torstai 11. joulukuuta 2008

Maakuntapuuhasteluun kyllä rahaa riittää

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulla Juurola (SDP) ihmettelee, mihin vielä tarvitaan miljoonia euroja, kun selvitetään vireillä olevaa kuntaliitosta. Ulla Juurola kirjoittaa asiasta kunta-liitoshankkeen Uusi kunta -internetsivulla:

"Päijät-Hämeen liito on varannut tuleviin rakenneselvityksiin kolme miljoonaa euroa. Minun on hyvin vaikea käsittää, mihin niin paljon rahaa tarvitaan, vaikka lisäselvityksiä vielä onkin tehtävä. Sen sijaan nuo kolme miljoonaa euroa tulisi hyvinkin käyttää Vesijärven rantojen haja-asutuksen saamiseksi vesi- ja viemäriverkostoon. Se olisi parasta Vesijärven suojelua ja hyvää maakuntapolitiikkaa."

Ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun maakuntaliiton rahankäyttö ihmetyttää. Viimeksi on tullut ilmi, että maakuntahallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio nostetaan 4800 eurosta 9000:een.

Kaikki tietävät, että esimerkiksi Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtajuus ja jäsenyys ovat paljon enemmän työllistäviä kuin maakunnalliset puuhastelut. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio tulee ensi vuonna olemaan 6200 euroa.

Maakuntaliiton kanssa samalla linjalla on Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä. Myös sen hallituksen puheenjohtajan palkkio nousee 4800:sta 9000:een. Yhtymävaltuustossa korotuksesta päätettiin äänin 106 - 93.

Maakunnalliset organisaatiot ovat siinä mielessä eri asemassa kuin kunnalliset, että niitä koskeva julkinen ja kansalaiskontrolli on vähäisempää. Osalla niistä on tärkeitä tehtäviä ja niissä liikutellaan isoja rahoja, mutta aika lailla ne pääsevät toimimaan kuin "herran kukkarossa". Eipä juuri näy yleisönosastokirjoituksia, vaikka mitä tehtäisiin näissä maakuntaelimissä.

Eikä tästä ole kuin puoli vuotta, kun Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymästä aiottiin valtuustokin kokonaan poistaa häiritsemästä yhtymän toimintaa. Se hanke sentään saatiin torjutuksi, kun kehittymässä olleen tilanteen huomasivat lähinnä Lahden ja Nastolan sosiaalidemokraatit.

kari.naskinen@gmail.com