Thelma ja Loviisa eivät putoakaan kuolemaan

”Ne koittaa alistaa, me tullaan kovempaa
Ja kun mä oon sun kaa, me vastaan maailma
Ne tietää, ettei ne meitä tuu kiinni saamaan”,
laulaa Sara Siipola pop-kappaleessaan Thelma & Louise.

Lahden kaupunginteatterissa tarina jatkuu, vaikka näytelmä Thelma & Loviisa ei varsinaisesti tuohon elokuvaan (1991) liity muuten kuin perusteemoiltaan. Minna Harjuniemen kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Thelma ja Loviisa myös lähtevät ulos miesten hallitsemasta maailmasta ja haluavat sanoa viimeisen sanan. Istutaan autoon, joka ei tällä kertaa ole Ford Thunderbird, vaan Ford Mustang, lähdetään pitkin Nelostietä kohti pohjoista mökille.

Ohjelmalehtisessä lainataan feministitoimittaja Anu Silfverbergin kirjoitusta elokuvasta, joka päättyy siihen, kun Thelma ja Louise ajavat Grand Canyonin reunan yli: ”He ylittävät reunan ja kuva pysähtyy kesken ilmalennon. He ovat olleet siinä kaikki nämä vuodet, maan ja ilman rajalla. He lentävät siellä niin kuin komeetta.” Lahdessa lopputilanne on kovin toisenlainen. Thelma ja Loviisa lähtevät tässäkin käsi kädessä pois kohti näyttämön takaseinää, mutta matka jatkuukin videonäytössä teatterin aulaan, jossa he spraymaalipurkit käsissään ovat Arto Pennasen hienon Seitsemän veljestä -maalauksen edessä. Yllättäen he eivät kuitenkaan sotke maalausta elokapinallisesti, vaan lopulta palaavat näyttämölle, jossa näytelmän naiset ja muuten sivuosissa olleet miehet viettävät leppoisaa elämää aurinkoisella rannalla. Happy End.

Jos tapahtumat teatterin yläaulassa olisi tehty videonauhalle, olisi maalauksen voinut peittää muovikelmulla ja sitten sotkea se maalilla, mutta nyt ratkaisu on lempeä. Tosin Ridley Scottin elokuvastakin on jokin dvd-versio, jossa on toisenlainen loppu: ilmalennon jälkeen jonkin ajan kuluttua leikataan alas, jossa Thunderbird jatkaa matkaa isossa pölypilvessä (löytyy Youtubessa).

Keskeinen hahmo näytelmässä on myös Marilyn Monroe, jonka suuri julkisuuskuva oli miesten maailman rakentama. Tässä kuvassa Marilyn oli bimbo, kuuman seksikäs, pehmeän kevytmielinen, turhamaisuuden monumentti. Minna Harjuniemi kirjoittaa ohjelmalehtisessä, että Marilynilla ei ollut todellista liittolaista, ystävää, ketään jonka käteen tarttua. Marilyn oli kuin bimbouden ja blondiuden ruumiillistuma. Harmi vain, että roolin tekevän Nella Tynin puheilmaisu on paikoin puuroa, koska r- ja s-kirjainten ääntäminen menee suhinaksi. Thelmaa esittävän Anna Pitkämäen artikulointi taas suttaantuu niissä kohdissa, joissa hän oikein innostuu puhumaan niin lujaa ja nopeasti, että sanat menevät yhteen pötköön. Jos oltaisiin muutama vuosikymmen takanapäin, voisi näyttämöllä olla myös teatterista 80-luvulla eläkkeelle jäänyt Thelma Saastamoinen.

Loviisana on Tampereen yliopistossa teatteritaidetta opiskeleva Saara Paasikoski, näyttelijänä kaikin puolin niin taitava, että hänet kannattaisi valmistuttuaan kiinnittää Lahteen vakituisesti.

Tuttuja roolihenkilöitä näytelmässä ovat myös Minna Canth, Wivi Lönn, Dolly Parton, Harvey Keitel, Pyhä Lucia, Pyhä Agatha, Martta Niskavuori ja Malviina Multia. Kymmenen metriä pitkä räsymattohuivi on Loviisa Niskavuorella, jota Liisa Vuori esittää erinomaisesti. Tämäkin räsymatto oli Niskavuoren tuvan lattialla, kun Niskavuoria edellisen kerran 1987 Juhani-näyttämöllä esitettiin. Onkohan taas tammikuussa, kun Niskavuoren Heta tulee?

Nykyteatterin yhtä trendiä edustaa Pyhä Lucia -sketsi. Se trendi, että hauskaa olla pittää. Komediaa väännetään väkisin kaikkeen sopivaan ja sopimattomaan rakoon. Ajatellaan, että teatterin talous pelastetaan kaikkein heppoisimmalla viihteellä.

Toinen lisääntynyt tapa on se, että lavasteita siirtelevät ylimääräiset miehet kesken esityksen. Teatteritekniikkaan on Lahdessakin pantu miljoonia, mutta sitten hommia tulevat hoitamaan kaikenmaailman hanslankarit. Tämä on pelkästään ohjaajien ”taiteellisen näkökulman” vaativaa turhaa ja häiritsevää touhuamista.

