Jos maailman kaikki lääkärit olisivat
keskenään yhteydessä terveydenhuollon tekoälyjärjestelmän
avulla ja siinä mukana myös WHO, olisi koronaviruksen torjuminen
onnistunut helpommin kuin miten se nyt hatarassa järjestelmässä
tapahtui. Tieto jostakin uudesta viruksesta tai bakteerista
saavuttaisi heti kaikki.
Israelilainen Yuval Noah Harari kuvaa tällaista mahdollisuutta kolmannessa kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta (Bazar, 2020). Ensimmäisessä kirjassaan hän käsitteli ihmisen menneisyyttä, toisessa tulevaisuutta ja tässä kolmannessa sitä nykyaikaa, johon tekoäly jo kuuluu. Siinä vain on vielä paljon kehittämisen varaa.
Kesti pitkän aikaa, ennen kuin Kiinassa havaitusta koronaviruksesta saatiin maailmanlaajuisesti sellaista tietoa, että asiaan voitiin kunnolla tarttua.
Sen sijaan jos kaikki tällaiset havainnot tarkkoine faktoineen syötettäisiin globaaliin tekoälyjärjestelmään, olisi paljon nopeampi ja helpompi puuttua asiaan.
Harari kirjoittaa, että siirryttäessä tällaiseen tietokoneverkkoon menetetään yksilöllisyyden tuomat edut. Edut olisivat toisenlaisia: ehkä vaikkapa IBM:n algoritmit sanoisivat sairastuneelle ihmiselle hänen saaneen vaarallisen taudin, kun hän näppäilisi puhelimeensa oireensa ja lähettäisi viestin WHO:n tietokoneelle. Sieltä tulisi vastaus kolmen sekunnin kuluttua, kun ko. henkilön oireet olisi syötetty WHO:n jättiläismäiseen terveysdataan.
Ihmiskunta hyötyisi tästä todennäköisesti suunnattomasti, kuten Harari kuvaa tulevaisuutta: ”Tekoälylääkärit pystyisivät tarjoamaan paljon entistä korkeatasoisempaa ja edullisempaa terveydenhoitoa miljardeille ihmisille, erityisesti niille, jotka eivät ole tällä hetkellä minkäänlaisen terveydenhoidon piirissä. Oppivien massadata-algoritmien ja biometristen antureiden ansiosta alikehittyneen maan köyhä kyläläinen saattaisi päästä nauttimaan paljon paremmasta terveydenhuollosta kuin mistä maailman rikkain ihminen tällä hetkellä.” Se älykännykkä vain pitää sitten olla.
Ne anturit ovat kuitenkin kova paikka. Jotta järjestelmä toimisi täydellisesti, pitäisi jokaisen ihmisen sisään kiinnittää anturi, joka muuntaisi biologiset prosessit sähköiseksi tiedoksi tietokoneiden analysointia varten.
Tekoälyn mahdollisuuksista Harari kirjoitti jo edellisessä kirjassaan, mutta muutamassa vuodessa ala on kehittynyt taas lisää, joten aihe on entistä ajankohtaisempi. Bio- ja informaatioteknologioiden valtavat edistysharppaukset johtavat Hararin näköaloissa siihen, että terveydenhoidon ratkaisut eivät tulevaisuudessa ole enää kiinni yhden lääkärin harkintakyvyn varassa, vaan perustuvat tietokoneiden laskelmiin, jotka tuntevat kehomme paremmin kuin lääkäri tai me itse.
Alzheimerin taudin tai syövän voi WHO:n data tunnistaa jo hyvin aikaisessa vaiheessa; terveyskeskuslääkäri saattaa katsoa oireita niin olemattomiksi ja sanoo, ettei tässä nyt mitään kummallista tunnu olevan, mutta tulkaa vuoden tai kahden kuluttua uudestaan, jos siltä tuntuu. Tämä perustuu kymmenien miljoonien ihmisten vastaavanlaisiin pikkuoireisiin, joista lopulta on vakava sairaus ollut seurauksena. Sitten vain tarkkana tietokoneen antamille ohjeille ruokavaliosta, ja apteekissa on käytävä ostamassa lääkkeet tietokoneen määräämien reseptien mukaisesti. Tietokone olisi tietenkin ottanut huomioon myös ihmisen iän, ruumiinrakenteen, dna:n ja kaiken tarvittavan. Jos ei tottele, sairausvakuutus raukeaa (siellä, missä terveydenhoito kustannetaan tällä systeemillä).
