Vuonna 2013 Viipurissa avattu Karjalankannaksen sotamuseo toimii nykyisin
entisen keskuskasarmin alueella Torkkelinpuiston ja Linnankadun välissä. Museo
muutti Karjaportinkadun ja Vesiportinkadun kulmasta uuteen paikkaan, kun
Venäjän armeija luovutti koko laajan kasarmialueen museon käyttöön. Eikä
vuokraakaan tarvitse maksaa, kunhan museo vain vastaa käyttökuluista.
Museota ylläpitää Bair Irintshejev. Hän on asunut vuodesta 2003 asti Suomessa suomalaisen vaimonsa kanssa. Täällä hän toimii kääntäjänä ja tulkkina Hanhikiven ydinvoimalahankkeessa. Viipurissa hän viettää museota kuntoon panemassa 3-4 päivää viikossa. Hänen lisäkseen museossa työskentelee kaksi henkilöä.
Paljon onkin vielä tekemistä. Alueella on kuusi rakennusta, joista museokäytössä on vasta muutama. Vanhimmat ovat muutama kasarmirakennus ja ruutikellari, jotka ovat peräisin 1780-luvulta Ruotsin vallan ajalta. Valtaosa rakennuksista on 1800-luvulta. Vuonna 1918 alueella oli yksi Viipurin neljästä punavankien keskitysleireistä, minkä jälkeen alue oli Suomen puolustusvoimien käytössä. Toisen maailmansodan jälkeen alueen uusi käyttäjä oli Puna-armeija, lähinnä sen laivasto. Lisäksi siellä toimi lentomekaanikkokoulu. Neuvostoliiton hajottua laivasto jatkoi siellä vielä jonkin aikaa.
Museon näyttelyaiheet käsittelevät vuosia 1939-44 eli suomalaisilta nimiltään talvi- ja jatkosotia. Esineistöä on sotien molemmilta osapuolilta: aseita, univormuja, karttoja, propagandamateriaalia ym. Museoesineenä on myös Karjala-lehden lisälehti 30.11.1939: ”Ilmahyökkäys Viipuriin ja useille muille paikkakunnille”. Museoalueella on muistomerkkinä myös vanha MiG-hävittäjä, joskaan tätä mallia ei vielä toisessa maailmansodassa käytetty. On myös komea koroke, jossa otettiin vastaan paraateja.
Museon sisäänkäynnin luona olevassa opastaulussa kerrotaan, että sota-aiheiden lisäksi on myöhemmin tulossa näyttelyosa ”Viipuri elokuvissa”. Se sijoitetaan vanhaan autotalliin, jossa nyt on vain yksi suomalaisilta sotasaaliiksi jäänyt hyökkäysvaunu.
Irintshejev on yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa, ja sen avulla ollaan hakemassa EU-tukea museon kehittämiseen. sitä on mahdollista saada EU:n Kaakkois-Suomen – Venäjän CBC-ohjelmasta.
Leningradista syntyisin oleva Bair Irintshejev (s. 1977) kiinnostui sotahistoriasta jo pikkupoikana, kun hänen isoisällään oli datsha Karjalankannaksen Perkjärvellä, ja lähistöllä oli Mannerheim-linjaan kuulunut Leipäsuon bunkkerilinja. Sotahistorioitsija hänestä ei kuitenkaan isona tullut, vaan hän suoritti kauppatieteilijän tutkinnot Pietarin ja Tukholman yliopistoissa.
Sotahistoria on kuitenkin vienyt ainakin puolet miehestä. Häneltä on ilmestynyt myös kolme sota-aiheista tietokirjaa, viimeksi Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin (Minerva, 2016). Tämä silminnäkijäkuvauksiin ja laajoihin arkistomateriaaleihin perustuva historiateos kuvaa sitä, miten sota nähtiin ja koettiin rintamalinjan itäpuolella. Kirjan lähteinä ovat aineistot Venäjän puolustusministeriön keskusarkistosta, Venäjän keskuskuva-arkistosta, Venäjän tykistömuseosta, Venäjän merivoimien keskusarkistosta sekä kirjailijan vuosina 2000-14.
Irintshejev tekee edelleen arkistotutkimuksia Moskovassa, Pietarissa ja Helsingissä. Paljon pystyy nykyisin tutkimaan arkistoja myös internetissä, johon esim. Venäjän puolustusministeriö on ladannut yhdeksän miljoonaa sodanaikaista asiakirjaa.