”Joo sä oot hullu mut mä oon hullumpi
Jos joku sua puukottaa, tai koskee ilman lupaa
Sä voit luottaa siihen et alan sille hautaa kaivaa”

kari.naskinen@gmail.com

Kaupat haluavat pois myös pankkikortilla maksamisen

Ani harva maksaa kaupan kassalla enää irtorahalla. Kaupat ovat tästä tyytyväisiä, ja nyt ne haluavat eroon myös pankkikortilla maksamisesta. Sekä K- että Lidl-kaupat ovat alkaneet tehdä niin edullisia erikoistarjouksia uudenlaista mobiilimaksamista käyttäville, että pakko ymmärtää kauppojen tavoite eli siirtymisen pääasiassa mobiililaitteilla maksamiseen.

Alennukset ovat hurjia. Kävin testaamassa ostamalla paketin Juhlamokkaa. Kassaneiti kysyi, onko minulla mobiili. Sanoin, että kyllä tuolla parkkipaikalla automobiili on, mutta se ei auttanut. Jos minulla olisi ollut kännykkään asennettuna maksamiseen tarkoitettu mobiilisovellus, olisi Juhlamokan hinta ollut 3,95, mutta kun ei ollut, jouduin maksamaan 6,95, siis melkein kaksinkertaisen hinnan!

Eikä auttanut, vaikka vilautin K-kaupan etukorttia Citymarketin maksupäätteeseen. Eikä auta jatkossakaan, koska puhelimeeni ei pysty tällaisia uusia vipstaakkeja asentamaan. Sama juttu muissakin kaupoissa.

Saa nähdä, miten asiat kehittyvät. Nyt alennusmobiiliominaisuuden voi istuttaa kännykän lisäksi myös älykelloon ja aktiivisuusrannekkeeseen, tulevaisuudessa ehkä myös sykemittariin, kihlasormukseen ja sydämentahdistimeen.

Minkähänlainen muuten on älykello? Entä kun tulee älykihlasormus, saako kuka tahansa sellaisen, vaikka olisi kuinka älyttömästi siinä rakkaussyndroomassa menetellyt?

kari.naskinen@gmail.com

Vihakupla

Kirkonseudun päätoimittaja Markus Luukkonen kirjoitti eilen ilmestyneessä lehdessä, että ”sosiaalisen median algoritmit rakastavat konflikteja. Vihahymiö on merkki voimakkaasta tunteesta ja tätä tunnetta on helppo kiehuttaa yhteisessä virtuaalisessa kaikukammiossa.”

Tässä somen vihakuplan kymmenen kärki maailman onnellisimmalla kansalla nyt:

1. Sanna Marin
2. Elokapina
3. Uusilla valkoisilla lenkkareilla kävelevä, maahanmuuttajalta vaikuttava henkilö
4. Yle
5. Ay-liike
6. Ilmastonmuutoksesta vouhkaaminen viherhöpötyskuplassa
7. Bensanhinnan pitäminen keinotekoisesti liian korkealla verotuksen takia
8. Kulttuurielämä, jolta olisi julkinen rahoitus poistettava
9. Tarja Halonen (Seta) edelleen
10. kommunistit, joiden kannatus lienee nyt 0,2 %.

Kirkon lehdessä asiaa on helppo käsitellä, sillä erilaisia uskontoja on vihattu ja vainottu vuorotellen jo yli 2000 vuotta. Toisaalta Suomenkin kirkko on myös itse osannut vihata perusteellisesti, kun se yli sata vuotta sitten 1918 otti hampaisiinsa työväenliikkeen.

kari.naskinen@gmail.com

Huono Nobel-valinta

Luin viisi sivua Jon Fossen romaania Aamu ja ilta (WSOY, 2024). Huono Nobel-valinta. Melkein kaikki kappaleet alkavat pienellä j:llä kirjoitetulla ja-sanalla, eikä näiden viiden sivun aikana ollut yhtään pistettä. Virkkeet ovat pitkiä kuin taivas, sivukaupalla yhtä jollotusta.

Edellinen tällaisten typerien tyylivalintojen takia keskeyttämäni kirjailija oli venäläinen, ranskaksi kirjoittava Andrei Makine, josta myös sain tarpeekseni lauseiden aloittamisesta Ja-sanalla, sentään isolla J:llä. Mahtoiko syy olla suomentajan, koska ensin olin lukenut erinomaisen Ranskalaisen testamentin (1996), mutta sen toisen romaanin, jonka nimeä en muista, oli kääntänyt joku muu.

Tämän kirjailijan nimi on mulkattu kummalliseksi, niin että sukunimen genetiivi on Makinen. Kuitenkin Krasnojarskissa syntyneen kirjailijan oikea nimi on Андрей Макин, siis Andrei Makin. Miksi siihen on lännessä lisätty ylimääräinen e-kirjain?

Jon Fossen kirja olisi sisällöltään varmaan mielenkiintoinen. Sen lukeneet kriitikot ovat kirjoittaneet, että Fosse oli jo ennen tätä kuvaillut kielen ja todellisuuden välisiin kuiluihin liittyviä ongelmia, ja pyrkinyt korjaamaan ongelmia. Huonosti nyt korjattu, joskaan en tiedä kuinka huonoa kieltä Fosse on aikaisemmissa kirjoissaan käyttänyt.

