tiistai 30. tammikuuta 2018

Bjarmia, pohjoinen Atlantis

Islantilaisissa saagoissa ja muissakin varhaisen keskiajan skandinaavisissa tarinoissa esiintyy maa tai alue nimeltään Bjarmia. Se mainitaan myös joissakin muinaisenglannin- ja latinankielisissä lähteissä, jotka kertovat tapahtumista noin vuosina 900 - 1250. Bjarmia sijoittui Vienanmeren rannalle, ehkä Ääniselle ja Laatokan liepeille asti, ja kielitieteellisten tutkimusten mukaan Bjarmiassa asui melko varmasti suomalais-ugrilaisia. Viimeiset mainitut tapahtumat sijoittuvat 1200-luvun puoliväliin, jolloin joukko bjarmeja pakeni Norjaan. Lähtö oli tullut, kun novgorodilaiset ja karjalaiset tulivat sinne. Kysymyksessä on suunnilleen se alue, johon nyt on noussut uusi ”Bjarmia” öljy- ja kaasuvarantoineen.

Bjarmiaa tutkinut historioitsija Jussi Malminen Salosta kirjoitti siitä Petroskoissa ilmestyvässä Karjalan Sanomissa 1.11.2017. Hän on löytänyt mainintoja Bjarmiasta M. A. Castrénin matkapäiväkirjasta, Adolf Ivar Arwidssonin oppikirjasta ja J.V Snellmanin kirjoituksista. Ne kertovat suomalaistenkin oppineiden tunteneen kiinnostusta Bjarmiaa kohtaan. Castrén kirjoitti:

”Tieni johti ensin 70 virstan päähän Holmogoriin, jossa muinoin oli bjarmien kuulu linnoitus, mutta enää se oli vähäinen piirikunnan kaupunki. Olisin edellisenä kesänä suorittanut kaivauksia tällä paikalla, missä Jomalin temppelin ja vanhan bjarmien hautausmaan arvellaan sijainneen, mutta silloin minulla ei ollut varoja niin kalliiseen yritykseen. Nyt taas maa on siinä määrin jäässä ja pellot lumen peitossa, etten halunnut yrittääkään sitä penkoa. Viivyin kaupungissa muutaman päivän ja kuulin lukuisia tarinoita kadonneesta bjarmien kansasta, sen linnoituksista ja temppeleistä, aarteista ja loistosta”.

Arwidsson piti bjarmeja kaikkein rikkaimpana ja sivistyneimpänä suomalaisheimona. Hän arveli Bjarmian kukoistuskauden olleen noin 800-luvulta 1200-luvulle. Arwidsson kirjoitti Bjarmiasta 1832 ilmestyneessä oppikirjassaan.

Snellman kirjoitti 1847: ”Joutuu tosi ihmeisiinsä lukiessaan, että Kiinan, Persian ja Intian tavarat ovat siirtyneet Kaspianmeren kautta Vienanmerelle ja sieltä Norjaan, Ruotsiin, Islantiin ja Britanniaan. Historioitsijoilla on riittävästi varmoja todisteita voidakseen todistaa, että tämä hopeatieksi kutsuttu kauppatie on ollut olemassa ja että suomea puhuva heimo on ollut tässä kaikessa osallisena”.

Perimätiedon mukaan bjarmeilla oli selkeä valtiorakenne, jonka huipulla oli kuningas. Malmisen tutkimusten mukaan Vienanjoen suistossa oli vahva linnoitus ja loistelias temppeli, jossa noidat vartioivat kultaista Jomalin patsasta. Bjarmit sotivat 800-luvulla Tanskaa vastaan ja valloittivat Keski- ja Pohjois-Norjan.

Bjarmien maa sijaitsi kulkuväylien risteyskohdassa. Heillä oli erinomaiset jokiyhteydet Uralille sekä meriyhteydet Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan. Tynnyrit täynnä arvokasta kauppatavaraa bjarmit purjehtivat jokia pitkin Kaspianmerelle ja edelleen Keski-Aasiaan, silloisen maailman rikkaimmille hopeaesiintymille, aina Persiaan, Intiaan ja Kiinaan asti. Kauppatavaroina olivat mm. arvokkaat turkikset, rasva, ambra, valaan- ja mursunluu sekä mursunnahkaiset laivaköydet. Ne vaihdettiin taitavasti taottuihin hopea-astioihin ja maljoihin, upeisiin punottuihin kaulakoruihin ja hopeavöihin, ja pronssista valettuihin tulusrautoihin sekä arabialaisiin hopearahoihin dirhemeihin.

Vauraus lisääntyi ja se houkutteli maahan uudisasukkaita, jotka pyrkivät asettumaan pysyvästi maahan. Novgorodilaisten sotajoukkojen edessä bjarmit lopulta alkoivat perääntyä, ja myös sotaisten ja ryöstelevien viikinkien valta alkoi laajentua sinne saakka.

Venäjän jokilaaksoista, Laatokan ja Itämeren rannoilta ja saarilta on löydetty runsaasti arabialaisia rahoja. Niiden suuri määrä kertoo kauppiaiden yritteliäisyydestä ja kaupan tuomasta vauraudesta, kaukaisten kansojen välisistä yhteyksistä sekä luottamuksellisista sopimuksista, joita kauppiassuvut olivat vaalineet useiden sukupolvien ja vuosisatojen ellei jopa vuosituhansien ajan.

Kuningas Alfred Suuri (849 - 901) käännätti espanjalaisen oppineen Paulus Orosiuksen kronikan englanniksi ja ryhtyi täydentämään sitä pohjoisten kansojen ja maiden kuvauksilla. Niiden mukaan Norjassa asunut suurtalonpoika Ottar sai huomattavia tuloja lapinverosta. Se maksettiin turkiksina, linnunhöyheninä ja mursun hampaina. Ottar oli myös laivanvarustaja, kauppias sekä peuran- ja mursunmetsästäjä. Noin vuonna 870 tekemästään ainutlaatuisesta metsästysretkestä Ottar raportoi kuningas Alfred Suurelle:
”Purjehdimme kauas pohjoiseen, ohi Turjanlappalaisten maan, aina suurelle joelle asti. Siellä näimme vauraita asumuksia ja hyvin viljeltyä maata ja karjaa. Laskimme maihin kauppapaikan luona voidaksemme tutustua maineikkaisiin ja rikkaisiin bjarmialaisiin.”

Ottarin raportti merimatkasta on tutkijoiden mielestä tosiasioihin perustuva. Alfred Suuren käännöksen lyhentämätön käsikirjoitus painettiin ensimmäisen kerran Lontoossa vasta 900 vuotta valmistumisensa jälkeen 1773.

kari.naskinen@gmail.com