Paljon on kuitenkin tehtävä, ennen kuin Hararin kuvaamassa tulevaisuudessa ollaan. Meilläkin on ensin saatava edes yhden kunnan tietokonejärjestelmät toimimaan ilman raja-aitoja eli kaikkien tietojen olisi oltava sujuvasti samassa tiedostossa – siis kunnan oman terveydenhoidon, Mehiläisen, Terveystalon ja mitä kaikkia niitä missäkin on.
kari.naskinen@gmail.com
Israelilainen Yuval Noah Harari kuvaa tällaista mahdollisuutta kolmannessa kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta (Bazar, 2020). Ensimmäisessä kirjassaan hän käsitteli ihmisen menneisyyttä, toisessa tulevaisuutta ja tässä kolmannessa sitä nykyaikaa, johon tekoäly jo kuuluu. Siinä vain on vielä paljon kehittämisen varaa.
Kesti pitkän aikaa, ennen kuin Kiinassa havaitusta koronaviruksesta saatiin maailmanlaajuisesti sellaista tietoa, että asiaan voitiin kunnolla tarttua.
Sen sijaan jos kaikki tällaiset havainnot tarkkoine faktoineen syötettäisiin globaaliin tekoälyjärjestelmään, olisi paljon nopeampi ja helpompi puuttua asiaan.
Harari kirjoittaa, että siirryttäessä tällaiseen tietokoneverkkoon menetetään yksilöllisyyden tuomat edut. Edut olisivat toisenlaisia: ehkä vaikkapa IBM:n algoritmit sanoisivat sairastuneelle ihmiselle hänen saaneen vaarallisen taudin, kun hän näppäilisi puhelimeensa oireensa ja lähettäisi viestin WHO:n tietokoneelle. Sieltä tulisi vastaus kolmen sekunnin kuluttua, kun ko. henkilön oireet olisi syötetty WHO:n jättiläismäiseen terveysdataan.
Ihmiskunta hyötyisi tästä todennäköisesti suunnattomasti, kuten Harari kuvaa tulevaisuutta: ”Tekoälylääkärit pystyisivät tarjoamaan paljon entistä korkeatasoisempaa ja edullisempaa terveydenhoitoa miljardeille ihmisille, erityisesti niille, jotka eivät ole tällä hetkellä minkäänlaisen terveydenhoidon piirissä. Oppivien massadata-algoritmien ja biometristen antureiden ansiosta alikehittyneen maan köyhä kyläläinen saattaisi päästä nauttimaan paljon paremmasta terveydenhuollosta kuin mistä maailman rikkain ihminen tällä hetkellä.” Se älykännykkä vain pitää sitten olla.
Ne anturit ovat kuitenkin kova paikka. Jotta järjestelmä toimisi täydellisesti, pitäisi jokaisen ihmisen sisään kiinnittää anturi, joka muuntaisi biologiset prosessit sähköiseksi tiedoksi tietokoneiden analysointia varten.
Tekoälyn mahdollisuuksista Harari kirjoitti jo edellisessä kirjassaan, mutta muutamassa vuodessa ala on kehittynyt taas lisää, joten aihe on entistä ajankohtaisempi. Bio- ja informaatioteknologioiden valtavat edistysharppaukset johtavat Hararin näköaloissa siihen, että terveydenhoidon ratkaisut eivät tulevaisuudessa ole enää kiinni yhden lääkärin harkintakyvyn varassa, vaan perustuvat tietokoneiden laskelmiin, jotka tuntevat kehomme paremmin kuin lääkäri tai me itse.
Alzheimerin taudin tai syövän voi WHO:n data tunnistaa jo hyvin aikaisessa vaiheessa; terveyskeskuslääkäri saattaa katsoa oireita niin olemattomiksi ja sanoo, ettei tässä nyt mitään kummallista tunnu olevan, mutta tulkaa vuoden tai kahden kuluttua uudestaan, jos siltä tuntuu. Tämä perustuu kymmenien miljoonien ihmisten vastaavanlaisiin pikkuoireisiin, joista lopulta on vakava sairaus ollut seurauksena. Sitten vain tarkkana tietokoneen antamille ohjeille ruokavaliosta, ja apteekissa on käytävä ostamassa lääkkeet tietokoneen määräämien reseptien mukaisesti. Tietokone olisi tietenkin ottanut huomioon myös ihmisen iän, ruumiinrakenteen, dna:n ja kaiken tarvittavan. Jos ei tottele, sairausvakuutus raukeaa (siellä, missä terveydenhoito kustannetaan tällä systeemillä).
Paljon on kuitenkin tehtävä, ennen kuin Hararin kuvaamassa tulevaisuudessa ollaan. Meilläkin on ensin saatava edes yhden kunnan tietokonejärjestelmät toimimaan ilman raja-aitoja eli kaikkien tietojen olisi oltava sujuvasti samassa tiedostossa – siis kunnan oman terveydenhoidon, Mehiläisen, Terveystalon ja mitä kaikkia niitä missäkin on.
kari.naskinen@gmail.com