Fossen kirjoitustyylillä sanotaan olevan jotenkin raamatullinen merkitys. Höpö höpö, kyllä raamatussa virkkeet alkavat isoilla kirjaimilla, eivätkä virkkeet ole kymmeniä sivuja pitkiä, mieluumminkin aforistisen lyhyitä.

kari.naskinen@gmail.com

Media keskittyy ja yhdenmukaistuu

EU:n medianvapausasetuksen yksi pyrkimys on suojella median moninaisuutta. Asetus edellyttää, että eri maissa tehdään kansalliset säännöt, joilla mahdollistetaan media-alalla tapahtuvien yrityskauppojen vaikutusten arviointi median moninaisuuteen ja riippumattomuuteen. Suomessa asia on pantu vireille ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2025.

Suomessakin yrityskaupat ovat johtaneet sellaiseen median keskittymiseen, että siihen on kiinnitetty huomiota jo muuallakin. Viime viikolla Unkarin ulkoministeri Peter Szijarton sanoi, että Suomen ulkoministerin Elina Valtosen kannattaisi tarkastella ensin suomalaisen mediakentän keskittymistä ennen kuin alkaa valistaa häntä lehdistönvapaudesta.

Vaikka unkarilaisella oli tuossa tahallista poliittista närkästystä, niin kyllähän Suomen lehdistötilanteessa on tällaista muutosta tapahtunut. Valtioneuvoston kanslian tilaamassa tuoreessa tutkimuksessa raportoidaan, että alueellisilla markkinoilla sanomalehdistö on erittäin keskittynyttä: ”Kahdessa maakunnassa, pian kolmessa, vallitsee yhden lehtitalon monopoli.” Tarkoitetaan tietenkin Keskisuomalainen-konsernia, joka omistaa oman peruslehtensä lisäksi nykyisin alueittensa ykköslehdet Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Kotkassa, Mikkelissä, Joensuussa, Savonlinnassa ja 47 muuta tilattavaa lehteä sekä 27 kaupunkilehteä. Lisäksi sillä on neljä kaupallista paikallisradioasemaa. Omalla nettisivullaan Keskisuomalainen retosteleekin heti otsikossa, että ”mediamme tavoittavat 3,1 miljoonaa suomalaista päivittäin”.

Uusimmassa Kanava-lehdessä 6/2024 asiasta kirjoittaa valaisevasti tutkimuksen yksi tekijöistä, tiedotusopin dosentti Heikki Hellman Tampereen yliopistosta. Hän ei näe Keskisuomalaisen rohmuamisessa pelkkää pahaa, vaan pitää jopa lohdullisena, että Keskisuomalainen on pystynyt kolminkertaistamaan liikevaihtonsa tällä paperilehtien auringonlaskun alalla. Tosiasia myös on, että ilman Jyväskylän entisten kepulaisten väliintuloa moni lehti olisi jo lopetettu.

”Keskittyminen saattaa luoda voimavaroja, joiden avulla lehdet selviävät digitaalisesta murroksesta”, kirjoittaa Hellman. ”Päättäessään myydä omistajat näyttävät hakevan isompia hartioita maakuntalehtensä tueksi varmistaakseen, että se ilmestyy jatkossakin.”

Viime vuonnakin päivälehtien tuotoista 77 prosenttia tuli yhä painetuista lehdistä. Niiden aika käy joka tapauksessa vähiin, koska kulut ovat moninkertaiset digilehteen verrattuna. Pelkästään painopaperin hinta on parissa vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Siksi murros on iso, eivätkä yksittäiset lehdet selviä siitä ilman uutta apua.

Pelkästään päivälehtiä on 2000-luvulla lakkautettu niin, että niiden määrä on pudonnut 55:stä 38:aan. Samana aikana on sanomalehtiä julkaisevien yhtiöiden määrä pudonnut 117:sta 61:een. Keskisuomalaisen jälkeen muita isoja lehtiomistajia ovat Hilla Group (Kokkola), Sanoma Oy (Helsinki), TS-yhtymä (Turku), Kaleva (Oulu) ja Ilkka (Seinäjoki).

Keskittyminen edelleen on uhkana ja se tietenkin vaarantaa sisältöjen moniarvoisuuden. Kumpi parempi, lehtien samankaltaistuminen vai joidenkin loppuminen? Tämä on se rajankäynti, jota hallitus ja sen jälkeen sääntelyviranomainen joutuvat pohtimaan.

kari.naskinen@gmail.com

Mies vai nainen vai joku muu?

Vastaan netissä aina niihin mielipidekyselyihin, joissa kaikkien vastaajien kesken arvotaan ämpäri tai jotain. Eilen kysyjänä oli Musiikkitalo, ja taas annoin sinne nimeni ja sen tiedon, olenko mies vai nainen vai jokin muu. Lahden kaupunginteatterissa sai tänään ensi-iltansa Virginia Woolfin näytelmä Orlando (1928), jossa tätä kysymystä tarkastellaan. Voiko nainen olla kuin mies? Voiko mies olla kuin nainen? Saako nainen tappaa? Saako mies itkeä? Ohjelmalehtisessä näytelmän suomentanut Kirsti Simonsuuri sanoo näytelmässä pohdittavan ”niitä eroja, jotka syntyvät sukupuoltenvälisestä kilpailusta ja yhteiskunnan luomasta väärästä asenteellisuudesta”.

Netissä olevien galluppien lisäksi lähestyin tällä asialla viimeksi myös urologia, jonka vastaanotolla käyn PSA-tilanteen takia joka toinen vuosi. Nyt kysyin, mistähän se johtuu, että rinnoistani on tullut kosketusherkät. Lääkäri vastasi, ettei mitään huolta, sillä vanhemmiten miehillä lisääntyy jonkin verran estrogeeni ja se aiheuttaa tällaisen tuntemuksen. Huojennuin ja sanoin lääkärille, ettei minun siis tämän takia tarvitse kuitenkaan pride-kulkueisiin mennä. Näin on, sillä sekä estrogeeniä että testosteronia esiintyy molemmilla sukupuolilla. Kaiken lisäksi naispuoliset estrogeenihormonit muodostuvat mieshormoneihin lukeutuvasta testosteronista.

