perjantai 11. lokakuuta 2019

Keimolan henki asuu nyt entisessä valvontatornissa

Keimolan entisen moottoriradan alueella Vantaan Keimolanmäessä asuu tällä hetkellä noin 1200 ihmistä ja kun uusi asuinalue on kokonaan rakennettu, siellä tulee olemaan noin 3000 asukasta. Ensi tiistaina 22.10. siellä on juhlatilaisuus, kun moottoriradan vanhasta valvontatornista tehty Ombra-torni avataan. Kysymyksessä on interaktiivinen taideteos, joka kokoaa yhteisen varjon alle arkkitehtuuria, kuvanveistoa ja musiikkia, samoin esille tulee alueen tapahtumia ja historiaakin.

Sanakirjasta selvitin, että ombra on italiaa ja tarkoittaa varjoa, haamua, kummitusta ja sielua. Avajaisissa ilmeisesti kuullaan myös musiikkia, joka muodostuu Keimolan radan sielusta: avajaiskutsussa nimittäin sanotaan, että ”tornia voi soittaa
Leo Kinnusen rata-auton äänistä muodostetulla sävelasteikolla, jossa sävelet syntyvät tornia ympäröivästä liikkeestä. Kaupunkilaiset itse siis saavat teoksen ja tilan elämään ja soimaan.”

Varsinainen Keimolan radan henki kuuluu kuitenkin sen perustajalle
Curt Lincolnille, ja Ombra-torni onkin alueen kohtaamispaikalla Lincolninaukiolla.

Ombran ovat suunnitelleet taiteilijat Marjukka Korhonen ja Markus Raivio. Avajaisiltana kuullaan ja nähdään elektronisen musiikin pioneerin Esa Kotilaisen tekemä Ombran kantasävellys paikallisten asukkaiden esittämänä, kuten kutsussa luvataan. Tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, juhlapuheen pitää Vantaan kaupungin taidemuseo Artsin päällikkö Anna Hjorth-Röntynen ja tilaisuuden juontaa kilpa-ajaja Emma Kimiläinen. Lisäksi pääsee ihastelemaan aukiolle tuotavia vanhoja kilpa-autoja.

Keimolan moottoriradan avajaiskilpailut pidettiin kesäkuussa 1966
ja kilpailutoiminta loppui 1978. Oman moottoriradan saaminen suomalaiselle moottoriurheilulle oli silloin iso asia, jopa suurempi juttu kuin nyt Kymi Ringin odottaminen, vaikka Keimolassa ei MM-kilpailuja järjestettykään. Merkittävää tuossa avajaiskilpailussa oli sekin, että Formula V -luokan ensimmäiset suomalaiset Veemax-autot oli saatu valmiiksi.

Veemaxin suunnitellut Max Johansson ei vielä tähän kilpailuun osallistunut, kun oli joutunut juuri pahimmoilleen sairaalaan umpiusuolentulehduksen takia, mutta näillä autoilla ajoivat Keijo Hollming ja Seppo Pitkänen. Kilpailun voitti ruotsalainen Sven-Olof Gunnarsson (Dolling), toinen oli Leif Hansen (Beachcar), kolmas Leo Kinnunen (Apal) ja neljäs Antti Aarnio-Wihuri (Autodynamics).

Myöhemmin myös Keke Rosberg ajoi Veemaxilla (kuvassa) ja sijoittui ensimmäisellä kaudellaan 1972 SM-pisteissä kolmanneksi edellään Mikko Kozarowitzky (Veemax) ja Hans Koch (Austro Vau).
Formua 3 -luokan voitti Keimolan avajaiskilpailuissa John Fenning sekä henkilöautoluokat Harald Kronegård, Juhani Liedes ja Timo Mäkinen. Maksaneita katsojia oli noin 20 000.

Sitten vielä paluu arkeen ja nykypäivään: Lincolninaukion läheisyyteen valmistuu näinä aikoina Pikku-Keimolanpuisto, jossa on mm. aidattu lasten leikkipaikka ja ulkoliikuntavälineitä. Alueelle istutetaan lehti- ja havupuita, havukasveja, perennoja ja sipulikukkia sekä 60 kirsikkapuuta. Puistosta pääsee sillan kautta Pikku-Keimolan raitille, Keimolanmäenpuistoon ja Isosuon luonnonsuojelualueelle, jonne rakennetaan myöhemmin pitkospuut. Keimolanmäen päiväkoti
aloittaa toimintansa marraskuun alussa ja alakoulu tammikuussa kevätlukukauden alkaessa.


kari.naskinen@gmail.com