Koronavirusta vastaan saadaan rokote ennen kuin
russofobiaa vastaan. Ruotsikin on juuri nyt vastatuulessa, eikä
vielä ole varmaa sekään, salliiko Suomen hallitus Ruotsin
joukkueen tulla Tampereelle yleisurheilumaaotteluun.
Sata vuotta sitten Ruotsi-viha oli yllättävän suurta. Vaikka Suomi oli päässyt irti Ruotsista jo 1809 ja Venäjästäkin 1917, oli suomalaisuuskysymys vielä itsenäisyyden alkuvuosinakin kiihkeästi esillä. Akateeminen Karjala-seura johti haaveilua Suur-Suomestakin, joka tarkoitti itärajantakaisen Vienan Karjalan liittämistä Suomeen. Ruotsilta ei ollut tarkoitus vallata alueita, mutta siitä huolimatta yksi iskulause oli ”Pirua ja ruotsalaisuutta vastaan”.
Jyväskylän yliopiston historian laitoksen johtajana 1994 - 2003 toiminut Toivo Nygård on tutkinut Jyväskylän vanhan opettajaseminaarin historiaa, jonka toiminnassa suomalaisuusasia oli näkyvästi esillä. Seminaarin opiskelijat perustivat 1926 Karjala-seuran, joka toimi AKS:n alaosastona. Seminaarilaiset eli ”jyskyt” kehottivat jäseniään ostamaan ensisijaisesti suomalaisia tavaroita ja välttämään erityisesti ruotsinkielisten omistamien tehtaiden tuotteita.
Jyskyt eivät hyväksyneet Ahvenanmaan liian itsenäistä asemaa. Sanoivat, että Ahvenanmaa on rettelöivä valtio valtiossa, ja olivat sitä mieltä, että oikea Suomi voisi vallata Ahvenanmaan. Taustalla oli se, että ruotsalaiset olivat ryhtyneet tavoittelemaan Ahvenanmaata sen jälkeen, ”kun Suomi pelasti Skandinavian bolshevismilta” 1918.
Suurta huomiota herätti sekä Suomessa että muuallakin seminaarilaisten Karjala-Seuran 1930 julkaisema 325-sivuinen kirja Suur-Suomen koulu (Gummerus). Ruotsissakin Stockholms Dagblad uutisoi kirjasta hämmentyneesti. Heti kirjan alussa Lauri ”Tahko” Pihkala julisti, että ”koulu ja puolustusvoimat ovat saman valtiokoneiston voimakkaimmat jäsenet” ja olisi ”ryhdyttävä tietoisesti kasvattamaan kansaa sosiaaliseen ajatteluun vastakohtana individuaalisen itsekkyyden hengelle”.
Koulujen voimistelutunneilla piti Pihkalan mielestä tavanomaisten urheilutaitojen lisäksi opettaa myös nyrkkeilyä ja tiedustelujuoksua maastossa. Tärkeä laji oli tietenkin pesäpallo, joka edisti mitä arvokkainta taisteluteknillistä harjoittelua:
”Pallon lyöminen käsittää nimenomaan taistelunmukaisen ampumatoiminnan päätekijät eli maalin liikkeen arvioinnin, tähtäyksen ja laukaisemisen. Koppaaminen ja heittäminen pelin kiihkeissä tilanteissa kasvattaa kylmäveriseen ja nopeaan kätevyyteen, jota vaatii taistelun eri lajeista koettelevin, lähitaistelu.”
”Urheilu on samalla kertaa sympaattista militarismia että turvallista pasifismia”, päätti Pihkala kirjoituksensa. Ruotsalaisista ja venäläisistä ei tähän lajiin koskaan ole ollutkaan.
Maanpuolustusnäkökulmia tuli Suur-Suomen koulu -kirjan mukaan painottaa muissakin oppiaineissa, esimerkiksi valitsemaan sotilaallisia aihepiirejä matematiikan ja fysiikan esimerkkeihin. Äidinkielen opetuksessa olisi parasta keskittyä opettelemaan lyhyttä, selkeää ja täsmällistä ilmaisua. Tunnelmien ilmaiseminen ja runoileminen piti jättää sivuseikaksi, koska se ei palvele maanpuolustuksellisia näkemyksiä. Luonnontieteessä ja historiassa olisi keskittyä olemassaolon kamppailuun elämän ja kuoleman ilmiönä sekä sotaan, jossa tätä kamppailua kansakuntien välisenä käydään. Historiassa tulisi opettaa Suomen sotilaspoliittista asemaa sekä Venäjän historiaa ja vallankumouksen kehitystä ja sen maailmanvallankumouspolitiikan periaatteita.
SEMINAARILAISISTA
24 % KUULUI AKS:ään
Seminaarin ajalta ei ole tilastoja AKS:ään kuuluneista oppilaista, mutta seminaarin tilalle 1934 perustetusta Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta on: sen miesylioppilaista 24 % oli AKS:n jäseniä. Vuonna 1938 Jyväskylään perustettiin myös Akateemisten naisten Karjala-seuran alaosasto, johon liittyi 20 - 30 aktiivista jäsentä.
Oulun yliopistossa teki Tiina Oikarinen pari vuotta sitten aate- ja oppihistorian kandidaatintutkielmansa Suur-Suomen koulusta. Hän piti tutkielmansa aihetta pelottavan ajankohtaisenakin, vaikka haaveet Suur-Suomesta onkin kuopattu: ”Koulutus resonoi aina aikansa ideoita ja keskustelu koulutuksen sisällöstä nousee esiin säännöllisin väliajoin. Lähdeteokseni on vain yksi esimerkki tällaisesta keskustelun avauksesta historian saatossa.”
