maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vallankumous on Etelä-Amerikan brändin olennaisin osatekijä


Koska argentiinalainen Pola Oloixarac (kuva) on Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen ainoa eteläamerikkalainen kirjailija, hän esitteli kotimaansa muille, ennen kuin meni varsinaiseen asiaan:

”Meillä on tavallisesti johdossa presidenttejä, jotka kuulostavat reggaeton-yhtyeen laulajilta, sellaisia kuin Chavez, Lugo, Lula. Meillä on erinomaista kahvia, hienoja paikkoja kesächillailuun, ja me kasvatamme maailman parhaat jalkapalloilijat, jotka sitten ostetaan Eurooppaan. Kirjallisiin jumaliimme kuuluvat Vargas Losa, Gabriel Garcia Márquez, Roberto Bolano ja Jorge Luis Borges, jota nykyaikainen Skandinavia kiehtoo niin kovasti, että hän keksi mm. sellaisia uusia kykyjä kuin 1100-luvulla syntyneen Snorri Sturlusenin. Meidän neitsyt Mariamme on Karl Marx, koska hän on jokaisen hyvän tekomme innoittaja, samalla kun yritämme saada maailman vakuuttumaan siitä, että meillä on toimiva kapitalistinen järjestelmä. Olemme saaneet merkinnän Guinnessin ennätysten kirjaan vasemmistolaisilla naispresidenteillämme, jotka ovat melkein kuin Vicky, Cristina, Barcelona, nimittäin Dilma, Cristina, Michelle. Syömme lihaa seitsemänä päivänä viikossa. Yksi meistä johtaa kristikuntaa.”

Kun on kotoisen tällaisesta paikasta, on vallankumoukseen eräänlainen mandaatti. Pola Oloixarac sanoikin, että vallankumous on Etelä-Amerikan brändin olennaisin osatekijä.

”New Yorkin hyperhienoston keskuuteen levinnyt pienimuotoinen älyllinen marxismi-buumi tuntuu meistä jotenkin söpöltä. Voimme vain sanoa, että tämä on niin nähty! Me emme vain käyttäneet Che Quevara –t-paitoja ennen kuin niistä tuli muodikkaita; meistä jokainen on Che. Kun et tiedä Argentiinassa jonkun ihmisen nimeä, sano Che vain, ja hän kääntyy katsomaan. En nyt kuitenkaan tuonut Che-paitoja jaettavaksi puheeni ohessa, mutta kiitos siitä, että kutsuitte minut”, sanoi Pola.

Tämän jälkeen hän puhui internetistä. Hän puhui Googlesta, joka toimii globaalissa ympäristössä vaikuttavine koodeineen eräänlaisena inhimillisen tarinan vastaromaanina. Se ennakoi ja listaa kaiken: kaiken, mitä olet tehnyt, valinnoistasi syntyneet tilastot ja todennäköiset tulevaisuudennäkymäsi.

”Se on valtava romaani, jolla on täydellinen itsestään kehittyvä algoritmi. Mitäkö eteläamerikkalainen marxilaisuuteen kasvatettu mieleni tästä sanoo? Jos Googlen suuri vastaromaani on jotakin uudenlaista objektiivisuutta, joka tallentaa kaiken ihmisen toiminnan ja arkistoi tiedot vastaisuuden varalle, niin ihmisten kirjoittama romaani voisi tulevaisuudessa olla jonkinlainen rootkit, minkä avulla tunkeudumme huomaamatta sisälle järjestelmään, kumoamaan internetin objektiiviseksi kutsutun yleisen hallintajärjestelmän”, sanoi Pola.

Hänen romaanissaan Las teorias salvajes (2008; Kesyttömät teoriat) on erikoislaatuinen murtautuminen Google Earthiin. Kirjan loppupuolella romaanin henkilöt pitävät juhlat, joissa he julkistavat hyökkäysaikeensa ja antavat tarkat ohjeet niille, jotka haluavat osallistua hakkerointiin. Kirjassa käytetty murtautuminen on DNS cache poisoning -hyökkäys. Se käyttää hyväkseen yhtä heikkoutta internetin rakenteessa.

Kirjailijakokouksessa Pola Oloixarac selvitti melko yksityiskohtaisesti, miten tuo hakkerointi voisi olla mahdollista. En ymmärtänyt asiasta paljon mitään, mutta tulipahan mieleen, että Etelä-Amerikasta taitaa löytyä seuraava ison vallankumouksen aalto. Brändi vahvistuu.

kari.naskinen@gmail.com