Hullu markiisi de Sade joka tapauksessa sanoi, että ”täydellisen vapauden tilassa myös sukupuoliroolit katoavat”. Tai ainakin ne menevät sekaisin, esimerkiksi Kirsti Simonsuuri (1945 - 2019) oli alan asiantuntija, sillä hän oli rekisteröidyssä parisuhteessa näyttelijä Pirkko Hämäläisen kanssa. Lahteen hänen Orlando-suomennoksensa liittyy silläkin tavoin, että täällä se sai kantaesityksensä 1995 kaupunginteatterin pienimmällä Aino-näyttämöllä. Silloin rooleissa olivat vain Eeva-Kirsti Komulainen ja vierailijana Hannele Nieminen Oulun kaupunginteatterista. Nyt Eero-näyttämöllä on kirjailija Orlandon roolissa Aurora Manninen (kuvassa) ja Virginia Woolfin roolissa Vilma Kinnunen. Tällä kertaa esitys on enemmän pellemäistä kummelifarssia kuin silloin 30 vuotta sitten. Molemmat näyttelijät ovat teatterin uusia nimiä, jotka on nähty jo tämän syksyn Black rider -musikaalissakin, Vilma Kinnunen piruna ja Aurora Manninen metsänvartijan tyttärenä.

Tätä nykyä tämä sukupuoliasia on kuitenkin oikeassa elämässä enemmän esillä kuin ennen. Muunsukupuoliset, transut ja muut erikoisuudet aiheuttavat jopa yhteiskunnallisia kiistoja. Asiat joka tapauksessa kiinnostavat, Helsingin Sanomien kysymys- ja vastauspalstallakin nainen kysyi, mistä saisi sellaisen amerikkalaisessa retkeilylehdessä mainostetun laitteen, jonka avulla nainen voisi kusta seisaaltaan niin kuin mies. Toisaalta naiset neuvovat meitä miehiä, että pitäisi aina kusta istuallaan, ettei kusitippoja menisi reunoille eikä lattialle, kuten bensa-asemien vessoissa, ja kotonakin.

Näytelmä on myös siinä mielessä totta, että alkuperäisen Orlando-romaanin lähtökohta oli Virginia Woolfin ja hänen rakkauskumppaninsa Vita Sackville-Westin suhde. Molemmat feministinaiset olivat normaalisti naimisissa mieskirjailijoiden kanssa, mutta vetoa oli myös lesposuhteeseen. Avioliitot puolestaan olivat sen verran vapaamielisiä, että tällainen epäsovinnainen au-suhde kävi mahdolliseksi.

kari.naskinen@gmail.com

P.S. Katsoin illalla täydennykseksi Orlandolle elokuvan ranskalaisesta kirjailijasta Sidonie-Gabrielle Colettesta (1873 - 1954). Wash Westmorelandin ohjaama Colette (2018) on hyvä kuvaus samankaltaisista teemoista.

Lidlin karjalanpiirakka

Harrastan enemmän elokuvaa kuin kuvataidetta, mutta ajoin Orimattilan taidemuseoon katsomaan Paul Osipowin (85) retrospektiivista näyttelyä, koska tunnen Osipowin parhaiten Risto Jarvan kolmesta ja Matti Kassilan yhdestä elokuvasta, vaikka ammatiltaan hän kyllä kuvataiteilija onkin. Mutta näyttelyssä ei mennyt kuin muutama minuutti, niin löytyi toinenkin tuttu asia, sillä Lidlin vakioasiakkaana osui silmiin Osipowin pehmeäpohjaetsaus Lidlin karjalanpiirakka. Tosin en koskaan ole saanut näin epäonnistuneen näköistä karjalanpiirakkaa, mutta ehkä tämä on Osipowin oma paistoversio Lidlin piirakasta.

Näyttelyn lyhyessä esitteessä Osipow sanoo, että ”olen aina yrittänyt maalata maalauksen”. Lidlin tapauksessa tämä näkyy: Osipow ei ole yrittänyt maalata karjalanpiirakkaa, vaan maalauksen. Näin tämän on pakko ollakin, sillä näyttelyn kuraattorit Kari Kenetti ja Pertti Ketonen sanovat samassa esitteessä Osipowin kuuluvan kiistattomasti merkittäviin suomalaisiin taidemaalareihin: ”Osipowin tuotannon kirjo on laaja, ja hänellä on tyylillisesti varsin monta aikakautta, esittävää, ekspressiivistä ja konkreettista vuorotellen. Hän on luonut mittavan uransa aikana mielenkiintoisen historian maalauksilleen palaamalla välillä takaisin eri tyyleihin.”

Tällä viikolla tulleessa Lidlin mainoksessa on, että karjalanpiirakat ovat ensi keskiviikkoon asti erikoistarjouksessa, kuusi piirakkaa kahdella eurolla, kuvan perusteella näyttävät oikein onnistuneilta. Se tässä vain on kummaa, että en saa niitä tällä hinnalla, koska tämänhintaisesta tarjouksesta pääsevät hyötymään vain ne, joilla on ns. älypuhelin ja siihen ladattuna jokin Plus-äpi. Omaan Nokia-puhelimeeni en saa äpiä.

