Teuvo Valo kuului siihen perinteiseen iskelmälaulajapolveen, josta ei monta enää ole jäljellä. Vuonna 1957 hän osallistui Musiikki-Fazerin suureen maakunnalliseen iskelmälaulukilpailuun Lahden Kansantalossa ja sai hyvät pisteet alkukilpailussa, mutta loppukilpailua odotellessaan Teuvo Valo naukkaili vähän pullosta, eikä häntä päästetty enää loppukilpailuun. Seuraavana vuonna Teuvo Valo sitten voitti Teuvo Kärki -laulukilpailun esittämällä Liekki-tangon ja Mustalaisviulun. Siitä ura lähti vauhtiin, ja päättyi aktiiviuran osalta vasta 2004. Valtion täyden taiteilijaeläkkeen Teuvo Valo sai 1995 samanaikaisesti Reijo Kallion, Vieno Kekkosen ja Lasse Mårtenssonin kanssa.
Jo nuorena 1940-luvulla Teuvo oli laulanut Pentti Haikkalan Mascot-yhtyeessä ja 1950-luvulla Erkki Kaalikosken ja Uolevi Janssonin yhtyeissä.
Tapasin Teuvo Valon ensimmäisen kerran 1976 Lahdessa Ilmarisentiellä, jossa hän oli juoksulenkillä. Kirjoitin lehtijutun otsikolla ”Pitkän päivän matka Valoon”. Teuvo Valo kertoi avoimesti vaikeasta ryyppyputkestaan, joka oli kestänyt 1950-luvun lopulta vuoteen 1968, minä aikana laulamisesta ei ollut tullut oikein mitään.
Olavi Virran syntymäpäivänä 27.2.1968 Teuvo Valo oli pannut korkin kiinni, ja alkoi juosta itseään kuntoon. Hänen ”intervalliharjoituksensa” oli sellainen, että yhden lyhtytolpanvälin hän aina juoksi ja seuraavan käveli ja sitten taas seuraavan juoksi. Kilometrejä oli tullut paljon, ja kun viimeksi muutama vuosi sitten tapasin Teuvo Valon Lahden torilla, hän kertoi juosseensa elämänsä aikana varmaan jo 50 000 kilometriä.
Olavi Virta oli Teuvo Valolle tärkeä esikuva. He olivat tutustuneet jo 1953, ja viimeinen tapaaminen oli 15.7.1972 Tampereella mestarin kotona. Olavi Virta oli pyytänyt Teuvoa jäämään yöksi, mutta keikkakiireet odottivat ja Teuvo lähti Lahteen. Seuraavana päivänä Olavi Virta kuoli.
Teuvo Valon ohjelmistossa oli noin 700 laulua, paljon niitä kaikkein rakastetuimpia iskelmiä: Muistoja menneiltä ajoilta, Ilta Skanssissa, Kätketyt tunteet, Punaiset lehdet, Rakkautta ei se ollutkaan, Sä et kyyneltä nää, Tunturisatu, Yö kerran unhoa annoit, Yölintu…
Vaikka Teuvo Valo 1950-luvun lopulla asui jonkin aikaa Helsingissä työskennellen satamamiehenä, niin Lahti oli hänelle rakas. Alku ei tietenkään ollut helppoa, sillä Teuvo ei vielä ollut koulussakaan, kun talvisota alkoi. Lentokoneet pudottivat pommeja kaupunkiin, ja isä kaatui sodassa. Äiti kävi töissä Luhtasella ja elätti kolmea lasta.
Kun runsaat kymmenen vuotta sitten olin suunnittelemassa yhdessä Jouko Heinosen ja Rauli Nordbergin kanssa kevyenmusiikin levyä ”Raakaa romantiikkaa” Lahden kaupungin 100-vuotisjuhlavuodeksi 2005, oli heti yhtenä lähtökohtana, että yksi laulu siihen pitää ottaa Teuvo Valolta. Kuuntelimme levyjä, ja valinta oli aika nopeasti selvä: Mai-Lis Könösen säveltämä ja sanoittama Terveiset Lahdesta:
Teille terveiset laulaen Lahdesta tuon,
se on kaupunki laulun ja työn.
Siellä haitari soi kansa kun ilakoi,
ja tervehdys soi: moi.
Heimoveljesi varmasti Lahdessa näät,
sinne kun menet sinne myös jäät,
olit Viipurista tahi Kuopiosta.
Hyvä aina on kotiin tulla Lahden tuttuihin maisemiin.
kari.naskinen@gmail.com
