tiistai 11. kesäkuuta 2013

Notkahdus lykkää toteutusta


Tällainen uutisotsikko lihavilla kirjasimilla on tämän päivän lehdessä. Alaotsikko sitten selvittää, että kysymys on kaivosalasta, joka on Suomessa kääntynyt laskusuhdanteeseen. Tällainen nurinkurinen otsikointi on viime vuosina yleistynyt joissakin ”väli-Suomen” ja Lahden sanomalehdissä, eli ensin isolla jokin kevyt sutkautus ja vasta alaotsikkoon itse asia.

Ennen riitti yksi hyvä otsikko, mutta kun lehtiä nykyisin tekevät toimittajien lisäksi graafikot, visualisoijat, viihteellistäjät ja muut pimpelipompelit, niin kaikenlaista näkee. Esimerkkejä löytyy joka päivältä. Lukijalle kerrotaan vaikkapa, että ”Myyntiaikoja voidaan rajoittaa”. Minkä myyntiaikoja? Pienestä alaotsikosta selviää, että ilokaasun.

Joskus aamulla, kun silmät ovat vielä sikkurassa, eivätkä silmälasit ole vieressä yöpöydällä, tulee alkaneeksi lehden selailun isoja otsikkoja lukemalla. Tältä se uutistarjonta on viime aikoina näyttänyt:

”Häme edellä hyötykäytössä”
”Linjauksia luvassa ensi viikolla”
”Tekemiseen tuli notkahdus”
”Kotiinpaluu voi maksaa yli 100 000 euroa”
”Työmatkojen kohta muuttunut”
”Viljelijöille ei enää korvauksia”
”Ei ruusuilla tanssimista”

Esimerkiksi tuo kotiinpaluu. Kaukana on oltava, jos sata tonnia maksaa. Vai onko kysymys panttivankien kotiinkuljetuksesta? Vasta alaotsikko vähän selvensi, että tällainen kuluerä voi syntyä, jos joutuu palaamaan ulkomailta sairauden pahentumisen takia.

Uutinen viljelijöiden korvausten loppumisesta oli myös mielenkiintoinen. Tällainen lööppimäinen otsikko kuitenkin lässähti, kun alaotsikossa kerrottiin, että tarkoitettiin vain Suomessa ennen esiintymättömien tuholaisten hävityskustannuksista.

Ei ole meillä lukijoilla ruusuilla tanssimista.

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com