Edellisellä kerralla Lahdessa 1989-90 Raija-Sinikka Rantalan sovittamassa ja ohjaamassa Pohjantähdessä lopetettiin ylevämmin, kun näyttämön takaseinä avautui ja ulkona liehui siniristilippu. Juuri sentapainen henki on Linnan trilogiankin lopussa, kun Suuren isänmaallisen vapaussodan jäljet on siistitty ja kansa on vieläkin isompien sotien jälkeen saatu yhdistetyksi.
Tosin ei Linnakaan lopeta mihinkään suureen riemujuhlaan, vaan Täällä Pohjantähden alla päättyy kirjassa Inarinjärvi-lauluun, jota Elina Koskela kuuntelee radiosta kansakoululaisten kuoron esittämänä, sanat Topeliuksen Maamme kirjasta soveltaen: etäällä pohjanmaalla hylätty järvi on, sen saaret nimeä vailla ja ranta alaston, syyskuun yöt san aallot taas jäädyttää…
Torpparien ankea elämä joka tapauksessa saatiin parempaan järjestykseen. Pohjoismainen hyvinvointivaltio syntyi ja vastakkainasettelun aika oli rajuimmalta osaltaan ohi. Kevään 1918 jälkeen Suomesta oli tullut kiistattomasti porvarien hallitsema oikeistovaltio, jolle nosket (kommunistien pilkkanimi sosiaalidemokraateille) antoivat hyväksyntänsä. Välillä oli vielä yritystä fasistiseenkin järjestelmään, mutta siinä sentään epäonnistuttiin. Nyt ollaan jatkumossa, jossa optio-ovi on raollaan Natoon, vaikka kansan enemmistö vetäisi oven kiinni. Sovinnonteon aika ei vielä ole.
Väinö Linna oli historioitsija, joka nämä asiat tunsi. Akateemikon arvonkin hän sai 1980 nimenomaan tieteen edustajana, ei taiteen. Akateemikkoja oli alettu nimittää 1948 ja Linnasta tuli ensimmäinen tieteen akateemikko, joka ei ollut suorittanut akateemista tutkintoa.
Linnan suurteoksista tohtorinväitöskirjan tehnyt Jyrki Nummi on sanonut, että Linnan romaanit ylittivät kirjallisuuden instituution, ne olivat enemmän. Historioitsija Pauli Mannisen mukaan suomalaisen yhteiskunnan muutoksen ”ykkösketjuun” kuuluivat keskushyökkääjä Urho Kekkonen sekä Erik Allardt ja Väinö Linna oikeana ja vasempana laitahyökkääjinä.
NAISET, NUO
TOIVOSSA VÄKEVÄT
Näytelmän kakkososa on jämäkämpi esitys kuin ykkösosa. Se saa henkilöt ja tapahtumat paremmin yhteen kokonaisuuteen. Siinä on näyttämöllisesti komeita kohtauksia. Jussi Koskelan (Aki Raiskio) kuolemasta ja hautajaisista on tehty patriarkaalinen spektaakkeli ja kuolemantuomio-oikeuden istunto on jykevä, puistattavan vahva (Jori Halttunen, Mikko Jurkka, Aarre Reijula). Suojeluskuntalaisen kansakoulunopettajan Pentti Rautajärven (Jarkko Miettinen, kuvassa) tulo on kuin Vihtori Kosola olisi saapunut panemaan vähäväkisiä järjestykseen.
Pääosassa on edelleen Akseli Koskela (Tapani Kalliomäki), joka täpärästi välttää teloituksen. Ensin Akseli onnistuu pakenemaan lähtiessään viemään pakolaisia kohti itää. Lahdessa Akseli kuitenkin jää kiinni ja joutuu Hennalan keskitysleirille. Kaikkia näitä vaiheita ei näytelmässä ole mukana, mutta lopulta presidentti armahtaa Akselin.
Näytelmän toisessa osassa korostuvat naisten roolit (Liisa Loponen, Lumikki Väinämö, Anna Pitkämäki, Ritva Sorvali, Eeva-Kirsti Komulainen, Saana Hyvärinen, Raisa Vattulainen). Tulee mieleen Lauri Viidan Alfhild: Äidit, nuo toivossa väkevät, heille on annettu voima ja valta. Pentinkulman naiset seuraavat sivusta, kun miehet tappavat ja tulevat tapetuiksi. Naiset kuitenkin pitävät pystyssä kaiken sen vähän, mitä pidettävissä on.
Ruustinna Ellen Salpakari (Laura Huhtamaa) nousee myös voimakkaasti esiin, kun Lapuanliike alkaa tehdä valkoista kapinaansa. Laura Huhtamaa on kuin sotainen valkyria, joka lottapuvussaan haluaa lopullisen ratkaisun.
Ritva Sorvali on Töyryn emännän lisäksi punakaartilainen Elias Kankaanpää, joka on sen verran kylähullu, että saa olla vapaana, vaikka muut punikit ovat Hennalassa. Tässä roolissa pääsee Ritva Sorvali vetämään komediennen osaa, ei kuitenkaan niin paljon kuin romaani antaisi mahdollisuuden, koska näytelmästä on huumori muiltakin osin jätetty pois.
Raija-Sinikka Rantalan Pohjantähti on Lahden kaupunginteatterin kaikkien aikojen katsojatilastossa puhenäytelmien ykkönen, 53 000 katsojaa. Sitä ennen Lahdessa oli ammattikoulun salissa esitetty Pohjantähden ykkös- ja kakkososat 1962-63 ja 1963-64 sekä kolmososa 1978.
kari.naskinen@gmail.com
