran läheinen urheilukaveri. Landström nousi myös eduskuntaan Liberaalisen kansanpuolueen edustajana, ja noihin aikoihin Tapsan puoliso Liisa Rautavaara soitti Landströmille:
”Liisa kertoi, että he olivat Tapsan kanssa puhuneet ja että Tapsa haluaa myös politiikkaan. Hän olisi ollut siinä loistava. Liberalismi sai Tapsan ajattelemaan ja LKP oli kansaa lähellä, kuten hänkin. Puhuin asiasta puolueen puheenjohtajille, jotka olivat professorismiehiä. He tyrmäsivät ajatuksen ja totesivat: ei Tapsa sovi meidän porukkaan. Soitin Liisalle ja sanoin, ettei ajatus sovi puolueelle. Siihen politiikka jäi Tapsan osalta.” (Tuolloin LKP:n puheenjohtajana oli professori Mikko Juva.)
Kun Landström oli ennen eduskuntauraansa toiminut Rosenlewin sosiaalipäällikkönä, hän kutsui kaverinsa Rautavaaran yksiin harjannostajaisiin 1964. Yöksi Tapsa meni Landströmien luo, ja siellä hän iltaa istuttaessa otti kynän käteensä ja kirjoitti keskelle vaaleaa tapettia: ”Me yritämme uskoa urheiluun! Eeles ja Tapsa.” Sitten Landström muutti Porista Lahteen ja asunto piti myydä. Pankinjohtaja soitti perässä Lahteen ja kertoi hyvän myyntitiedon: ”Mä en tosta sun asunnosta anna kauheasti plussaa enkä rahallista arvoa, mutta sen seinässä olevan nimmarin ansiosta sain täyden hinnan.”
TUL:n MIES
Tämä LKP-juttu kuulostaa yllättävältä, koska Rautavaara oli kuitenkin kova TUL:n mies. M.A. Numminen muistaa Rautavaaran kertoneen hänelle siitä, miten Tapsa nuorena poikana oli myynyt junissa ja asemilla Suomen Sosialidemokraatti -lehteä: ”Jotkut matkustajat osoittivat vihamielisyyttä SDP:n lehteä ja myös Tapsaa kohtaan, koska hän myi ´kommunistien´ lehteä. Ei auttanut, vaikka sanoi, etteivät sos.demit ole kommareita.”
Keväällä 1980 TUL ryhtyi järjestämään Rautavaaran muistokonserttia Finlandia-talolle. Heikki Kahila muistelee konserttia, jossa Tapsan tunnetuimpia kappaleita tulkitsivat Erkki Liikanen, Arttu Suuntala, Harri Saksala, Reijo Kallio, Esa Pakarinen, Liisa Tavi, Pasi Kaunisto, Koiton Laulu ja Songilo, johon Kahilan lisäksi kuuluivat Aarre Elo, Apeli Halinen, Jani Uhlenius ja Jukka Virtanen.
”Tapsa ja TUL kuuluivat yhteen”, sanoo Heikki Kahila. Tapsan seura oli Oulunkylän Tähti.
Tokion olympiakisoissa 1964 voitti keihäskultaa Teuvan Rivakan (SVUL) Pauli Nevala, joka sai sinne heti sähkösanoman Rautavaaralta: ”Vain rämäpäät pärjäävät tässä maailmassa, vakava onnitteluni.” Rautavaara oli myös vastassa lentokentällä, kun Suomen joukkue palasi Tokiosta, ja lentoasemalla Rautavaara kiinnitti Nevalan rintapieleen Suomen olympiavoittajat ry:n rintamerkin.
Myöhemmin Nevalan kotona vieraillut Rautavaara kirjoitti ensimmäistä lasta odottavan perheen päiväkirjaan: ”Tyttö se on se ensimmäinen, seuraava saa olla mitä vaan.” Neljä päivää myöhemmin syntyi Marjo-tytär ja sitten myös hänelle sisko.
Vastaavanlaisia sanontoja ja letkautuksia monet muistavat. Katri Helenalle Tapsa sanoi kerran keikkabussissa: ”Te nuoret luulette, että parasta on tuli, mutta ette aavistakaan, mitä on se hiillos!”
Tapio Rautavaaran balladiperinnettä nykyisin jatkava Marko Haavisto oli 7-vuotias, kun Rautavaara kuoli: ”Koulussani Vuorikadun ala-asteella Lahdessa oli juuri alkamassa musiikkitunti, kun opettajamme Leena Rihu käveli luokkaan itkien ja kertoi suru-uutisen. Sitten hän jakoi meille Sininen uni -laulun sanat. Pian itkin minäkin kuten melkein kaikki muutkin oppilaat luokassa.”
kari.naskinen@gmail.com
Syksyllä 1978 Rautavaara oli esiintymässä Suomen Autoteollisuus Oy:n (Sisu) toimipisteen avajaisissa Oulussa. Juontajana oli Arvi Lind, jonka kanssa hän palasi lentokoneella Helsinkiin. Lindin vaimo oli Seutulassa vastassa, ja Tapsa vietiin samalla kyydillä kotiinsa Oulunkylään. Mukana oli nelivuotias Juha-poika, jolle isä sanoi, että tämä Tapsa-setä on kultamitalimies. Siihen Tapsa korjasi: ”Minä olen olympiavoittaja. Kultamitalin voi saada sonninäyttelyssäkin.”
Noin vuotta myöhemmin 26.9.1979 Arvi Lind oli työvuorossa uutistenlukijana, kun päivällä oli tullut tieto Tapio Rautavaaran kuolemasta. - ”Se oli ainoita kertoja, kun olen uutisia lukiessani liikuttunut. Nieleskelin kyyneleitä ja kokosin itseni.”
