Iranista pakolaisena Norjaan muuttanut kirjailija Soudabeh Alishahi sanoi Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen
päätöspäivänä tiistaina, että kirjailijan kodissa ei ole seiniä, muureja. –
”Kotiini kuuluvat kaikki äänet”, sanoi hän.
Toinen Iranista pakoon lähtenyt Kader Abdolah (kuvassa) päätyi aikoinaan Hollantiin, ja hänen tarinansa oli kirjailijakokouksen värikkäin. Abdolah syntyi 1954, valmistui fyysikoksi Teheranin yliopistosta 1977, mutta kirjailija hänestä tuli vasta Hollannissa, johon hän asettui muutamien mutkien jälkeen 1988. Nyt hän on tunnettu hollantilainen kirjailija.
”Kun olin nuori, minulla oli unelma, halusin Iranin rakastetuksi presidentiksi. Se unelma ei toteutunut, eikä mikään mukaan kotimaassani”, sanoi hän
”Lähdin maasta ja päädyin ensimmäiseksi Istanbuliin, jossa oli silloin miljoona iranilaista, asuivat kaduilla ja hankkivat toimeentulonsa kuka mitenkin. Siellä ei ollut tulevaisuutta, joten piti lähteä eteenpäin. Laittomien maastamuuttojärjestelmien avulla se onnistui. New Yorkiin pääsi 10 000 dollarilla, Pariisiin 7000:lla, Lontooseen 6000:lla, Berliiniin 5000:lla, Tukholmaan 4000:lla, Kööpenhaminaan 3000:lla, Belgiaan 2000:lla ja jos ei ollut maksaa paljon mitään, joutui tyytymään Amsterdamiin.”
”Siispä minä sitten yhtenä päivänä huomasin seisovani Amsterdamissa sateessa. En oikein tiennyt, missä Amsterdam oli, mutta nyt minä olin siellä.”
”Ajattelin kuitenkin jatkaa matkaa. Hankin väärennetyn passin, jolla aioin päästä New Yorkiin. Minut kuitenkin pidätettiin jo Amsterdamin lentokentällä. Yritin uudestaan, mutta taas minut pidätettiin. Kolmannella kerralla vihdoin onnistuin, mutta se matka päättyi New Yorkin lentokentällä, josta minut palautettiin Amsterdamiin.”
”Olin siis Amsterdamissa. Ostin polkupyörän.”
Mutta mitä tehdä Amsterdamissa? Kader Abdolahin isoisä oli ollut tunnettu runoilija Iranissa. Mikseipä Kaderistakin voisi tulla runoilija, kirjailija.
”Kyllä voi. Isäni oli kuuromykkä ja olin kommunikoinut hänen kanssaan yli 30 vuotta itse keksimällämme viittoma- ja elekielellä, joka käsitti noin 500 sanaa. Kun kerran olin oppinut tällaisen kielen, niin kyllä minä hollannin kielenkin opin. Olinhan minä kielen tekiijä, ja hollanti oli jo valmis kieli”, kertoi Abdolah.
”Päätin, että teen kirjan, siis hollanniksi. Ensimmäiseksi tein lyhyen novellin. Siinä oli yli 2000 kielivirhettä, joita pyysin naapureitani korjaamaan. Siitä se lähti. Kolme vuotta tästä ja ensimmäinen kirjani valmistui. Nyt niitä on 17.”
Abdolahin kertomus on rohkaiseva ainakin niille kirjailijoille, jotka vaikeroivat kirjoittamisensa ja kirjojensa julkaisemisen kanssa. Läpi harmaan kiven.
Eikä itsetunnossa ole puutteita: ”Olen tuonut Hollannin kirjallisuuteen synnyinmaani kauniit vuoret, kauniisti virtaavat joet ja kauniit naiset. Olen tehnyt Hollannin kirjallisuudesta kauniimman ja paremman.”
