maanantai 18. maaliskuuta 2019

Ilmastonmuutoksen torjunta ei haittaa varakkaita

Kaikki ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehtävät ratkaisut ovat sellaisia, että ne koskevat pääasiassa vähävaraisia. Koska keinot lisäävät kustannuksia, ne vaikuttavat eniten niihin, joilla rahaa ei paljon ole.

Seuraava hallitus todennäköisesti nostaa arvonlisäveroa sellaisille ruokatuotteille, joiden tuotanto eniten aiheuttaa pahoja päästöjä. Ruoka siis kallistuu, mutta ei se rikkaampia haittaa.

Lentomatkustamisen verotusta korotetaan, mutta varakkaille on aivan sama, maksaako esimerkiksi lomamatka ulkomaille tonnin vai puolitoista. Sama koskee laivamatkailua. Köyhät tyytykööt television matkailuohjelmiin.

Maantieliikenteessä isketään yksityisautoiluun. Sähköautot ovat reippaasti kalliimpia kuin tavalliset autot, mutta sellaisen hankintaan saa valtiolta jo nyt hankintatukea 2000 euroa ja liikenneministeriön työryhmän ehdotuksen mukaan tuki voisi suurimmillaan olla 6000 euroa. Tuetaan siis niitä, joiden rahavarat yleensäkin mahdollistavat sähköauton ostamisen.

Todennäköistä on myös, että nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa nostetaan, ja tälläkin on taas suhteellisesti ottaen suurin vaikutus pienituloisille.

Eri tekniikoilla toteutettavia tietullejakin suunnitellaan, koska liikenteen verotuksessa pyritään siirtämään verotuksen painopistettä auton hankinnasta sen käyttöön.

Kaikki ilmastonmuutoksen takia tehtävät maksuratkaisut ovat tasaverotusta. Kaikki maksavat euromääräisten korotusten mukaan, jolloin ei ole mitään eroa sillä, ovatko henkilön kuukausitulot 1000 euroa vai 10 000 euroa. Näitä systeemeitä on kai mahdoton muodostaa progressiivisen verotuksen mukaan, joten kärsijöinä ovat ensisijaisesti pienituloiset.

kari.naskinen@gmail.com