Päivälleen 80 vuotta sitten J.K. Paasikivi
lähti toistamiseen Moskovaan
neuvottelemaan Stalinin
ja Molotovin
kanssa ”konkreettisista
poliittista kysymyksistä”, kuten Suomen 5.10.1939 saamassa
neuvottelukutsussa oli
mainittu.
Paasikiven mukana lähtivät myös valtiovarainministeri Väinö
Tanner, eversti Aladar
Paasonen ja valtuuskunnan
sihteerin ominaisuudessa Johan Nykopp.
Vielä marraskuun
puolellakin neuvottelut Kremlissä jatkuivat, mutta sotahan siitä
lopulta tuli.
Kun tänä syksynä moneen otteeseen palataan talvisodan vaiheisiin, niin otanpa tässä esille Ruotsinkin tilanteen noina aikoina. Sielläkin näistä asioista on paljon diskuteerattu, ja esimerkiksi 1966 aloitettiin historiantutkimushanke ”Sverige under andra världskriget”, jota on sanottu Ruotsin suurimmaksi humanistiseksi projektiyritykseksi. Eikä se pelkäksi yritykseksi jäänyt, mistä todisteena on esimerkiksi se, että tähän SUAV-tutkimushankkeeseen liittyen tehtiin yli 20 tohtorinväitöskirjaa.
Ruotsi tuki Suomea sodissa laajan kansalaisliikkeen Finlandskommiteen ja vapaaehtoisten taistelijoiden avulla. Talvisotaan tuli Ruotsista noin 9000 vapaaehtoista, mutta oli mukana sen verran valtiollistakin apua, että Ruotsin ilmavoimilta saatiin 12 hävittäjälentokonetta, neljä pommikonetta ja kuljetuskoneita.
Ruotsalaisista oli apua Pohjois-Suomessa. Kun Suomi veti joukkojaan helmikuussa 1940 enemmän Kannakselle, saatiin ruotsalaisia vapaaehtoisia paikkaamaan aukkoja pohjoisessa. Sallan suunnalla ruotsalaiset onnistuivat pitämään neuvostojoukot kurissa, ja oli siinä Ruotsin omaakin intressiä, koska puna-armeijan marssisuunta oli kohti Tornionjokea.
Suomi tietenkin halusi apua enemmänkin. Tammikuun lopulla 1940 pääministeri Risto Ryti kävi Tukholmassa esittämässä, että Ruotsi ottaisi vakinaisesta armeijastaan lisää 30 000 miestä ja lähettäisi ne ”vapaaehtoisina” Suomeen. Tanner uudisti tämän pyynnön helmikuun puolivälissä pääministeri Per Albin Hanssonille. Lisää apua ei kuitenkaan tullut ja lopullinen vastaus saatiin, kun kuningas Kustaa V saneli 19.2.1940 hallituksen pöytäkirjaan mielipiteenään, ettei Ruotsi voi muuta kuin noudattaa nykyistä puolueettomuuspolitiikkaansa.
Tästä huolimatta Ruotsin hallitus korotti helmikuun lopussa vapaaehtoisten ylärajan 12 500 mieheen.
RUOTSIN - SUOMEN LIITTO
Talvisodan jälkeen oli yksi mieleniintoinen vaihe se, kun syksyllä 1940 alettiin joillakin tahoilla suunnitella Ruotsin ja Suomen liittoutumaa siltä varalta, että sotiminen vielä jossakin vaiheessa jatkuisi.
Nämä kaavailut kuitenkin tyssättiin Berliinissä. Joulukuussa 1940 Mannerheimin luottomies, kenraali Paavo Talvela puhui asiasta Hermann Göringille ja samalla asialla Ruotsin valtiojohdon edustajana oli kuuluisa löytöretkeilijä ja tiedemies Sven Hedin, mutta Saksa torjui nämä ajatukset alkuunsa.
Tämän jälkeen liittoidea haudattiin. Saksaa paljon tutkinut historioitsija, edesmennyt Mauno Jokipii sanoi, että nämä sotilaalliset liittosuunnitelmat olivat aivan vakavasti otettavia, ja Ruotsissakin niiden takana olivat sekä poliitikot että sotilaat.
Eikä tämä ollut ainoa Ruotsissa haudottu asia ajatellun uhan takia. Jo kesällä 1939 Ruotsin armeijan esikunnalla oli valmiina Operaatio X, joka tarkoitti Ahvenanmaan miehittämistä yhteisymmärryksessä Suomen kanssa. Kahdessa vuorokaudessa Ahvenanmaalle pystyttäisiin kuljettamaan 8500 ruotsalaista sotilasta.
Kesällä 1940 Ruotsin ilmavoimien johto keräsi tietoja Suomen, Itä-Karjalan ja Baltian lentokentistä pommituslaivueitaan varten. Laivueissa pidettiin jo karttaharjoituksiakin. Lisäksi ilmavoimat sai loppukesästä runsaat määrärahat uusien sotilaslentokenttien rakentamiseen. Varsinaiset sotasuunnitelmat Ruotsin ilmavoimat sai tammikuussa 1941 ja iso sotaharjoitus järjestettiin helmikuun lopulla 1941.
