torstai 6. lokakuuta 2022

Myös teatteri ja kirkko tarvitsevat työhyvinvointiohjausta


Ryhmäteatterin uusi näytelmä Vaellus lähtee liikkeelle monille tutusta tilanteesta, työhyvinvointipäivän tai työkyvyn ylläpitoon ja terveyden edistämiseen tähdätyn virkistyspäivän alkamisesta. Karunlahden seurakunnan kuusi työntekijää ovat kirkkoherran ja työhyvinvointiohjaajan johdolla lähdössä vaellukselle Lappiin. Myös kirkon väki tarvitsee välillä arkityöstä irtautumisia – tai ehkä juuri he –, koska tällaisiin ”hyviin ihmisiin” kohdistuu tavallista enemmän paineita. Anna Krogeruksen näytelmässä seurakunnan työntekijät ovat työstään rasittuneita ja hetkellistä irrottelua kaipaavia siinä missä muutkin. Mukana on painava ristikin jonkinlaisen pyhiinvaelluksen symbolina, mutta muuten henkilöstö- ja muut ongelmat ovat samanlaisia kuin työyhteisöissä yleensäkin, on johtamis-, kommunikaatio- ja motivaatio-ongelmia, ja rahaakin saisi olla enemmän.

Ero on vain siinä, että tilitoimiston tai putkiurakointiyrityksen vaelluksella ei valkoisen poron näkeminen aiheuttaisi samanlaista pelkoa kuolemanläheisyydestä kuin Karunlahden porukan keskuudessa. (Enkä minä muista yhtään työpaikan tyky- tai virkistyspäivää ilman kossua, jota karunlahtelaisten vaelluksella ei ole.)

Kymmenen vuotta sitten Ryhmäteatteri esitti Lauri Maijalan kirjoittaman Ylihuomenna hän tulee, ja Jeesushan sieltä Tallinnan-laivalta tuli kappelinrakennustyömaalle. Vaelluksessa ei Jeesusta näy, tai jos se on se poro – vai onko se sittenkin vain Mirjami Kuosmanen?

Käsiohjelmassa Anna Krogerus sanoo, että näytelmää kirjoittaessaan hän tuli tehneeksi tiliä omiin juuriinsa liittyvän kristillisen kulttuuriperimän kanssa, erityisesti suhteessa naisena olemiseen, alas painettuun naiselliseen voimaan ja seksuaalisuuteen. Ajankohtaisia aiheita jatkuvasti kirkossa.

”Ainakin Jeesus Kristus oli mies”, sanoo joku vaeltajista. ”Niin mutta miten se itse ajatteli”, toinen vastaa.

Pelkästään kirkkoa ja siihen sitoutuneita ihmisiä tämä tragikomedia ei kuitenkaan käsittele. Kun Ryhmäteatteri ja Anna Krogerus joulukuussa 2019 alkoivat kehitellä Vaellusta, hän ja näyttelijät irrottautuivat keskustelemaan asiasta. Tultiin jotenkin sellaiseen tulokseen, että teatterilla ja kirkolla ovat yhteiset juuret kristinuskoa ja länsimaista teatteria vanhemmissa rituaalikulttuureissa. Molemmat ovat olemassa tuodakseen yhteiskuntaan muitakin arvoja kuin rahan arvon, vaikka kumpikin ovat syvästi riippuvaisia talouden rakenteista.

Penkkirivejä yritetään täyttää sekä kirkoissa että teattereissa. Kirkosta eroaminen on lisääntynyt vuosi vuodelta ja koronavuodet ovat jättäneet teatterikatsomoihin loven, joka ei ainakaan lähivuosina ala täyttyä, kuten tuoreimmat tutkimustulokset osoittavat.

Anna Krogeruksen teksti käsiohjelmassa on
harvinaisen perusteellisesti näytelmän sisältöä, myös vertauskuvallista, selittävä, niin että katsoja pääsee helpolla. Voi keskittyä hyvien näyttelijöiden hyvään esitykseen, eikä tarvitse koko ajan pohtia syntyjä syviä. Jotain keski-iän kriisistä kuitenkin jouduin pinnistelemään, vaikka sen vaiheen olen jo ohittanut, mutta omat arpensa se on jättänyt. Karunlahden seurakunnan vaeltajat ovat keski-ikäisiä, on paineita, on asioita hampaankolossa, on oman elämän ongelmakohtia ja kaikkea tätä tavallista. Omaa polkuaan on silti jatkettava eteenpäin, ei siinä auta edes ristin kantaminen, jos reitti ei muuten ole selvä. Reitiltä voi eksyäkin, eikä apua heti saa, kun kännykälle ei ole kenttää, kuten vaeltajat huomaavat. Eikö kukaan missään kuule? Kuka se joku olisi, joka kuulisi?

