tiistai 22. lokakuuta 2019

A-studio on tarkoitettu A-luokan puolueille

Television A-studiossa on viimeisten kolmen viikon aikana (13 lähetystä) haastateltu poliitikkoja tällaisella jakaumalla:

SDP 7
Kokoomus 6
Keskusta 5
Vihreät 4
Vasemmistoliitto 2
Kristilliset 1

Yleisradio on tehnyt oman poliittisen jaon, jossa se hyväksyy A-studioonsa vain A-luokan puolueiden edustajia. Perussuomalaiset ei tähän ryhmään kuulu. Tällaista demokratiaa ja äänestäjiä halveksivaa journalismia edustavat myös isot lehtitalot.

En ole vielä koskaan äänestänyt SMP:tä enkä persuja, mutta nyt alkaa olla lähellä. Puolue on eduskunnan toiseksi suurin ja mielipidemittausten mukaan kannatukseltaan nyt jo selvästi Suomen ykköspuolue, mutta johtavat tiedotusvälineet pitävät sen ulkopuolella kaikesta.

Tv-, radio- ja lehtitalot ovat määritelleet, mitä mieltä ihmiset saavat olla. Maahanmuuttoa kohtaan ei saa esittää kritiikkiä, ja nyt myös ilmastonmuutoksen vaaroilla pelotteleminen on niin tärkeä yhteiskunnallinen asia, että sitäkään ei saa kritisoida. On muitakin asioita, joiden kohdalla isot tiedotusvälineet määrittelevät vastaavanlaisia rajoja mielipiteenvapaudelle, ja jos näitä rajoja rikkoo, joutuu boikottiin. Vaikuttaa tutulta totalitarismilta.

A-studion haastateltavien henkilöjakauman otettiin eilen esille blogissa ”Professorin ajatuksia”. Sen kirjoittaja kertoo olevansa 2000-luvulla professuuriinsa valittu, mutta ei näköjään vaaranna virkaansa kirjoittamalla omalla nimellään.

”Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus”, kirjoittaa professori.

kari.naskinen@gmail.com