Sama juttu oli viime viikolla Citymarketissa. Minulla on K-kaupan plussakortti, mutta sillä ei saa kaikkia niitä alennuksia, joita saa K-äpillä. Mitä ihmettä tämä on? Onko kaupoilla salainen sopimus Applen ja Samsungin kanssa, että meidät mielensäpahoittajatkin saataisiin ostamaan kalliit älypuhelimet, joita pitää ladatakin joka päivä, vaikka Nokiaa riittää, kun panee sen lataukseen yhdeksi yöksi viikossa?

Lopetan entisen työmiehen päiväkirjani tähän, koska olen mies, joka osaa sanoa ei. Enkä usko, että tästä minunkaan taivas putoaa.

Paul Osipowin näyttely on Orimattilassa 24.11. asti.

kari.naskinen@gmail.com

Matti ja Teppo maailmansodassa

Englantilaisen sotalaivan kapteeni George Ericsson ja yliperämies Keith Lockhard ystävystyvät hyvin Nicholas Monsarratin merisotaromaanissa Julma meri (1951). Maailmansodan loppuvaiheissa Lockhard saisi omaan komentoonsa toisen laivan, mutta hän päättää kuitenkin jäädä Ericssonin alukseen. Lockhard sanoo morsiamelleen, että tällaisen päätöksen hän on tehnyt, vanhassa elokuvassa suomenkielisessä tekstityksessä Lockhardin kommentti menee: ”Me ollaan Ericssonin kanssa kuin Matti ja Teppo.”

Näin kun Matti ja Teppo ovat päässeet elokuvan historiaan, heistä voisi Timo Koivusalo hyvin tehdä uuden suositun parivaljakon. Kaulimen ja keittiösaksien kanssa pitäisi komentoa Riikka Purra ja talonmiehenä putsaisi taloyhtiön nurkkia Ville Tampio.

Matti ja Teppo puistotäteinä
Matti ja Teppo lumimiehen jäljillä
Matti ja Teppo pahassa pulassa
Matti ja Teppo salapoliiseina
Matti ja Teppo sammakkomiehinä
Matti ja Teppo Suezilla
Matti ja Teppo neekereinä

kari.naskinen@gmail.com

Nico Lemminkäinen jättää homman kesken

”Koneen on käytävä.
Kuluttajan kulutettava.
Talouden kasvettava.”

Ryhmäteatterin uutuusnäytelmän Lemminkäisen äidin ohjelmalehtisessä kirjailija Anna Krogerus kuvaa nykymaailman tilannetta. Lemminkäinen itse sanoo näytelmässä, että ihmiskunta ei ymmärrä sahaavansa moottorisahalla sitä omaa oksaansa, jolla istuu.

Kalevalainen ydinvire on siis siirretty omaan aikaamme. Lemminkäisen äidillä on näytelmässä etunimikin, Elina, ja lieto Lemminkäinen on nykymallisesti Nico. Elina Lemminkäinen on opettajana Pakilan yläkoulun yhdeksännellä luokalla ja yrittää pitää oppilaita erossa kännyköistään. Kalevalassa Lemminkäinen ryöstää vaimokseen Kyllikin, mutta Nico alkaa seurustella Ukrainan-pakolaisen Anastasian kanssa.

Tämä Ukraina-yhteys on kuin päälleliimattu tarra, jolla todistetaan, että tässä ollaan ajassa kiinni. Kerran mainitaan jopa Putinin nimi, hohhoijaa, miten rohkeaa.

Entinen jääkiekkolahjakkuus Nico tietenkin meinaa kuolla, kun paleltuu uidessaan kylmässä virrassa luodolle ja saa hypotermian. Äiti kyllä löytää pojan ja saa lämmitettyä kuntoon. Sitten väliaika ja sen jälkeen jatketaan vuoden parin kuluttua uudessa tilanteessa, joka on seesteisen mukava. Kaikki on hyvin, eikä kukaan ole huolissaan mistään.

”Vain me voimme pysäyttää koneen”, kirjoittaa Anna Krogerus ohjelmalehtisessä. Näytelmässä on kuitenkin luovutettu. Vaikka maailmassa on suurta ahdistusta ja itsetuhoisuutta, näytelmän perhe on tasapainossa. Nico on evakkomummonsa omaishoitaja, vanhemmat kyllä ovat asumuserossa, mutta se onkin parempi ratkaisu kuin Elinan jatkuva huutaminen ja Aku Lemminkäinen kuulokkeet korvilla työ- ja kuntoiluaddiktioidensa kanssa. Nicon elokapinamainen protestointi näytelmän alkupuoliskolla on loppunut, vaikka ainakaan näytelmässä ei kerrota, että Riikka Purra on lailla kieltänyt nuorison vastarintaliikkeet.

Mutta luovutettu siis on, pysähdytty täydestä vauhdista päin seinää, koska muuta vaihtoehtoa ei kai ole. Tärkeintä ovat bkt ja pörssi. Turhimmat eläimet tapetaan sukupuuttoon. Koneen on käytävä. Kun kuitenkin on ruvettu Amerikan mallin mukaan käymään terapiassa, ei törmäys väliajan jälkeen tunnu edes kivuliaalta, jatketaan vain bensa-autolla ajamista ja punaisen lihan syömistä, kun niihin on totuttu. Jos luonto ja maapallo 50 vuoden kuluttua hukkuu tulviin ja maastopaloihin, niin mitä sitten, sehän on vain jälkeemme tulevien asia. Tätä näytelmässä ei kuitenkaan korosteta, vaan näytelmä loppuu kuin television leppoisan perhe- ja lähiösarjan 25. tuotantokausi auvoiseen yhdessäoloon. Harmi, että näytelmäkirjailija on hukannut vakavan ideansa näytelmän toisella puoliskolla ja siirtynyt tylsästi tragediasta komediaan.