SUAV-väitöskirjoista käy ilmi, että Ruotsin Junkers-pommikoneiden kaukomaaleina mainittiin Muurmannin rata sekä Vienanmeren ja Äänisen välille rakennetun kanavan sulut. Suomessa hyökättäisiin venäläisten haltuun joutuneelle Täktomin lentokentälle Hangossa ja Lappohjan sotasatamaan. Näyttääkin siltä, että aktiivisin osa Ruotsin sotakoneistossa oli ilmavoimat.
Ulkoministeri Christian Günther oli selvästi tällaisten suunnitelmien kannalla. Sen sijaan pääministeri Per Albin Hansson oli edelleen täyden puolueettomuuden mies, kävi Suomelle mitä tahansa. Oikeusministeri Karl Gustaf Westman kirjoitti päiväkirjaansa 15.5.1941, että Günther ”puhui rohkeasti ajatussuunnasta, joka tahtoisi, että Ruotsi tekisi itsemurhan”.
SUOMI HYLKÄSI POHJOIS-
MAISEN YHTEISTYÖN
Tilanteet muuttuivat siinä vaiheessa, kun ruotsalaisille kävi selväksi, että Suomi on lähdössä natsi-Saksan kumppaniksi. Helsingissä Ruotsin suurlähetystössä sotilasasiamiehenä ollut Gösta von Stedingk informoi kesällä 1941 Ruotsin hallitusta toistuvasti, että Suomi on liukumassa Saksan vanaveteen. Tämä sai Ruotsin hallituksen selvän enemmistön kääntymään Suomea auttavien sotilaallisia suunnitelmia vastaan.
Konkreettisesti tämä välien viileneminen näkyi, kun Suomen kansanhuoltoministeri Atte Arola sai Ruotsilta kielteisen vastauksen viljan lisätoimituksia koskeneeseen pyyntöönsä. Suomen auttamisen tulkittiin auttavan samalla Saksaa. Myös ulkoministeri Günther ilmoitti 17.6.1941, että hallitus ei enää katso olevan mitään mahdollisuuksia Operaatio X:n toteuttamiseen.
Kevätkesä 1941 oli siis se hetki, kun Suomi valitsi pohjoismaisen yhteystyön sijasta natsiyhteistyön.
Mauno Jokipii: ”Suomi ei pystynyt täyttämään Ruotsin ehdottoman puolueettomuuden mittakaavaa. Suomen sotilasjohto ei näin ollen voinut rakentaa ruotsalaisten kollegojen kylläkin innolla suorittaman ammatillisen suunnittelun varaan, jolta puuttui poliittinen pohja, vaan suomalaiset kääntyivät Saksan tielle.
kari.naskinen@gmail.com
Kun tänä syksynä moneen otteeseen palataan talvisodan vaiheisiin, niin otanpa tässä esille Ruotsinkin tilanteen noina aikoina. Sielläkin näistä asioista on paljon diskuteerattu, ja esimerkiksi 1966 aloitettiin historiantutkimushanke ”Sverige under andra världskriget”, jota on sanottu Ruotsin suurimmaksi humanistiseksi projektiyritykseksi. Eikä se pelkäksi yritykseksi jäänyt, mistä todisteena on esimerkiksi se, että tähän SUAV-tutkimushankkeeseen liittyen tehtiin yli 20 tohtorinväitöskirjaa.
Ruotsi tuki Suomea sodissa laajan kansalaisliikkeen Finlandskommiteen ja vapaaehtoisten taistelijoiden avulla. Talvisotaan tuli Ruotsista noin 9000 vapaaehtoista, mutta oli mukana sen verran valtiollistakin apua, että Ruotsin ilmavoimilta saatiin 12 hävittäjälentokonetta, neljä pommikonetta ja kuljetuskoneita.
Ruotsalaisista oli apua Pohjois-Suomessa. Kun Suomi veti joukkojaan helmikuussa 1940 enemmän Kannakselle, saatiin ruotsalaisia vapaaehtoisia paikkaamaan aukkoja pohjoisessa. Sallan suunnalla ruotsalaiset onnistuivat pitämään neuvostojoukot kurissa, ja oli siinä Ruotsin omaakin intressiä, koska puna-armeijan marssisuunta oli kohti Tornionjokea.
Suomi tietenkin halusi apua enemmänkin. Tammikuun lopulla 1940 pääministeri Risto Ryti kävi Tukholmassa esittämässä, että Ruotsi ottaisi vakinaisesta armeijastaan lisää 30 000 miestä ja lähettäisi ne ”vapaaehtoisina” Suomeen. Tanner uudisti tämän pyynnön helmikuun puolivälissä pääministeri Per Albin Hanssonille. Lisää apua ei kuitenkaan tullut ja lopullinen vastaus saatiin, kun kuningas Kustaa V saneli 19.2.1940 hallituksen pöytäkirjaan mielipiteenään, ettei Ruotsi voi muuta kuin noudattaa nykyistä puolueettomuuspolitiikkaansa.
