keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Juoru, huhu

Juoru ja huhu ovat eri asioita, mutta yhdistettyinä niistä syntyy kummallisia asioita, varsinkin väärin yhdistettyinä.

Jokin aika sitten minulle kerrottiin, että eräs tuttavani oli joutunut pakkohoitoon. Oli kuulemma muuttunut sairautensa kanssa niin hankalaksi, että oli pitänyt eristää ja panna pakkohoitoon. Viikko tästä kuulemastani juorusta tuttavani tuli kadulla vastaan ja näytti oikein hyväkuntoiselta. En viitsinyt kysyä pakkohoidosta mitään.

Äskettäin taas sain kuulla, että eräs toinen tuttavani oli joutunut Jalkarannan sairaalaan oikein huonossa kunnossa. Kertoja epäili aivohalvausta tai jotakin muuta oikein pahaa. Tästä meni taas viikonpäivät, kun tapasin "aivohalvauspotilaan" FC Lahden ottelun puoliajalla.

Oletteko muuten kuulleet, että joku tunnettu poliitikko on ostanut mainostilakseen Ilta-Sanomien huomisen etusivun? Siinä hän tiettävästi kertoo, että Kreikka on sopinut Turkin kanssa euro-asemiensa vaihtamisesta. Kreikka poistuu eurosta ja Turkki tulee tilalle, ja samalla kaikki Kreikan antamat vakuudet ja johdannaiset mitätöityvät maidenvälisten valtiokonttorisopimusten perusteella. Kuulin asiasta Heinolan torikahvilassa.

kari.naskinen@gmail.com