keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Lahden omarahoitusosuus kulttuurin käyttökustannuksista alle 60 %

Etelä-Suomen Sanomat räväytti tänään komeasti Kuntaliiton tutkimustuloksen: Lahden kaupunki satsaa kulttuuritoimintaan kolmanneksi eniten Suomessa. Osa lahtelaisista näkee punaista, osa on tyytyväinen.

Näitä lukuja voidaan pyöritellä monella tavalla. Yksi tapa on katsoa, mikä on varsinaisesti se osuus, minkä Lahden veronmaksajat tähän kokonaisuuteen panevat. Tämä osuus saadaan, kun kulttuuritoiminnan käyttökustannuksista vähennetään ensin valtionosuudet ja käyttötuotot. Niiden jälkeen jää kaupungin omarahoitusosuus, ja sen osalta Lahti ei enää olekaan tilaston kärkipäässä. Vertailussa olevista 23 suurimmasta kaupungista eniten omarahoitusosuutta oli viime vuonna seuraavilla:

82 % Espoo
80 % Kokkola
76 % Helsinki
77 % Seinäjoki
76 % Kotka
76 % Tampere
73 % Savonlinna
72 % Hämeenlinna
68 % Mikkeli
64 % Oulu
64 % Salo
64 % Pori
63 % Lappeenranta
63 % Jyväskylä
62 % Vantaa
61 % Turku
61 % Kuopio
60 % Vaasa
59 % Lahti

Viime vuonna Lahti sai kulttuurin käyttökustannuksiinsa rahaa valtiolta 22 % ja käyttötuloja saatiin 18 %.

Lahtelaisen kulttuuritoiminnan erikoisuus moniin muihin kaupunkeihin verrattuna on sen laitoskeskeisyys. Iso teatteri ja orkesteri vievät paljon rahaa, asukasta kohti laskien enemmän kuin missään muualla. Sen sijaan museotoiminnassa Lahti on vasta seitsemäntenä.

Entä se paljon puhuttu Sibeliustalo? Se on kaupungin omistama osakeyhtiö, jonka tulee kaupunginvaltuuston päätösten perusteella toimia omillaan. Viime vuonna Lahden Sibeliustalo Oy sai kaupungin kassasta vuokra-avustusta 774 000 euroa, minkä summan se maksoi takaisin kaupungin kassaan, sillä Sibeliustalo Oy on kaupungin omistamassa talossa vuokralaisena.

Kaupungin budjettikirjassa tuo Sibeliustalo Oy:lle annettu summa kulkee nimellä toiminta-avustus, mutta todellisuudessa yhtiö ei saa toiminta-avustusta ollenkaan.

Vastaavanlaisia kongressi- ja kulttuuritaloja on muissakin kaupungissa. Kun lasketaan, paljonko tällaisten laitosten nettokäyttökustannukset olivat viime vuonna veronmaksajille, niin näin ne menivät kärkipään osalta (euroa/asukas):

34 Hämeenlinna
29 Vantaa
25 Tampere

20 Mikkeli
20 Helsinki
19 Espoo
16 Oulu
14 Kotka
14 Kajaani
13 Savonlinna
8 Lahti

Nuo Lahden 8 euroa/asukas kuitenkin siis palautuivat kaupungin kassaan.

Toissa päivän Etelä-Suomen Sanomissa urkuri Jan Lehtola itki sitä, ettei saanut Sibeliustalon konserttitaloa käyttöönsä, tai olisi saanut, mutta lasku olisi ollut 14 000 euroa.

Soitin Sibeliustalon toimitusjohtajalle Antti Vihiselle ja kysyin, paljonko maksaisi, jos vuokraisin salin yhdeksi päiväksi ja istuskelisin siellä itsekseni 6-8 tuntia. Maksaisi 3600 euroa. Lehtola olisi joutunut maksamaan enemmän, koska urkukonsertin ja levytyksen tekemiseen ei riitä yksi päivä, vaan niitä varten on harjoiteltavakin muutamia päiviä.

Sibeliustalolle kysymys on liiketoiminnasta, jota kaupunginvaltuusto edellyttää sen harjoittavan. Olkoon salissa Katri Helena, Vladimir Putin, Jan Lehtola tai Ti-Ti-nalle, pelin henki on sama. Tappiota ei saa tehdä.

Tämän jutun otsikkokuvassa on kaupunginorkesterin soolosellisti Ilkka Pälli, joka esiintyy kaupunginteatterissa ensi tiistaina ensi-iltansa saavassa näytelmässä Taivasalla.

kari.naskinen@gmail.com