Seiväshyppääjä Jouko Mäki-Lohiluoma muistaa Rautavaaran kertoneen yhdestä tapauksesta Lontoon kultamitalikisoista 1948: ”Keihäänheitto oli alkamassa ja me kilpailijat verryttelimme heittopaikalla, kun Englannin kuningas saapui katsomoon. Toiminta kentällä pysäytettiin ja kaikki tekivät kunniaa kuninkaalle. Vain minä jatkoin verryttelyäni. Järjestäjät riensivät luokseni pysäyttääkseen minut. He osoittelivat kohti kunnia-aitiota ja hokivat: ´The king, the king´. Vastasin heille: ´Not my king´ ja jatkoin verryttelyäni.”
Olympiamitalisti tuli myös Juha Lindistä: jääkiekkopronssia Naganossa 1998.
Roomassa olympiapronssia 1960 voittanut seiväshyppääjä Eeles Landström oli Rautavaaran läheinen urheilukaveri. Landström nousi myös eduskuntaan Liberaalisen kansanpuolueen edustajana, ja noihin aikoihin Tapsan puoliso Liisa Rautavaara soitti Landströmille:
”Liisa kertoi, että he olivat Tapsan kanssa puhuneet ja että Tapsa haluaa myös politiikkaan. Hän olisi ollut siinä loistava. Liberalismi sai Tapsan ajattelemaan ja LKP oli kansaa lähellä, kuten hänkin. Puhuin asiasta puolueen puheenjohtajille, jotka olivat professorismiehiä. He tyrmäsivät ajatuksen ja totesivat: ei Tapsa sovi meidän porukkaan. Soitin Liisalle ja sanoin, ettei ajatus sovi puolueelle. Siihen politiikka jäi Tapsan osalta.” (Tuolloin LKP:n puheenjohtajana oli professori Mikko Juva.)
Kun Landström oli ennen eduskuntauraansa toiminut Rosenlewin sosiaalipäällikkönä, hän kutsui kaverinsa Rautavaaran yksiin harjannostajaisiin 1964. Yöksi Tapsa meni Landströmien luo, ja siellä hän iltaa istuttaessa otti kynän käteensä ja kirjoitti keskelle vaaleaa tapettia: ”Me yritämme uskoa urheiluun! Eeles ja Tapsa.” Sitten Landström muutti Porista Lahteen ja asunto piti myydä. Pankinjohtaja soitti perässä Lahteen ja kertoi hyvän myyntitiedon: ”Mä en tosta sun asunnosta anna kauheasti plussaa enkä rahallista arvoa, mutta sen seinässä olevan nimmarin ansiosta sain täyden hinnan.”
TUL:n MIES
Tämä LKP-juttu kuulostaa yllättävältä, koska Rautavaara oli kuitenkin kova TUL:n mies. M.A. Numminen muistaa Rautavaaran kertoneen hänelle siitä, miten Tapsa nuorena poikana oli myynyt junissa ja asemilla Suomen Sosialidemokraatti -lehteä: ”Jotkut matkustajat osoittivat vihamielisyyttä SDP:n lehteä ja myös Tapsaa kohtaan, koska hän myi ´kommunistien´ lehteä. Ei auttanut, vaikka sanoi, etteivät sos.demit ole kommareita.”
Keväällä 1980 TUL ryhtyi järjestämään Rautavaaran muistokonserttia Finlandia-talolle. Heikki Kahila muistelee konserttia, jossa Tapsan tunnetuimpia kappaleita tulkitsivat Erkki Liikanen, Arttu Suuntala, Harri Saksala, Reijo Kallio, Esa Pakarinen, Liisa Tavi, Pasi Kaunisto, Koiton Laulu ja Songilo, johon Kahilan lisäksi kuuluivat Aarre Elo, Apeli Halinen, Jani Uhlenius ja Jukka Virtanen.
”Tapsa ja TUL kuuluivat yhteen”, sanoo Heikki Kahila. Tapsan seura oli Oulunkylän Tähti.
Tokion olympiakisoissa 1964 voitti keihäskultaa Teuvan Rivakan (SVUL) Pauli Nevala, joka sai sinne heti sähkösanoman Rautavaaralta: ”Vain rämäpäät pärjäävät tässä maailmassa, vakava onnitteluni.” Rautavaara oli myös vastassa lentokentällä, kun Suomen joukkue palasi Tokiosta, ja lentoasemalla Rautavaara kiinnitti Nevalan rintapieleen Suomen olympiavoittajat ry:n rintamerkin.
Myöhemmin Nevalan kotona vieraillut Rautavaara kirjoitti ensimmäistä lasta odottavan perheen päiväkirjaan: ”Tyttö se on se ensimmäinen, seuraava saa olla mitä vaan.” Neljä päivää myöhemmin syntyi Marjo-tytär ja sitten myös hänelle sisko.
Vastaavanlaisia sanontoja ja letkautuksia monet muistavat. Katri Helenalle Tapsa sanoi kerran keikkabussissa: ”Te nuoret luulette, että parasta on tuli, mutta ette aavistakaan, mitä on se hiillos!”
Tapio Rautavaaran balladiperinnettä nykyisin jatkava Marko Haavisto oli 7-vuotias, kun Rautavaara kuoli: ”Koulussani Vuorikadun ala-asteella Lahdessa oli juuri alkamassa musiikkitunti, kun opettajamme Leena Rihu käveli luokkaan itkien ja kertoi suru-uutisen. Sitten hän jakoi meille Sininen uni -laulun sanat. Pian itkin minäkin kuten melkein kaikki muutkin oppilaat luokassa.”
kari.naskinen@gmail.com