Tästä huolimatta Ryhmäteatteri on antanut sisältövaroituksen nössöille, koska näytelmässä käsitellään itsetuhoisuutta (yksilö- ja sivilisaatiotasolla). Koska nykyisin muotia loukkantua tai saada paniikkikohtauksia kaikesta, pitää sisältövaroituksia antaa kaikesta, vaikka siitä, jos äiti näytelmässä lainvastaisesti tukistaa lastaan, ettei katsoja saa traumaa. Helsingin pienissä teattereissa voisi nykyisin varoittaa myös sisältöön liittyvästä runkkaamisesta ja hirveästä huutamisesta, sillä Teatterikorkeakoulussa ei enää opeteta kuin kahta puheilmaisun sävyä: jos kaikki on hyvin, keskustellaan normaalilla äänellä, mutta jos ollaan vähänkin eri mieltä, huudetaan täysiä ja naama punaisena; nuoret ohjaajat ovat näköjään samaa koulukuntaa.

Elina Lemminkäinen Minna Suuronen (kuvassa)
Aku Lemminkäinen Santtu Karvonen
Nico Lemminkäinen Aapo Salonen (kuvassa)
mummo Marja-Leena Kouki
Anastasia Nana Saijets
pariterapeutti Lasse Kukkonen
ohjaaja Eero-Tapio Vuori, TeaK, lehtori

kari.naskinen@gmail.com

Ne jyrää meitin. Pojaat!

Lähes päivittäin on suomalaisissakin tiedotusvälineissä uutisia Kiinan talouselämän hurjasta vauhdista, vaikka se tänä vuonna vähän hidastunut onkin.

”Ne jyrää meitin. Pojaat! Ne jyrää meitin”, sanoo Tuntemattomassa sotilaassa joku sotilas vihollisen panssarivaunujen tullessa päin. Nyt jyrää Kiinan talousihme kohti länttä ja lännessä:

- Uusiutuvan energian ala kasvatti volyymiaan merkittävästi viime vuonna, eniten Kiinassa. Alan työvoimasta 46 % on Kiinassa.
- Kiina syöksyy tulevaisuuteen samaan aikaan, kun EU uhkaa jäädä sutimaan paikoilleen.
- Hongkongin pörssin tunnetuin osakeindeksi Hang Seng nousi viime viikolla 15,7 %.
- Eurooppalaiset autojenvalmistajat kärsivät kiinalaisten sähköautojen rynnäköstä.
- Kiinassa on nopeiden junien (yli 180 km/t) rataverkko 45 000 km, toiseksi suurin on Espanjan 4000 km.

Kiinan talous räjähti kasvuun varsinaisesti 1992, kun länsivallat olivat purkaneet Taivaallisen rauhan aukion opiskelijamielenosoitusten aseellisesta murskaamisesta 1989 määrätyt talouspakotteet. Samoihin aikoihin Deng Xiaoping antoi täyden tukensa kapitalistisille markkinauudistuksille ja kansainväliselle yhtestyölle. Tätä linjaa on viimeiset kymmenen vuotta jatkanut Xi Jinping ja nyt Kiina on jo 15 vuotta ollut maailman suurin vientimaa.

Tuore kirja Kiinan talous (Vastapaino, 2024) toistaa sen, mistä USA ja muut ovat peloissaan: Kiina pyrkii johtavaan asemaan maailmassa vuoteen 2050 mennessä. Nyt Kiinan talous on maailman toiseksi suurin ja sen kehitys määrittää koko maailman suuntaa. Tätäkin tärkeämmän suunnan antaja Kiina on: jos Kiina saa ilmastonmuutosta pahentavat päästöt kuriin, ilmastokriisi helpottaa koko maapallolla.

Kirjan kirjoittajat työskentelevät Kiinan parissa: vastaavat toimittajat Outi Luova on Turun yliopistosta ja Juuso Kaaresvirta Suomen Pankista. Viiden Kiina-ekspertin lisäksi mukana ovat energia-asiantuntija Lauri Myllyvirta ja strategisen ennakoinnin asiantuntija Sari Arho Havrén. Kirjassa he tuovat selvästi esille senkin, että juuri nyt Kiinan talouskasvu on hiipumassa ja että lukuisia ongelmia on, joten tarkastellaan myös Kiinan tämänhetkisten haasteiden syitä ja suunnitelmia niiden korjaamiseksi.

1. SUOMI, 71. KIINA

Kiina on jättimäinen. Siellä on yli sata miljoonakaupunkia ja maatalousmaata eniten maailmassa. Miljardöörejä on ennätysmäärä, mutta myös köyhyyttä on paljon ja tuloerot ovat valtavat. Talouden isojen lukujen takana kaikki ei tietenkään ole alkuunkaan kunnossa, mistä osoituksina ovat esim. korruptio, 2000-luvulla huonontunut lehdistönvapaus ja kiinalaisten sijoittuminen kansainvälisessä onnellisuusvertailussa vasta 71:nneksi.

