Monta
kertaa käy niin, että nähtyään elokuvan tai minkä tahansa
esityksen jostakin ihmisestä pitää heti perään perehtyä
enemmänkin tuon henkilön
elämään. Nyt kävi näin Paavo
Ruotsalaisesta kertovan
Viimeiset
kiusaukset -oopperan
jälkeen. Teologian tohtori Viljo
Remeksen kirjoittama
elämäkertakirja
Viisas
neuvoja, vaikea lähimmäinen (Kirjapaja,
2003) on nyt
luettu
ja Paavo Ruotsalainen kovaksi ukoksi havaittu.
Ruotsalainen oli 1800-luvun alussa körttiläisen herännäisliikkeen näkyvin johtaja. Hän ei ollut pappi, vaan maallikkosaarnaaja, joka piti tarkkaan huolen omasta imagostaan, vaikka tätä sanaa ei vielä tuolloin ollut keksitty. Oleellista oli, että piti olla aito. Vaarana oli koko ajan ulkokultaisuuden vaara, kun ihmiset alkoivat suorastaan palvoa Paavoa kaikkein esikuvallisimpana kristittynä. Paavo osasi kuitenkin hoitaa homman, kuten kirjassa kerrotaan:
”Torjuakseen tämän vaaran Paavolla oli usein pullo mukana, milloin vettä, milloin oikeaa ainetta ja otti ryypyn, jotta läsnäolijat näkisivät keskellään ihmisen, joka eli vain Jumalan armon varassa.”
Useimmiten pullossa oli ilmeisesti sitä oikeaa ainetta, koska Paavon ryyppääminen vei hänet käräjillekin. Yksissä kolmipäiväisissä häissä Kuopion maaseurakunnassa Paavo oli niin aito, että veti perseet olalle ja sen jälkeen piti krapulaa loiventaa yötä myöten uusilla alkoholipohjaisilla rohdoilla.
Kaikki häävieraat eivät tätä hyvällä katsoneet, ja Tuusniemen käräjillä Paavoa vaadittiinkin edesvastuuseen päihtymisestä, kiroilemisesta, syljeskelystä ja meluamisesta. Niin hankala oli asia, että sitä jouduttiin käsittelemään yli kahden vuoden ajan kahdeksilla käräjillä. Tuomio jäi kuitenkin lukematta, kun Paavo sairasteli, eikä päässyt enää käräjäpaikalle. Sitten Paavo kuoli.
Ennen ryyppyharrastustaan jo pienenä poikana oli Paavo kova lukemaan. Helppoa ei kuitenkaan tämänkään harrastuksen kanssa ollut: ”Talvisaikaan, jolloin eläimetkin olivat samassa tuvassa, Paavo ei voinut kunnolla lukea Raamattua, sillä niin isolle kirjalle ei tahtonut löytyä sijaa ahtaissa tiloissa, joissa isä vielä teki puhdetöitä.”
Käräjillä Paavo Ruotsalainen oli ollut muutenkin kuin juopottelun takia. Suomessa oli nimittäin laki, jonka mukaan herätysliikkeiden seurat oli kielletty rangaistuksen uhalla. Virallinen kirkko pelkäsi oman asemansa puolesta ja siksi tällainen kieltolaki oli voimassa 1726 – 1870. Heti lain voimaantultua Paavo tuomittiin sakkoihin Kalajoen käräjillä – otti varmaan paukut vitutukseen.
kari.naskinen@gmail.com
Ruotsalainen oli 1800-luvun alussa körttiläisen herännäisliikkeen näkyvin johtaja. Hän ei ollut pappi, vaan maallikkosaarnaaja, joka piti tarkkaan huolen omasta imagostaan, vaikka tätä sanaa ei vielä tuolloin ollut keksitty. Oleellista oli, että piti olla aito. Vaarana oli koko ajan ulkokultaisuuden vaara, kun ihmiset alkoivat suorastaan palvoa Paavoa kaikkein esikuvallisimpana kristittynä. Paavo osasi kuitenkin hoitaa homman, kuten kirjassa kerrotaan:
”Torjuakseen tämän vaaran Paavolla oli usein pullo mukana, milloin vettä, milloin oikeaa ainetta ja otti ryypyn, jotta läsnäolijat näkisivät keskellään ihmisen, joka eli vain Jumalan armon varassa.”
Useimmiten pullossa oli ilmeisesti sitä oikeaa ainetta, koska Paavon ryyppääminen vei hänet käräjillekin. Yksissä kolmipäiväisissä häissä Kuopion maaseurakunnassa Paavo oli niin aito, että veti perseet olalle ja sen jälkeen piti krapulaa loiventaa yötä myöten uusilla alkoholipohjaisilla rohdoilla.
Kaikki häävieraat eivät tätä hyvällä katsoneet, ja Tuusniemen käräjillä Paavoa vaadittiinkin edesvastuuseen päihtymisestä, kiroilemisesta, syljeskelystä ja meluamisesta. Niin hankala oli asia, että sitä jouduttiin käsittelemään yli kahden vuoden ajan kahdeksilla käräjillä. Tuomio jäi kuitenkin lukematta, kun Paavo sairasteli, eikä päässyt enää käräjäpaikalle. Sitten Paavo kuoli.
Ennen ryyppyharrastustaan jo pienenä poikana oli Paavo kova lukemaan. Helppoa ei kuitenkaan tämänkään harrastuksen kanssa ollut: ”Talvisaikaan, jolloin eläimetkin olivat samassa tuvassa, Paavo ei voinut kunnolla lukea Raamattua, sillä niin isolle kirjalle ei tahtonut löytyä sijaa ahtaissa tiloissa, joissa isä vielä teki puhdetöitä.”
Käräjillä Paavo Ruotsalainen oli ollut muutenkin kuin juopottelun takia. Suomessa oli nimittäin laki, jonka mukaan herätysliikkeiden seurat oli kielletty rangaistuksen uhalla. Virallinen kirkko pelkäsi oman asemansa puolesta ja siksi tällainen kieltolaki oli voimassa 1726 – 1870. Heti lain voimaantultua Paavo tuomittiin sakkoihin Kalajoen käräjillä – otti varmaan paukut vitutukseen.
kari.naskinen@gmail.com