Kolme vuotta sitten Abdolah käänsi Koraanin hollanniksi. Se ei ollut hänelle entuudestaan oikeastaan tuttu ollenkaan, mutta noin 700 oluen jälkeen kääntäminen alkoi sujua.
Maahanmuuttajien kirjoittamat kirjat ovat Hollannissa ja monessa muussakin Euroopan maassa bestsellereitä.
”Tämä on uusi eurooppalainen kirjallisuus”, sanoi Abdolah.
Kaikilla ei kuitenkaan mene yhtä hyvin. Esimerkiksi valkovenäläinen Vladimir Nekljajev oli kutsuttu Lahden kirjailijakokoukseen, mutta hän ei saanut matkustuslupaa, koska hänet oli määrätty kotiarestiin. Nekljajev vangittiin mielenosoituksesta 2011 ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. Vankilatuomionsa hän on kärsinyt, mutta kotiarestirangaistus on vielä päällä.
EI TULE KYSYMYKSENKÄÄN
OLLA VAATIMATON
Abdolahin tavoin ranskalainen Martin Page (38) kuuluu niihin, jotka ovat ylpeitä aikaansaannoksistaan:
”Olen ylpeä siitä, että olen kirjailija. Kirja on suurenmoinen esine. Kirjallisuus tuottaa nautintoa, tarjoaa tietoa ja pelastaa henkiä. Ei tule kysymykseenkään olla vaatimaton.”
”Kirjoitan, koska se on suunnaton nautinto. Nautin siitä, kun ajatuksistani muotoutuu kirja, jonka voi antaa lahjaksi ystäville; sen ansiosta tapaan ihmisiä, se on yksi tapa luoda itsensä uudelleen, voin heittää siihen ahdistukseni ja pakkomielteeni niin kuin areenalle – sillä lailla tietoinen ja tiedostamaton minä käyvät keskustelua.”
Page sanoi kirjoittavansa myös vähemmän ylevistä syistä: ”Siksi, että saan revanssin ja siksi haluan, epätoivoisesti, että minua rakastetaan. Tästä en ole ylpeä, ja se on järjetöntä, koska mikään oman itsen ulkopuolinen ei voi korjata narsistisia säröjäni.”
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
Toinen Iranista pakoon lähtenyt Kader Abdolah (kuvassa) päätyi aikoinaan Hollantiin, ja hänen tarinansa oli kirjailijakokouksen värikkäin. Abdolah syntyi 1954, valmistui fyysikoksi Teheranin yliopistosta 1977, mutta kirjailija hänestä tuli vasta Hollannissa, johon hän asettui muutamien mutkien jälkeen 1988. Nyt hän on tunnettu hollantilainen kirjailija.
”Kun olin nuori, minulla oli unelma, halusin Iranin rakastetuksi presidentiksi. Se unelma ei toteutunut, eikä mikään mukaan kotimaassani”, sanoi hän
”Lähdin maasta ja päädyin ensimmäiseksi Istanbuliin, jossa oli silloin miljoona iranilaista, asuivat kaduilla ja hankkivat toimeentulonsa kuka mitenkin. Siellä ei ollut tulevaisuutta, joten piti lähteä eteenpäin. Laittomien maastamuuttojärjestelmien avulla se onnistui. New Yorkiin pääsi 10 000 dollarilla, Pariisiin 7000:lla, Lontooseen 6000:lla, Berliiniin 5000:lla, Tukholmaan 4000:lla, Kööpenhaminaan 3000:lla, Belgiaan 2000:lla ja jos ei ollut maksaa paljon mitään, joutui tyytymään Amsterdamiin.”
”Siispä minä sitten yhtenä päivänä huomasin seisovani Amsterdamissa sateessa. En oikein tiennyt, missä Amsterdam oli, mutta nyt minä olin siellä.”
”Ajattelin kuitenkin jatkaa matkaa. Hankin väärennetyn passin, jolla aioin päästä New Yorkiin. Minut kuitenkin pidätettiin jo Amsterdamin lentokentällä. Yritin uudestaan, mutta taas minut pidätettiin. Kolmannella kerralla vihdoin onnistuin, mutta se matka päättyi New Yorkin lentokentällä, josta minut palautettiin Amsterdamiin.”