Tästä huolimatta Ruotsin hallitus korotti helmikuun lopussa vapaaehtoisten ylärajan 12 500 mieheen.
RUOTSIN - SUOMEN LIITTO
Talvisodan jälkeen oli yksi mieleniintoinen vaihe se, kun syksyllä 1940 alettiin joillakin tahoilla suunnitella Ruotsin ja Suomen liittoutumaa siltä varalta, että sotiminen vielä jossakin vaiheessa jatkuisi.
Nämä kaavailut kuitenkin tyssättiin Berliinissä. Joulukuussa 1940 Mannerheimin luottomies, kenraali Paavo Talvela puhui asiasta Hermann Göringille ja samalla asialla Ruotsin valtiojohdon edustajana oli kuuluisa löytöretkeilijä ja tiedemies Sven Hedin, mutta Saksa torjui nämä ajatukset alkuunsa.
Tämän jälkeen liittoidea haudattiin. Saksaa paljon tutkinut historioitsija, edesmennyt Mauno Jokipii sanoi, että nämä sotilaalliset liittosuunnitelmat olivat aivan vakavasti otettavia, ja Ruotsissakin niiden takana olivat sekä poliitikot että sotilaat.
Eikä tämä ollut ainoa Ruotsissa haudottu asia ajatellun uhan takia. Jo kesällä 1939 Ruotsin armeijan esikunnalla oli valmiina Operaatio X, joka tarkoitti Ahvenanmaan miehittämistä yhteisymmärryksessä Suomen kanssa. Kahdessa vuorokaudessa Ahvenanmaalle pystyttäisiin kuljettamaan 8500 ruotsalaista sotilasta.
Kesällä 1940 Ruotsin ilmavoimien johto keräsi tietoja Suomen, Itä-Karjalan ja Baltian lentokentistä pommituslaivueitaan varten. Laivueissa pidettiin jo karttaharjoituksiakin. Lisäksi ilmavoimat sai loppukesästä runsaat määrärahat uusien sotilaslentokenttien rakentamiseen. Varsinaiset sotasuunnitelmat Ruotsin ilmavoimat sai tammikuussa 1941 ja iso sotaharjoitus järjestettiin helmikuun lopulla 1941.
SUAV-väitöskirjoista käy ilmi, että Ruotsin Junkers-pommikoneiden kaukomaaleina mainittiin Muurmannin rata sekä Vienanmeren ja Äänisen välille rakennetun kanavan sulut. Suomessa hyökättäisiin venäläisten haltuun joutuneelle Täktomin lentokentälle Hangossa ja Lappohjan sotasatamaan. Näyttääkin siltä, että aktiivisin osa Ruotsin sotakoneistossa oli ilmavoimat.
Ulkoministeri Christian Günther oli selvästi tällaisten suunnitelmien kannalla. Sen sijaan pääministeri Per Albin Hansson oli edelleen täyden puolueettomuuden mies, kävi Suomelle mitä tahansa. Oikeusministeri Karl Gustaf Westman kirjoitti päiväkirjaansa 15.5.1941, että Günther ”puhui rohkeasti ajatussuunnasta, joka tahtoisi, että Ruotsi tekisi itsemurhan”.
SUOMI HYLKÄSI POHJOIS-
MAISEN YHTEISTYÖN
Tilanteet muuttuivat siinä vaiheessa, kun ruotsalaisille kävi selväksi, että Suomi on lähdössä natsi-Saksan kumppaniksi. Helsingissä Ruotsin suurlähetystössä sotilasasiamiehenä ollut Gösta von Stedingk informoi kesällä 1941 Ruotsin hallitusta toistuvasti, että Suomi on liukumassa Saksan vanaveteen. Tämä sai Ruotsin hallituksen selvän enemmistön kääntymään Suomea auttavien sotilaallisia suunnitelmia vastaan.
Konkreettisesti tämä välien viileneminen näkyi, kun Suomen kansanhuoltoministeri Atte Arola sai Ruotsilta kielteisen vastauksen viljan lisätoimituksia koskeneeseen pyyntöönsä. Suomen auttamisen tulkittiin auttavan samalla Saksaa. Myös ulkoministeri Günther ilmoitti 17.6.1941, että hallitus ei enää katso olevan mitään mahdollisuuksia Operaatio X:n toteuttamiseen.
Kevätkesä 1941 oli siis se hetki, kun Suomi valitsi pohjoismaisen yhteystyön sijasta natsiyhteistyön.
Mauno Jokipii: ”Suomi ei pystynyt täyttämään Ruotsin ehdottoman puolueettomuuden mittakaavaa. Suomen sotilasjohto ei näin ollen voinut rakentaa ruotsalaisten kollegojen kylläkin innolla suorittaman ammatillisen suunnittelun varaan, jolta puuttui poliittinen pohja, vaan suomalaiset kääntyivät Saksan tielle.
kari.naskinen@gmail.com
