Ensimmäisen setin jälkeen menin tapaamaan Taipaletta. Ei hän tietenkään minua muistanut, mutta kerroin tavanneemme hänen kotonaan Vantaalla 1983.
”Minä olen jo eläkkeellä, mutta sinä vedät edelleen täyttä hönkää”, sanoin.
”No jaa, meikäläisen pitää. Vaikka enhän minä enää talvikaudella esiinny, aina vappuna kuitenkin aloitan ja kesäkauden keikkailen viikonloppuisin”, sanoi nyt 73-vuotias Reijo Taipale.
Reijo Taipale on niitä viihdetaiteilijoita, joista iltapäivälehdet ja muut vastaavat eivät koskaan ole paljon juttuja tehneet. Ei ole ollut niiden mieleisiä aineksia, koska Taipale ei ole entinen alkoholisti, ei ole ajanut tutkaan kahtasataa, ei ole tullut uskoon, eikä ole harrastanut salarakkaita. Hän on aina elänyt tavallista elämää - jos sellaiseksi nyt iskelmälaulajan elämää voi sanoa – ja laulanut. Kolmekymmentä vuotta sitten kävin hänen luonaan Vantaalla, jossa omakotitalon pihassa oli tyypillinen keskiluokkaisen perheen auto Mazda 626, ei aivan uusinta mallia; nyt Hartolassa kuitenkin unohdin kysyä, millä autolla hän nyt ajaa. Nykyisin hän asuu Oulunkylässä Helsingissä.
Koska olen eläkkeelle, enkä enää tee haastatteluja, enkä halunnut häiritä enempää, kiitin Reijo Taipaletta kuluneista vuosikymmenistä ja toivotin hyvää kesää. Otan tähän kuitenkin muutaman pätkän vanhasta jutustani, koska kysymyksessä on sentään suomalaisen tangon elävä legenda numero yksi.
”Jotakin perisuomalaista tangoissa on, melodia ja sanat, kaikki… Mutta kai tärkeintä silti on, että tangoa tanssiessa pääsee lähelle toista. Ei valssissa tai humpassa ole samaa läheisyyden tunnetta. Niin sen pitää olla. Lisäksi tangojen sanat ovat usein sellaisia, että ne lähentävät ihmisiä”, sanoi Reijo Taipale 30 vuotta sitten, ja näin se oli taas Krouvin lavallakin.
”Iskelmälaulajalle tango on sikäli hyvä laulettava, että se jättää omalle tulkinnalle tilaa. Tempo on sen verran hidas, että laulua on helppo maalailla.”
Jo 1950-luvulla Reijo Taipale osallistui iskelmälaulukilpailuihin, voitti seitsemästä kuusi. Sotaväen jälkeen hän muutti Helsinkiin, jossa ryhtyi ottamaan laulutunteja Eero Väreeltä. Oppilaita Väreellä oli 60, jotka yhdessä vaiheessa lauloivat kaikki pari kappaletta nauhalle. Se nauha tuotti kutsun Scandialle 1961 ja tuloksena oli ensimmäinen levy, A-puolella Aila ja B-puolella Yön hetket. Menestys oli ensikertalaiselle hyvä, sillä myyntitilastossa tämä single nousi 12. tilalle.
Ensilevyn valmistumisen jälkeen Reijo Taipaleen lauloi aluksi naisorkesteri Rytmi-tyttöjen solistina, kunnes Kullervo Linna palkkasi hänet orkesteriinsa. Oman orkesterinsa Taipale perusti 1965:
”Muistan vielä hyvin, kun pari päivää ennen vappua esiinnyimme ensimmäisen kerran Lahden Osakkeella Lahdessa. Bändissä soittivat silloin Reijo Lehtovirta, Keijo Rosti, Ossi Vaara ja Ali Nuora. Täysi tupa meillä oli heti ensimmäisestä reissusta lähtien.”
Menestys oli taattu, sillä 1962 hän oli levyttänyt Unto Monosen Satumaan.
”Satumaassa on kaikki hyvän tangon ainekset. Melodia on tangoa parhaimmillaan ja tekstissä on muutakin kuin ´rakas älä jätä mua´ tai ´rakas mä kaipaan sua´. Satumaan kaukokaipuussa on mahtavia ulottuvuuksia, isoja asioita.”
Satumaan sanoitus on Sauvo ”Saukki” Puhtilan. Sen oli levylle laulanut jo Henry Theel 1955, mutta vasta Taipaleen tulkinta teki siitä suomalaisten suursuosikin.
Krouvin lavalla Reijo Taipale oli oma vakuuttava itsensä. Tanssijoita oli paljon, ja myös paljon kuuntelijoita, jotka kerääntyivät estradin eteen vain kuuntelemaan ja katsomaan.
kari.naskinen@gmail.com