Sata vuotta sitten Ruotsi-viha oli yllättävän suurta. Vaikka Suomi oli päässyt irti Ruotsista jo 1809 ja Venäjästäkin 1917, oli suomalaisuuskysymys vielä itsenäisyyden alkuvuosinakin kiihkeästi esillä. Akateeminen Karjala-seura johti haaveilua Suur-Suomestakin, joka tarkoitti itärajantakaisen Vienan Karjalan liittämistä Suomeen. Ruotsilta ei ollut tarkoitus vallata alueita, mutta siitä huolimatta yksi iskulause oli ”Pirua ja ruotsalaisuutta vastaan”.
Jyväskylän yliopiston historian laitoksen johtajana 1994 - 2003 toiminut Toivo Nygård on tutkinut Jyväskylän vanhan opettajaseminaarin historiaa, jonka toiminnassa suomalaisuusasia oli näkyvästi esillä. Seminaarin opiskelijat perustivat 1926 Karjala-seuran, joka toimi AKS:n alaosastona. Seminaarilaiset eli ”jyskyt” kehottivat jäseniään ostamaan ensisijaisesti suomalaisia tavaroita ja välttämään erityisesti ruotsinkielisten omistamien tehtaiden tuotteita.
Jyskyt eivät hyväksyneet Ahvenanmaan liian itsenäistä asemaa. Sanoivat, että Ahvenanmaa on rettelöivä valtio valtiossa, ja olivat sitä mieltä, että oikea Suomi voisi vallata Ahvenanmaan. Taustalla oli se, että ruotsalaiset olivat ryhtyneet tavoittelemaan Ahvenanmaata sen jälkeen, ”kun Suomi pelasti Skandinavian bolshevismilta” 1918.
Suurta huomiota herätti sekä Suomessa että muuallakin seminaarilaisten Karjala-Seuran 1930 julkaisema 325-sivuinen kirja Suur-Suomen koulu (Gummerus). Ruotsissakin Stockholms Dagblad uutisoi kirjasta hämmentyneesti. Heti kirjan alussa Lauri ”Tahko” Pihkala julisti, että ”koulu ja puolustusvoimat ovat saman valtiokoneiston voimakkaimmat jäsenet” ja olisi ”ryhdyttävä tietoisesti kasvattamaan kansaa sosiaaliseen ajatteluun vastakohtana individuaalisen itsekkyyden hengelle”.
Koulujen voimistelutunneilla piti Pihkalan mielestä tavanomaisten urheilutaitojen lisäksi opettaa myös nyrkkeilyä ja tiedustelujuoksua maastossa. Tärkeä laji oli tietenkin pesäpallo, joka edisti mitä arvokkainta taisteluteknillistä harjoittelua:
”Pallon lyöminen käsittää nimenomaan taistelunmukaisen ampumatoiminnan päätekijät eli maalin liikkeen arvioinnin, tähtäyksen ja laukaisemisen. Koppaaminen ja heittäminen pelin kiihkeissä tilanteissa kasvattaa kylmäveriseen ja nopeaan kätevyyteen, jota vaatii taistelun eri lajeista koettelevin, lähitaistelu.”
”Urheilu on samalla kertaa sympaattista militarismia että turvallista pasifismia”, päätti Pihkala kirjoituksensa. Ruotsalaisista ja venäläisistä ei tähän lajiin koskaan ole ollutkaan.
Maanpuolustusnäkökulmia tuli Suur-Suomen koulu -kirjan mukaan painottaa muissakin oppiaineissa, esimerkiksi valitsemaan sotilaallisia aihepiirejä matematiikan ja fysiikan esimerkkeihin. Äidinkielen opetuksessa olisi parasta keskittyä opettelemaan lyhyttä, selkeää ja täsmällistä ilmaisua. Tunnelmien ilmaiseminen ja runoileminen piti jättää sivuseikaksi, koska se ei palvele maanpuolustuksellisia näkemyksiä. Luonnontieteessä ja historiassa olisi keskittyä olemassaolon kamppailuun elämän ja kuoleman ilmiönä sekä sotaan, jossa tätä kamppailua kansakuntien välisenä käydään. Historiassa tulisi opettaa Suomen sotilaspoliittista asemaa sekä Venäjän historiaa ja vallankumouksen kehitystä ja sen maailmanvallankumouspolitiikan periaatteita.
SEMINAARILAISISTA
24 % KUULUI AKS:ään
Seminaarin ajalta ei ole tilastoja AKS:ään kuuluneista oppilaista, mutta seminaarin tilalle 1934 perustetusta Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta on: sen miesylioppilaista 24 % oli AKS:n jäseniä. Vuonna 1938 Jyväskylään perustettiin myös Akateemisten naisten Karjala-seuran alaosasto, johon liittyi 20 - 30 aktiivista jäsentä.
Oulun yliopistossa teki Tiina Oikarinen pari vuotta sitten aate- ja oppihistorian kandidaatintutkielmansa Suur-Suomen koulusta. Hän piti tutkielmansa aihetta pelottavan ajankohtaisenakin, vaikka haaveet Suur-Suomesta onkin kuopattu: ”Koulutus resonoi aina aikansa ideoita ja keskustelu koulutuksen sisällöstä nousee esiin säännöllisin väliajoin. Lähdeteokseni on vain yksi esimerkki tällaisesta keskustelun avauksesta historian saatossa.”
kari.naskinen@gmail.com
