Festivaaleista iso osa pidetään kesällä, jolloin ihmiset liikkuvat enemmän, joten kävijöitä saadaan muualtakin kuin lähinurkilta. Finland Festivals ry:n perustivat 1968 Helsinki-viikon säätiö, Jyväskylän kulttuuripäivät, Pori Jazz, Savonlinnan oopperajuhlat ja Turun soitannollinen seura. Idean isä oli säveltäjä Seppo Nummi. Hän oli 1956 ollut perustamassa Jyväskylän musiikkikulttuuripäiviä ja johti niitä vuoteen 1968, jolloin ne olivat laajentuneet myös yhteiskunnallisen keskustelun areenaksi ja nimeksi oli tullut Jyväskylän Kesä.
Yksi Jyväskylän ärhäköistä keskustelijoista oli Hannu Taanila, joka vuotta ennen Finland Festivalsin perustamista kirjoitti Parnasso-lehdessä, että ”Suomen sivistyssuvi alkaa luutunnäppimisellä Turun linnassa ja päättyy rapujen ja regattojen Helsinkiin aikana, jolloin 2/3 ihmiskunnasta on nälässä ja 1/3 pohtii miten tuhlata ja tuhota entistä enemmän”.
Tuolloin puoli vuosisataa sitten kulttuurifestivaalit olivat enimmiltään musiikkitapahtumia. Niitä oli helppo järjestää, kuten Taanila kirjoitti: ”Musiikki ei tunne rajoja, tulkkausta ei tarvita, ihmiset pitävät seurustelusta ja kahvinjuonnista konsertin väliajalla. Eikä järjestämiseen tarvita kuin muutama sana taiteilijasaksaa ja kohtuullinen nippu rahaa. Ohjelmaan tarvitaan muutama häikäisevä instrumentalisti ja yksi saksalainen kamariorkesteri.” (Parnasso 6/1967)
Jyväskylän Kesä muutti kuitenkin kaiken 1960-luvulla. Siellä ei enää pelkästään konsertoitu, vaan ohjelmaan sisällytettiin monenlaista muuta. Kun yliopiston juhlasalin lavalle päästettiin paneelikeskusteluihin Taanila ja muita kuuskytlukulaisia vasemmistolaisia, siinä oli kepulaisen Keskisuomalaisenkin kulttuuritoimittajat ihmeissään. Jyväskylässä nostettiin esille juuri niitä asioita, joita Taanila kirjoituksessaan oli vaatinut: maapallon liikakansoitus ja nälänhätä, syntyvyyden säännöstely, väkivalta ja sen ongelmat sekä rahan, armeijan ja kirkon valta.
Juuri nyt ovat meneillään Naantalin musiikkijuhlat (kuva), Ilmajoen musiikkijuhlat, Lasten laulukaupunki Salossa, Oriveden Suvi, Riihimäen kesäkonsertit, Tampereen Sävel sekä Urkuyö ja Aaria Espoossa.
Jyväskylän Kesä on vuorossa heinäkuussa, mutta se ei enää ole entisensä, remakka debatti puuttuu. Palaan kuitenkin vielä niihin hurjiin vuosiin ja lainaan tähän tekstiä Finland Festivalsin nettisivuilta:
”Seppo Nummen käsissä Keski-Suomeen syntyi suuren luokan kesäinen taidekarnevaali, johon mahtuivat yhtä hyvin Karlheinz Stockhausen kuin Pentti Saarikoski kuin intiimi kamarimusiikki. Etenkin 60-luvulla Jyväskylän kulttuuripäivistä sukeutui ahnaasti kuunneltujen kulttuurikeskustelujen foorumi ja moniarvoisuuden iloinen koekenttä. Suuret ikäluokat olivat astuneet tietoiseen ikään. Kansainväliseen keskusteluun tukeutuen etsittiin uusia kysymyksiä ja sanouduttiin irti sotasukupolven ja jälleenrakentamisen ajatuskehistä.
Television yleistyminen vauhditti Jyväskylän Kesän
menestystarinaa. Oli siirrytty kuvan ja keskustelun aikakauteen, ”puhuvat päät”
kiehtoivat. Yksimielisyyden arvokkuus vaihtui erimielisyyksien humuun. Eikä
Jyväskylässä ujosteltu, luennoitsijoiksi kutsuttiin kulttuuriprofeettoja
maailman kaikilta kolkilta.
Kukapa olisi tuolloin uskaltanut todistella, että
uuden vallattoman festivaalin versot saattoivat imeä ravintonsa samasta
maaperästä, mistä ikäkulut kansalliset ja isänmaalliset juhlatkin, nuo mailleen
menneet laulujuhlat, ampumaseurojen ja palokuntien juhlat, maakuntajuhlat ja
osakuntien kesäjuhlat.
Nykyajan festivaalivieraat eivät häpeä tunnustaa
nauttivansa ennen muuta juhlien hengestä ja tunnelmasta. Henki ja tunne,
yhteisyyden luominen – sehän se oli myös vanhojen laulujuhlien tavoite. Nimilaput vaihtuvat, vanhat tarpeet elävät.”kari.naskinen@gmail.com
