Samasta kirjoitti saman päivän Demokraatissa Paavo Lipponen: ”Ongelmana [Suomen] politiikassa ja mediassa on keskustelun ja aloitteiden puute isoista asioista, kuten Eurooppa-politiikasta. Siitä ei puhuta mitään – ja Eurooppa menee menojaan.”
Suomen EU-aktivismi on jäänyt sote- ja talousasioiden jalkoihin. Eikä varsinaisia EU-visionäärejä ole oikein ollenkaan.
Vastikään ilmestyi Tampereen yliopiston professoreiden Tapio Raunion ja Juho Saaren toimittama kirja Suomen EU-politiikan muutoksesta ja jatkuvuudesta. Kirjan nimi on kuvaavasti Reunalla vai ytimessä (Gaudeamus, 2017). Lipposen aikana Suomi oli tai ainakin halusi olla ytimessä, mutta nyt ollaan ilmeisesti reunalla. Vaikka Juha Sipiläkin on EU-myönteinen, niin hänen aikanaan ”meille on muodostunut EU-keskustelussa tyhjiö, jossa hallitus lausuu asiasta hyvin vähän”.
Suomen EU-politiikan peruslinja ei kuitenkaan ole muuttunut viime vuosina, sillä arkisessa työssä Suomi on edelleen tunnollinen ja pragmaattinen jäsenvaltio. Itse asiassa maan politiikka on lähes yksinomaan unionin aloitteisiin reagoimista.
Kirjassa kerrotaan, että vaikka yleisen uutisoinnin perusteella voisi luulla toisin, suomalaisten tuki integraatiolle ja eurolle on edelleen vankkaa. Suomi on onnistunut varsin hyvin saavuttamaan tavoitteitaan Brysselin neuvotteluissa, ja maatalouden elinvoimaisuudelle EU-jäsenyys toimii parhaana vakuutuksena. Keskustelua integraation tulevaisuudesta tai kansallisen EU-politiikan painopisteistä ei kuitenkaan ole.
Raunio ja Saari toteavat kirjan esipuheessa, että suomalaiselle poliittiselle kulttuurille on ominaista merkittävienkin uudistusten vähättely. Kuitenkin ne ovat selviä ideologisia arvovalintoja: sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistus ja maakuntien vahvistaminen, EU:n päätökset syvemmästä talouspolitiikan integraatiosta, turvapaikanhakijoiden kohtelusta, maatalouden elinvoimaisuudesta, vapaakaupan edistämisestä ja Venäjä-suhteista ovat asioita, joilla on kauaskantoisia yhteiskunnallisia seurauksia.
”EU:n linjaukset ovat vahvasti sidoksissa jäsenmaiden kantoihin. Aktiivisempi kansallinen keskustelu näkemyseroineen on siten entistä tärkeämpää kansallisen Eurooppa-politiikan ja EU:n päätöksenteon kannalta”, kirjoittavat Raunio ja Saari.
Sipilän hallituksen uv-käännöksen aikana puhuttiin paljon arvoista. Jos ne nyt on saatu yhdessä Timo Soinin kanssa kirjatuiksi, niin koko porukka voisi seuraavaksi pitää eurooppaministeri Sampo Terhon johdolla EU-seminaarin, johon alustajiksi kutsuttaisiin Lipponen, Raunio, Saari ja Vuori.
kari.naskinen@gmail.com