Eikä toimeliaalta museomieheltä aktiviteetit lopu: nyt hän on kääntänyt uudelleen venäjäksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, minkä on tarkoitus ilmestyä vuoden 2017 loppuun mennessä. Kirja on jo aiemmin ilmestynyt venäjäksi, mutta jäi vähälle huomiolle, koska ilmestymien ajoittui Neuvostoliiton hajoamisen sensaatiomaisiin vuosiin.
kari.naskinen@gmail.com
Museota ylläpitää Bair Irintshejev. Hän on asunut vuodesta 2003 asti Suomessa suomalaisen vaimonsa kanssa. Täällä hän toimii kääntäjänä ja tulkkina Hanhikiven ydinvoimalahankkeessa. Viipurissa hän viettää museota kuntoon panemassa 3-4 päivää viikossa. Hänen lisäkseen museossa työskentelee kaksi henkilöä.
Paljon onkin vielä tekemistä. Alueella on kuusi rakennusta, joista museokäytössä on vasta muutama. Vanhimmat ovat muutama kasarmirakennus ja ruutikellari, jotka ovat peräisin 1780-luvulta Ruotsin vallan ajalta. Valtaosa rakennuksista on 1800-luvulta. Vuonna 1918 alueella oli yksi Viipurin neljästä punavankien keskitysleireistä, minkä jälkeen alue oli Suomen puolustusvoimien käytössä. Toisen maailmansodan jälkeen alueen uusi käyttäjä oli Puna-armeija, lähinnä sen laivasto. Lisäksi siellä toimi lentomekaanikkokoulu. Neuvostoliiton hajottua laivasto jatkoi siellä vielä jonkin aikaa.
Museon näyttelyaiheet käsittelevät vuosia 1939-44 eli suomalaisilta nimiltään talvi- ja jatkosotia. Esineistöä on sotien molemmilta osapuolilta: aseita, univormuja, karttoja, propagandamateriaalia ym. Museoesineenä on myös Karjala-lehden lisälehti 30.11.1939: ”Ilmahyökkäys Viipuriin ja useille muille paikkakunnille”. Museoalueella on muistomerkkinä myös vanha MiG-hävittäjä, joskaan tätä mallia ei vielä toisessa maailmansodassa käytetty. On myös komea koroke, jossa otettiin vastaan paraateja.
Museon sisäänkäynnin luona olevassa opastaulussa kerrotaan, että sota-aiheiden lisäksi on myöhemmin tulossa näyttelyosa ”Viipuri elokuvissa”. Se sijoitetaan vanhaan autotalliin, jossa nyt on vain yksi suomalaisilta sotasaaliiksi jäänyt hyökkäysvaunu.
Irintshejev on yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa, ja sen avulla ollaan hakemassa EU-tukea museon kehittämiseen. sitä on mahdollista saada EU:n Kaakkois-Suomen – Venäjän CBC-ohjelmasta.
Leningradista syntyisin oleva Bair Irintshejev (s. 1977) kiinnostui sotahistoriasta jo pikkupoikana, kun hänen isoisällään oli datsha Karjalankannaksen Perkjärvellä, ja lähistöllä oli Mannerheim-linjaan kuulunut Leipäsuon bunkkerilinja. Sotahistorioitsija hänestä ei kuitenkaan isona tullut, vaan hän suoritti kauppatieteilijän tutkinnot Pietarin ja Tukholman yliopistoissa.
Sotahistoria on kuitenkin vienyt ainakin puolet miehestä. Häneltä on ilmestynyt myös kolme sota-aiheista tietokirjaa, viimeksi Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin (Minerva, 2016). Tämä silminnäkijäkuvauksiin ja laajoihin arkistomateriaaleihin perustuva historiateos kuvaa sitä, miten sota nähtiin ja koettiin rintamalinjan itäpuolella. Kirjan lähteinä ovat aineistot Venäjän puolustusministeriön keskusarkistosta, Venäjän keskuskuva-arkistosta, Venäjän tykistömuseosta, Venäjän merivoimien keskusarkistosta sekä kirjailijan vuosina 2000-14.
Irintshejev tekee edelleen arkistotutkimuksia Moskovassa, Pietarissa ja Helsingissä. Paljon pystyy nykyisin tutkimaan arkistoja myös internetissä, johon esim. Venäjän puolustusministeriö on ladannut yhdeksän miljoonaa sodanaikaista asiakirjaa.
Eikä toimeliaalta museomieheltä aktiviteetit lopu: nyt hän on kääntänyt uudelleen venäjäksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, minkä on tarkoitus ilmestyä vuoden 2017 loppuun mennessä. Kirja on jo aiemmin ilmestynyt venäjäksi, mutta jäi vähälle huomiolle, koska ilmestymien ajoittui Neuvostoliiton hajoamisen sensaatiomaisiin vuosiin.
kari.naskinen@gmail.com
