Näistä molemmista lauluista kirjoittaa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kirjassaan Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into, 2017). Irwinin laulun nimi oli Eläköön ja uraa, joka pysähtyi kuitenkin nauhoitukseen, sillä levy-yhtiön pomo Toivo Kärki ei levytystä hyväksynyt. Elettiin 1960-lukua ja Salmi kertoi Teivaiselle Kärjen sanoneen, että ”saat kirjoittaa mistä tahansa, kun jätät Jumalan, Kekkosen ja Neuvostoliiton rauhaan”.
Nauhoitustakaan ei enää ole, mutta Salmi muisti vielä laulun alkusäkeistön:
Kaivettu on kaskesta viimeinenkin kanto
Ei lainkaan eripuraa
Vuorossa on ystävyys ja avunanto
Siis eläköön ja uraa.
Myöhemmin Vexi Sami palasi asiaan, kun oli syntynyt pienimuotoinen selkkaus Karjala-oluesta. Neuvostoliiton suurlähettiläs Andrei Kovaljev paheksui Paasikivi-seuran kokouksessa pullossa olevaa Karjalan vaakunaa, jossa on miekka pystyssä. Tämä lisäsi Karjala-oluen myyntiä, 1969 se nousi eniten myydyksi ja Karjalaa alettiin palauttaa ”vaikka pullo kerrallaan”.
Paljon myöhemmin, Kekkosen jo kuoltua, Yya-aikojen rauhoituttua ja Neuvostoliiton lähestyessä hajoamistaan Salmi kirjoitti aiheesta. Kirjassa Salmi kertoo istuneensa baaritiskillä merimieskapakka Salvessa ja parin ensimmäisen Karjala-oluen jälkeen oli tekstiä alkanut syntyä:
Pullon kyljestä katselin vaakunaa
sapeli miekkaa vastaan
Join kuudennen pullon kuohuvaa
Sen kunniaks ainoastaan
että Karjala takaisin.
Tekstin sävelsi lauluksi Kassu Halonen. Irwin Goodman kuoli tammikuussa 1991, Neuvostoliitto hajosi joulukuussa 1991 ja Toivo Kärki kuoli huhtikuussa 1992.
Värikkäitä aikoja, jolloin vaikeitakin asioita pantiin leikiksi. Jotenkin tuntuu, että nykyisin on vakavampaa. Ainakaan ulkopoliittisia lauluja en ole enää kuullut.
kari.naskinen@gmail.com