Onnellisimman maan Suomen viennistä Kiinan suhteellinen osuus on ollut prosentuaalisesti korkeimpia Euroopassa jo parin vuosikymmenen ajan. Historiallista ansiota tässä on varmasti se, että aivan ensimmäisten joukossa Suomi tunnusti Kiinan kansantasavallan tammikuussa 1950 ja diplomaattisuhteet solmittiin saman vuoden lokakuussa. Suomi olikin ensimmäinen kapitalistimaa, jonka kanssa Kiina solmi kahdenvälisen kauppasopimuksen 1953.

Suomeen ulkomailta tehdyistä suorista investoinneista noin seitsemän prosenttia on tullut Kiinasta. Vastaavasti suomalaisyritykset ovat perustaneet Kiinaan noin 250 tytäryritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 miljardia euroa ja joissa työskentelee noi 63 000 ihmistä.

SUUNNITELMATALOUTTA

Kiinan talouselämän sekajärjestelmästä huolimatta siinä on vahva suunnitelmatalouden perinne. Vapautuminen on joka tapauksessa merkittävää, ja esim. kaupungeille sallitaan itsenäistä toimintaa, joskin tätä omatoimisuutta on keskusvalta alkanut taas kaventaa.

Suunnitelmataloudessa on kuitenkín ongelmakohtia. Ensinnäkin sen tavoitteita ja päätöksiä on hankala peruuttaa. Sitten on se, että taloutta ohjaavat toisaalta valtionhallinnon yksiköt, mutta niin myös kommunistisen puolueen organisaatio, joka lopulta on valtionhallintoon nähden määräävässä asemassa. Myös yksityisissä yrityksissä pitää olla puolueyksikkö, jos yrityksessä on töissä vähintään kolme puolueen jäsentä. Tämä koskee myös ulkomaisia yrityksiä. Puolueyksiköillä halutaan varmistaa, että myös yksityisyritykset noudattavat puolueen linjauksia. Puolueella on lähes sata miljoonaa jäsentä, joten kyllä heitä työpaikoillakin on. Toisaalta tuo jäsenmäärä on siinä mielessä pieni, että Kiinan väkiluku on kaikkiaan 1,4 miljardia.

Kirjassa todetaan, että siirtymä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen on koko ajan käynnissä, mutta uudistuksia otetaan käyttöön hitaasti ja ensin pienimuotoisesti.

Suomalaisia yrityksiä Kiinassa on noin 350: UPM, Kone, Nokia, Wärtsilä, Marimekko, Nordea-pankki, OP Yrityspankki, Oilon jne. Suomalaisyritykset ovat sijoittaneet Kiinaan yhteensä noin 11 miljardia euroa.

Kiinalaisia yrityksiä maassa on yli 50 miljoonaa ja ukomaalaisomisteisia on runsaat puoli miljoonaa. Suurin osa isoista valtionyrityksistä on listautunut pörssiin, ja niissä on ainakin pieni osa yksityistä omistusta. Suurimmat yritykset ovat nousseet maailman suurimpien joukkoon toimialoillaan. Kirjassa oleva tilasto maailman suurimmista yrityksistä on vuodelta 2020:

1. Walmart, USA
2. Sinopec Group, Kiinan valtio
3. State Grid, Kiinan valtio
4. China National Petroleum, Kiinan valtio

Suurimpien 50:n joukossa on 12 kiinalaista yritystä. Suomessa tunnetaan melko vähän kiinalaisia brändejä, vaikka ovathan tuttuja mm. Huawei, Tiktok, Temu ja BYD.

ILMASTONMUUTOS

Kiina on savupiipputeollisuuden suurvalta ja se on suurin kasvihuonekaasupäästäjä, osuus koko maapallon päästöistä noin 30 prosenttia. Mutta toisaalta, kuten Lauri Myllyvirta kirjoittaa: ”Kiina on markkinajohtaja monissa hiilineutraalin talouden keskeisissä teknologioissa. Se on maailman suurin tuuli-, aurinko-, vesi- ja ydinvoiman rakentaja, näiden voimalaitosten komponenttien valmistaja, sähköautojen, akkujen ja pitkän etäisyyden sähkön siirtolinjojen rakentaja sekä luotijunien valmistaja ja luotijunayhteyksien rakentaja.”

Kirja on erinomainen katsaus aiheeseensa juuri nyt, kun Kiinalla on maapallon avaimet käsissään. Jos Xi Jinping antaa määräyksen, että ensi vuodenvaihteen jälkeen kukaan ei saa syödä punaista lihaa, ei ajaa jollakin vanhalla bensakärryllä, eikä tehdä huvimatkaa lentäen, on Dubain ilmastosopimuksen ehdot täytetty. Kiina ratkaisee.

kari.naskinen@gmail.com

Telegram on tärkeä mutta vaarallinen vastarintaväline

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura sekä Idäntutkimus-lehti järjestivät Zoomissa seminaarin, jossa tarkasteltiin vastarinnan muotoja sodanaikaisella Venäjällä, maanpaossa, Ukrainassa ja verkossa. Yhdessä alustuksessa yliopistonlehtori Saara Ratilainen Tampereen yliopistosta kertoi pääasiassa maanpaossa toimivan Venäjän feministisen sodanvastaisen liikkeen (FAS) aktivismista, jossa hyödynnetään paljon pikaviestisovellus Telegramia. Pavel ja Nikolai Durovin 2013 Lontoossa perustaman Telegramin ympärillä on sodan alkamisen jälkeen ollut paljon ja monenlaista kuhinaa. Durov on syntynyt Venäjällä, mutta hänellä on myös Ranskan kansalaisuus, joidenkin tietojen mukaan myös Arabiemiraattien kansalaisuus.

