maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vapaus on hyvin usein pelkkää kuvittelua


”Kun ajattelen vapautta, näen kulttuurimme tuottamia kliseitä. Että saa vapaasti ostaa ripsiväriä tai sitä, ettei anna rahaa kerjäläiselle”, sanoi sarjakuvataiteilija Ville Ranta (kuva) Lahden kirjailijakokouksessa. ”Kun sanotaan, että sinähän olet vapaa, niin ehkä silloin tarkoitetaan, että et ole vankilassa, etkä Neuvostoliitossa.”

Suomen PENin sananvapauspalkinnon saanut Ranta sanoi, että ihmisillä on taipumus kuvitella olevansa vapaita – että kaikki muurit on murrettu. Vapaus on ihanne, mutta vapautta ei ole. Kun ihmisillä on oikeuksia, niiden sanotaan olevan vapauksia.

”Vapaus ei ole mikään ilmoitusasia tai yhteiskunnan tarjoama oikeus. Ei sitä saada itselle sanomalla ääneen jokin latteus. Päinvastoin. Ihminen, joka uskoo lapsellisesti olevansa vapaa ja tekevänsä riippumattomasti mitä tahtoo, on kaikkein eniten johdateltu, eniten huijattu, vähiten vapaa”, sanoi Ranta.

Kirjailija Arto Kivimäki kommentoi Rannan alusta ottamalla esimerkiksi matkapuhelimen: ”Sanottiin, että kännykkä on vapauttanut ihmistä. Voi olla puhelimessa missä ja milloin haluaa. Nyt on käynyt kuitenkin niin, että meistä on tullut kännykän orjia.”

Koskee koko hienoa tietoteknologiaa. Sähköposti, Google ja sensellaiset ovat antaneet ihmisille uudenlaisia vapauksia ”tiedon valtatiellä”, mutta kuten viime päivien uutiset ovat kertoneet, olemmekin joutuneet USA:n tiedusteluorganisaatioiden valvonnan alle.

Jo kirjailijakokouksen ensimmäisenä päivänä puhuttiin niistä vapauksia rajoittavista muureista, joita on vaikkapa valtioiden sisällä. Toisena päivänä tuli esille yksi tällainen muuri, kun roomalaiselta, Sisiliassa syntyneeltä Davide Enialta kysyttiin mafian roolista – sen jälkeen, kun Enia oli lukenut tekstinsä siitä, miten fasistit olivat panneet hänen isoisänsä 19-vuotiaana teloitettavaksi selkä muuria vasten.

”Mafia on varsinkin Etelä-Italiassa läsnä kaikkialla. Se on ajattelutapa. Jossakin Palermossa se on läsnä koko ajan, se on kuin sotaa”, vastasi Enia.

Entä miksi mafia voi olla niin vahva?

”Mafia on olemassa, koska meillä ei ole vahvaa valtiota. Mafia täyttää valtatyhjiön.”

Unkarilainen, transilvanialainen Anna Szabo kertoi kokemuksiaan ”rautaesiripusta”:

”On ironista, että sanonta rautaesirippu tarkoittaa myös teatterin turvaesirippua, jota käytetään suojaamaan katsomoa, jos näyttämöllä syttyy tulipalo. Vieläkin mietin Berliinin muurista, kumpi puoli oli katsomo ja kumpi näyttämö. Keitä rautaesirippu suojeli ja millaiselta tulelta”, kysyi Anna Szabo.

”Onko mahdollista, että kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen tämä esirippu on yhä olemassa, näkymättömänä, mutta myös estäen näkyvyyden?”

Kuitenkin Anna Szabo sanoi myös kunnioittavansa muureja. Hän syntyi ja kasvoi yhteisössä, joka oli jatkuvassa vaarassa menettää vertauskuvallisessa mielessä tärkeimmät rakennuksensa: koulut ja kirkot. Jos ne olisi viety, kansalliskielemme olisi ehkä myös menetetty, se olisi hitaasti sulautunut romanialaiseen enemmistöön.

”Tiesimme kuitenkin, että lujimpina suojamuureinamme olivat kirjat. Jos mitään muuta ei säilyisi, niin ainakin meidän kallojemme hennot luiset muurit. Ruumiittemme temppeleitä ei ole tarkoitettu vain säilyttämään henkeä, vaan myös kielemme henkeä. Unkarilainen sanonta tietää, että kansa elää kielessään. Kunnioitan kieltäni, enkä voi kuvitellakaan vaihtavani toiseen kieleen, kun kirjoitan jotakin todella tärkeää”, sanoi Anna Szabo.

kari.naskinen@gmail.com