Henkilöt:
-
Seurakunnan esihenkilö, kirkkoherra, josta tehty valitus tuomiokapituliin (Pihla Penttinen)
- Srk:n nuorisotyöntekijä (
Santtu Karvonen)
- Srk:n kappalainen, joka
on ohitettu virkanimityksessä (Robin Svartström)
- Srk:n suntio, joka ratkoo raamattuaiheisia sanaristikoita (
Minna Suuronen)
- Epäpätevä vt. kanttori (
Lassi Alhorinne)
- T
yöhyvinvointiohjaaja, jonka tehtäväksi piispa on antanut srk:n taloudenhoidolle asetettujen uusien tavoitteiden edistämisen tällä vaelluksellakin (Sari Mällinen).

Näytelmän on ohjannut Laura Jäntti (”Pelastuuko oma nahka ja jääkö kärsivän lähimmäisen Getsemane huomaamatta?”)

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Muu maailma ihmettelee Venäjän, Ukrainan, USA:n ja Euroopan rauhantahdottomuutta


YK:n tämän vuoden yleiskokouksessa 20.-29.9. monet maat käyttivät puheenvuoroja neuvottelurauhan puolesta Venäjän ja Ukrainan sodassa. Ei kuitenkaan hyvältä näytä; Helsingin Sanomien pääkirjoituksessakin vannotettiin syyskuun piuolivälissä, että rautaa rajalle: ”sota voidaan ratkaista taistelukentillä” (HS 13.9.2022). Codepink-verkkosivustolla on otteita 67 puheesta, joista muutamia lainaan tähän Google-kääntäjää käytettyäni ja tekstejä lyhennettyäni.

Wang Yi (Kiinan ulkominsteri):Meidän on puututtava erimielisyyksiin rauhanomaisin keinoin ja ratkaistava kiistat vuoropuhelun ja neuvottelujen avulla. Kiina tukee kaikkia ponnisteluja, jotka edistävät Ukrainan kriisin rauhanomaista ratkaisemista. Kiireellisenä prioriteettina on käsitellä kaikkien osapuolten oikeutettuja turvallisuushuolia ja rakentaa tasapainoinen, tehokas ja kestävä turvallisuusarkkitehtuuri. Kehotamme kaikkia osapuolia estämään kriisin leviämisen ja suojelemaan kehitysmaiden laillisia oikeuksia ja etuja."

Subrahmanyam Jaishankar (Intian ulkoministeri): "Ukrainan konfliktin raivotessa meiltä kysytään usein, kummalla puolella me olemme. Vastauksemme on avoin ja selvä, Intia on rauhan puolella ja pysyy siellä. Me olemme YK:n peruskirjaa ja sen perusperiaatteita kunnioittavalla puolella. Me olemme sillä puolella, joka vaatii vuoropuhelua ja diplomatiaa ainoana ratkaisuna. Siksi on yhteisen etumme mukaista työskennellä rakentavasti sekä YK:n sisällä että sen ulkopuolella tämän konfliktin pikaisen ratkaisun löytämiseksi."

Alberto Fernandez (Argentiinan presidentti): ”Pysyvien haasteiden, kuten sodan, nälän ja inflaation, ratkaisemiseksi kaikki nyt riehuvat vihollisuudet on lopetettava, vuoropuhelun on vallittava ja rauha on palautettava Venäjän federaation sotilaallisen etenemisen jälkeen Ukrainan alueella. Haluan kiinnittää huomion yksipuolisten pakkokeinojen käyttöön. YK:n peruskirjan mukaan ainoat lailliset pakotteet ovat turvallisuusneuvoston asettamat kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tehtyjen päätösten täytäntöönpano.”

Jose Ramos-Horta (Itä-Timorin presidentti): ”Venäjän, Ukrainan ja Nato-maiden on nieltävä ylpeytensä, tarkistettava aiempi politiikkaansa, joka johti tähän keskinäiseen itsemurhaan, vetäydyttävä toistensa rajoilta, annettava ukrainalaisten rakentaa uudelleen maansa ja elämänsä, annettava venäläisten vetäytyä turvallisin mielin rajoilleen."

Gaston Alphonso Browne (Antiguan ja Barbudan pääministeri): ”Maailmaa ei nyt hallitse konflikti kehitysmaissa, vaan pitkälti kehittyneessä maailmassa, jossa konflikti on idän ja lännen kansojen välillä. Siksi meillä on oikeus vaatia kaikkia osapuolia - toisaalta Venäjää ja toisaalta Nato- ja EU-maita - käyttämään diplomaattisia voimavarojaan ja taitojaan tämän maailmanlaajuisesti heikentävän sodan lopettamiseksi.”