”Olin siis Amsterdamissa. Ostin polkupyörän.”
Mutta mitä tehdä Amsterdamissa? Kader Abdolahin isoisä oli ollut tunnettu runoilija Iranissa. Mikseipä Kaderistakin voisi tulla runoilija, kirjailija.
”Kyllä voi. Isäni oli kuuromykkä ja olin kommunikoinut hänen kanssaan yli 30 vuotta itse keksimällämme viittoma- ja elekielellä, joka käsitti noin 500 sanaa. Kun kerran olin oppinut tällaisen kielen, niin kyllä minä hollannin kielenkin opin. Olinhan minä kielen tekiijä, ja hollanti oli jo valmis kieli”, kertoi Abdolah.
”Päätin, että teen kirjan, siis hollanniksi. Ensimmäiseksi tein lyhyen novellin. Siinä oli yli 2000 kielivirhettä, joita pyysin naapureitani korjaamaan. Siitä se lähti. Kolme vuotta tästä ja ensimmäinen kirjani valmistui. Nyt niitä on 17.”
Abdolahin kertomus on rohkaiseva ainakin niille kirjailijoille, jotka vaikeroivat kirjoittamisensa ja kirjojensa julkaisemisen kanssa. Läpi harmaan kiven.
Eikä itsetunnossa ole puutteita: ”Olen tuonut Hollannin kirjallisuuteen synnyinmaani kauniit vuoret, kauniisti virtaavat joet ja kauniit naiset. Olen tehnyt Hollannin kirjallisuudesta kauniimman ja paremman.”
Kolme vuotta sitten Abdolah käänsi Koraanin hollanniksi. Se ei ollut hänelle entuudestaan oikeastaan tuttu ollenkaan, mutta noin 700 oluen jälkeen kääntäminen alkoi sujua.
Maahanmuuttajien kirjoittamat kirjat ovat Hollannissa ja monessa muussakin Euroopan maassa bestsellereitä.
”Tämä on uusi eurooppalainen kirjallisuus”, sanoi Abdolah.
Kaikilla ei kuitenkaan mene yhtä hyvin. Esimerkiksi valkovenäläinen Vladimir Nekljajev oli kutsuttu Lahden kirjailijakokoukseen, mutta hän ei saanut matkustuslupaa, koska hänet oli määrätty kotiarestiin. Nekljajev vangittiin mielenosoituksesta 2011 ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. Vankilatuomionsa hän on kärsinyt, mutta kotiarestirangaistus on vielä päällä.
EI TULE KYSYMYKSENKÄÄN
OLLA VAATIMATON
Abdolahin tavoin ranskalainen Martin Page (38) kuuluu niihin, jotka ovat ylpeitä aikaansaannoksistaan:
”Olen ylpeä siitä, että olen kirjailija. Kirja on suurenmoinen esine. Kirjallisuus tuottaa nautintoa, tarjoaa tietoa ja pelastaa henkiä. Ei tule kysymykseenkään olla vaatimaton.”
”Kirjoitan, koska se on suunnaton nautinto. Nautin siitä, kun ajatuksistani muotoutuu kirja, jonka voi antaa lahjaksi ystäville; sen ansiosta tapaan ihmisiä, se on yksi tapa luoda itsensä uudelleen, voin heittää siihen ahdistukseni ja pakkomielteeni niin kuin areenalle – sillä lailla tietoinen ja tiedostamaton minä käyvät keskustelua.”
Page sanoi kirjoittavansa myös vähemmän ylevistä syistä: ”Siksi, että saan revanssin ja siksi haluan, epätoivoisesti, että minua rakastetaan. Tästä en ole ylpeä, ja se on järjetöntä, koska mikään oman itsen ulkopuolinen ei voi korjata narsistisia säröjäni.”
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
