keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Eduskunnalla ei sananvaltaa

Lehdissä oli pieni uutinen siitä, ketkä tästä eteenpäin huolehtivat valtion omaisuudesta ja sillä pelaamisesta: Finnairin entinen toimitusjohtaja Keijo Suila, Sanoma Magazinesin toimitusjohtaja Eija Ailasmaa, Suomen Teollisuussijoituksen toimitusjohtaja Jouni Hakala, Koneen pääomistaja Antti Herlin, SAK:n väistyvä puheenjohtaja Lauri Ihalainen, Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ja Diacorin tuleva toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. He muodostavat valtion sijoitusyhtiön Solidium Oy:n hallituksen.

Solidiumiin siirretään valtion osaomistuksessa olevien suuryhtiöiden osakkeet. Nämä yhtiöt ovat Elisa, Kemira, Metso, Outokumpu, Rautaruukki, Sampo, Sponda, Stora Enso ja Telia-Sonera.

Solidium Oy perustettiin jo 1991, mutta nyt kääritään hihat tosissaan. Yhtiön toimialana on osakkeiden ostaminen ja myyminen. Merkillistä tässä asiassa on, että yhtiö toimii täysin irrallaan eduskunnasta. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnarikin saa vastedes lukea lehdistä, millaisia kauppoja valtio on tehnyt. Näin valtiotakin yksityistetään.

Solidiumin myötä valtion
omistajaohjaus heikkenee. Valtion osittain omistamat yhtiöt loittonevat demokraattisen valvonnan ulkopuolelle, sillä ostoja ja myyntejä ei todellakaan tuoda eduskunnan käsittelyyn, eikä Solidiumin toimintaa ohjata eikä valvota ulkopuolelta.

Vai niinkö on, että eduskunta ja hallitus ovat liian heikkoja toimimaan. Näin voi tietenkin päätellä siitä, mitä tapahtui Kemijärvellä. Valtiolla olisi Stora Enson suurimpana omistajana ollut mahdollisuus torjua tehtaan sulkeminen, mutta ei pantu tikkua ristiin. Olisi ollut reilua, että Vanhasen - Kataisen - Häkämiehen hallitus olisi ottanut vastuun Stora Enson päätöksistä.

"Mitä syytä valtion on olla osakkaana yhtiöissä, joissa se ei halua käyttää omistajan valtaa", kysyy Teollisuuden keskusliiton ja STK:n entinen toimitusjohtaja Timo Laatunen Kanavan 75-vuotisjuhlanumerossa (2/2008).

Onko pörssipeluri Solidium parempi tällaisissa tilanteissa?

kari.naskinen@gmail.com