lauantai 21. joulukuuta 2024

Suomen geopolitiikkaan kuuluvat nyt vain USA ja Venäjä


Geopolitiikka on valtioiden ulkopolitiikkaan liittyvä termi, jolla tarkoitetaan kunkin maan kannalta tärkeitä elementtejä, kuten maantieteellistä sijaintia, poliittisia tekijöitä, taloudellisia ja sotilaallisia siteitä jne. Suomen geopoliittinen tilanne on viime vuosien aikana muuttunut niin, että siihen kuuluvat tärkeimpinä enää vain USA ja Venäjä. Amerikkalaiset turvallisuuden takaajina ja Venäjä sotilaallisena vihollisena. Tämä asetelma on syntynyt siitä, että Suomessa ei enää puhutakaan geopolitiikasta, vaan turvallisuuspolitiikasta, jolla tarkoitetaan sotapolitiikkaa.


Tällä viikolla ilmestyneessä Kanavassa (8/2024) tätä muuttunutta tilannetta käsitellään laajemminkin läntisen maailman uutena geopolitiikkana, jossa
alueiden maailmanlaajuinen painoarvo on toisenlainen kuin kylmän sodan aikana. Itä-Aasian tutkimuksen dosentti Taru Salmenkari Helsingin yliopistostosta kirjoittaa, että lännen mukana Suomi asemoi itsensä selvästi vähemmistöön maailman maita ja ettei länttä globaali etelä kiinnosta. Vanhanen on Aaltolan tavoin erikoistunut Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä Euroopan ja USA:n turvallisuuskysymyksiin. 

”Kun Suomi liittyi Yhdysvaltojen johtamaan Nato-leiriin, Suomesta tuli osa kansainvälisesti yhä eristyneempää joukkoa maailman maita, joiden ideologinen vetovoima on kansainvälisillä areenoilla laskussa”, kirjoittaa Salmenkari.

Se vain jää vielä avoimeksi, eristääkö Donald Trumpin politiikka länttä lisää ja eristääkö Trump Natoa lisää omilla vaatimuksillaan ja ärhentelyillään.

Kirjoittaja ei ennustele näitä asioita, mutta sen sijaan hän sanoo suoraan, että uudenlaisessa geopoliittisessa jakaumassa sekä Eurooppa että USA jäävät talouskasvussa selvästi jälkeen muusta maailmasta, etenkin Aasiasta ja Saharan etelänpuolisesta Afrikasta. Talouskasvu taas tuo näille alueille lisää myös poliitista valtaa. Tässä tilanteessa Kiina on tärkeä, sieltä pääomia virtaa valtoimenaan Keski-Aasiaan ja Afrikkaan, osittain USA:n ja Euroopan Kiinalle asettamien kaupan esteiden vuoksi. Taas tulee lisäarvoitukseksi Trumpin toiminta seuraavien neljän vuoden aikana.

Suomi on tässä lännen kannalta huonossa kehityksessä mukana. Salmenkari on huolissaan siitä, että nykyinen hallitus on kääntänyt selkäänsä Euroopan ulkopuolisille maille myös itsekkäistä sisäpoliittisista syistä: ”Hallitus on vähentänyt niiden instrumenttien käyttöä, joilla kehittyvän maailman kanssa on perinteisesti kommunikoitu. Se on leikannut kehitysyhteistyötä ja ilmastonmuutoksen torjuntaan käytettävää rahoitusta.”

Salmenkari ei mene näihin asioihin syvemmälti, mutta kysymys on taas kerran vain Perussuomalaiset-puolueen ainoasta poliittisesti ajamasta asiasta eli maahanmuuton lopettamisesta ja kaikesta ulkomaalaisuuden pilkkaamisesta. Lisäksi ilmastonmuutos on persuäänestäjien mielestä pelkkää bluffia, mistä ovat todisteina hetkellisesti valtavat lumikinokset nytkin. Tällaisen politiikan vankina Kokoomus on hallituksessa, koska ilman sen panttivankeuttaan hallitus hajoaisi.

Persukokoomuksen hallitus ei ymmärrä, että Suomen osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön ja niiden velvollisuuksien täyttä
miseen on myös turvallisuuskysymys. Kuten Taru Salmenkari päättää kirjoituksensa, ei maailman enemmistöltä ole odotettavissa sympatiaa kriisitilanteessakaan maalle, joka laistaa globaalin vastuunsa. Tämä liittyy myös turvallisuuspolitiikkaan ja Ukrainan sotaan. Maailmassa on 120 sitoutumatonta valtiota, jotka lähtevät siitä, että tämä sota ei pääty ilman Venäjän kanssa käytäviä rauhanneuvotteluja. Siksi nämä sitoutumattomat maat korostavat neuvotteluja, eivät Ukrainan aseistamista eikä Venäjän eristämistä. Suomen herrat tuntuvat olevan toista mieltä kuin kaikki Afrikan maat, koko arabimaailma, Etelä- ja Kakkois-Aasia sekä valtaosa Etelä- ja Väli-Amerikan maista.

kari.naskinen@gmail.com