Varsinaisesti Telegramista alusti Pan-Euroopan instituutin erikoistutkija Hanna Mäkinen. Venäjä kielsi Telegramin jo 2018, mutta ei se tällä hetkellä ainakaan täysin pimeänä siellä ole, ja nykytietojen perusteella Venäjä jopa puolustaa Durovin sananvapautta lännen vastakkaisia toimia protestoidessaan. Viime aikoina Telegram on joutunut Saksassa vastatuuleen, kun sen käyttäjiksi ovat ryhtyneet myös äärioikeistolaiset aktivistit, ja viime vuonna se määrättiin suljettavaksi Brasiliassa.

Telegramilla on muitakin huonoja puolia. Sen välityksellä käydään huumekauppaa Suomessakin. Rahanpesuunkin on Telegram tarjonnut mahdollisuuksia, kuten poliisitutkinnassa on voitu todistaa. Kaikkiaan Telegramilla on maailmassa satoja miljoonia aktiivisia käyttäjiä.

Hanna Mäkinen ja Saara Ratilainen sanoivat, että tällaiset viestintävälineet ovat joka tapauksessa ainoita mahdollisia vastarintatiedon levittäjiä Venäjällä, koska perinteiseen mediaan ei vastarinta siellä pääse.

”Heti sodan alkuvaiheessa Telegram kertoi, että kysymys ei todellakaan ole mistään vaatimattomasta erikoisoperaatiosta, vaan sodasta. FAS levitti omaa informaatiotaan kertomalla sodan seurauksista, ja myöhemmin paljasti myös liikekannallepanon seuraukset. Venäjän sisäistä kehitystä on selitetty ja on myös tuotu esille, ettei koko kansa ole sodan takana, vaikka sota on monin paikoin tullut jo osaksi arkitodellisuutta”, sanoi Saara Ratilainen.

Idäntutkimus-lehden vastarintanumerossa 2/2024 kuitenkin korostetaan, ettäsodanvastainen aktivismi ei Venäjän alati kasvavan autoritarismin ja kansalaisyhteiskunnan alasajon keskellä ole helppoa. Telegram-aktivismikin joutuu tasapainoilemaan sen välillä, mitä aktivismin muotoja Telegram palveluna mahdollistaa ja mikä Venäjällä oleville toimijoille on turvallista. Poliittisia vankeja Venäjällä on jo toistatuhatta ja heidän joukossaan on monia sotaa vastustavia aktivisteja. Tuomiot ovat ankaruudessaan olleet kohtuuttomia. Yksi Venäjän tunnetuimpia sotaa vastustavista poliittisista vangeista on Saša Skotšilenko, joka protestoi sotaa vastaan osana FAS:n toimintaa. FAS perustettiin heti seuraavana päivänä hyökkäyssodan alkamisesta.

Venäjän johtavaksi poliittisen vastarinnan taistelijaksi onnistui kuitenkin nousemaan Aleksei Navalnyi, joka joutui lopulta maksamaan siitä hengellään.Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila sanoi, että Navalnyi nousee maailmanhistorian vapaustaistelijoiden suurten nimien rinnalle, ja periksiantamattomasta taistelustaan oikeudenmukaisemman ja vapaamman Venäjän puolesta hänet toivon mukaan tullaan jonain päivänä muistamaan myös kotimaassaan.

”Jo 2013 Navalnyi paljasti netissä herrojen hankkimia Mersuja ja korruptio tuli esille rajusti. Vaikka Navalnyin liike perustui vahvasti populistisen johtajansa karismalle, ei kansanliike välttämättä kuole johtajansa mukana, vaan saattaa jopa vahvistua”, sanoi Lassila.

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija Lina Klymenko tarkasteli esityksessään, miten presidentti Volodomyr Zelenskyi on käyttänyt talvisodan analogiaa osana Ukrainan vastarintaa. Klymenko on niitä asiantuntijoita, jotka tarkastelevat sitä elementtiä, että Ukrainan nykyinen sota riunnastettaisiin Suomen käymään talvisotaan. Talvisodan analogialle tuntuu Suomeasa ilevan kaikupohjaa, ja siitä ovat puhuneet myös presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho Kiovassa vieraillessaan. (Zelenskyi ei tästä analogiasta tunnu ottavan kuitenkaan sitä osaa, että rauhaankin voisi tosissaan pyrkiä.)


Vielä lyhyesti energia-asiaa, josta Aalto-yliopiston Akseli Väliviita kirjoitti Idäntutkimus-lehdessä: Vaikka nesteytetyn maakaasun kauppa Venäjältä on toistaiseksi välttynyt EU:n pakotteilta, ei entisen kaltaiseen Euroopan ja Venäjän energiasuhteeseen ole paluuta. Euroopan radikaalisti laskenut riippuvuus Venäjän energiasta on vienyt Venäjältä mahdollisuuden energia-aseella uhkailuun, minkä vuoksi hyökkäyssota on kokonaisuudessaan heikentänyt Venäjän geopoliittista asemaa.

(Tämän jutun otsikkokuva on Idäntutkimus-lehden kannesta.)

kari.naskinen@gmail.com