Abdullatif bin Rashid Alzayni (Bahrainin ulkoministeri):Nämä uhat pakottavat kansainvälisen kumppanuuden ja yhteisen koordinoinnin väistämättömyyteen sotien ja konfliktien lopettamiseksi, niiden ratkaisemiseksi vuoropuhelun ja rauhanomaisin keinoin sekä suurvaltojen rakentavalla yhteistyöllä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden saavuttamiseksii.”

Sheikh Hasina (Bangladeshin pääministeri): ”Uskomme, että vastakkainasettelu, kuten sota tai taloudelliset pakotteet, vastapakotteet eivät voi koskaan tuoda hyvää millekään kansakunnalle. Keskinäinen vuoropuhelu on paras tapa ratkaista kriisejä ja riitoja. Kehotan maailman omaatuntoa - lopeta asevarustelu, lopeta sota ja sanktiot. Varmista lasten ruoka, koulutus, terveydenhuolto ja turvallisuus. Luodaan rauhaa."

Gustavo Petro Urrego (Kolumbian presidentti): "Mitä hyötyä sodasta on, jos sen tarkoituksena on pelastaa ihmislaji? Mitä hyötyä Natosta ja imperiumeista on, kun uhkana on ihmisen älykkyyden loppuminen? Slaavilaisten kansojen on puhuttava keskenään ja maailman kansojen on aloitettava vuoropuhelu. Sota on ansa, joka saa aikaan ajan lopun suuressa järjettömyyden orgiassa."

Jean-Claude Gakosso (Kongon ulkoministeri); "Kun otetaan huomioon koko maapalloa uhkaava huomattava ydinkatastrofin vaara, ei ainoastaan konfliktin osapuolten vaan myös niiden ulkovaltojen, jotka voisivat vaikuttaa tapahtumiin rauhoittamalla tilannetta, pitäisi hillitä kiihkoaan. Niiden on lopetettava liekkien lietsominen ja käännyttävä pois turhasta voimasta, joka on tähän mennessä sulkenut oven vuoropuhelulta. Meidän kaikkien on välittömästi sitouduttava YK:n suojeluksessa oikeudenmukaisiin, rehellisiin ja reiluihin rauhanneuvotteluihin. Napoleonin Waterloon taistelusta 1815 ja Wienin kongressista lähtien tiedämme, että kaikki sodat päättyvät neuvottelupöytään."

Macky Sall (Senegalin presidentti ja Afrikan unionin pj.): "Vaadimme Ukrainan vihamielisyyksien lieventämistä ja lopettamista sekä neuvotteluratkaisua, jotta vältetään mahdollisesti maailmanlaajuisen konfliktin katastrofaalinen riski. Olen tullut sanomaan, että Afrikka on kärsinyt tarpeeksi historian painolastin alla; emme halua olla uuden kylmän sodan kasvualusta, vaan pikemminkin vakauden ja mahdollisuuksien napa, joka on avoin kaikille kumppaneille ja joka keskittyy molemminpuoliseen hyötyyn."

Pietro Parolin (Vatikaanin valtiosihteeri): ”Ukrainan sota on pahentanut jo globaaleja trendejä, mukaan lukien ruoan ja polttoaineiden hintojen nousu ja syrjäytymisen lisääntyminen. Konflikti on myös tuonut ydinvoiman eskaloitumisen riskiin, mikä on jäänyt suurelta osin julkisen tietoisuuden ulkopuolelle vuosikymmeniä. Ukrainan sota ei vain eikennä ydinsulkujärjestelmää, vaan asettaa meille ydintuhon vaaran joko eskaloitumisen tai onnettomuuden seurauksena. Ydinkatastrofin välttämiseksi on erittäin tärkeää, että konfliktiin ryhdytään vakavasti rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi.”

Mustafa Al-Kadhimi (Irakin pääministeri): ”Kriiseillä ja alueellisilla sodilla on seurauksia kaikkiin maailman maihin ja tavalliset ihmiset maksavat aina näiden sotien hinnan. Ne vaikuttavat kaikkiin elämän osa-alueisiin, erityisesti energiahuoltoon, ruokaan ja turvallisuuteen. Tästä syystä painotamme tarvetta löytää rauhanomaisia ja kestäviä ratkaisuja alueellisiin ja kansainvälisiin kriiseihin vuoropuhelun avulla ja välttää voimankäyttöä rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämiseksi sekä maailmantalouden ja ihmiskunnan pelastamiseksi näiden seurauksilta."

kari.naskinen@gmail.com


tiistai 4. lokakuuta 2022

Kansalainen/ääni vai dollari/ääni?


Neuvostoliitossa kehitetty marxismi-leninismi oli huono ideologia, varsinkaan ei se toiminut käytännön tasolla kansaa onnellistuttavasti. Edes todelliset marxilaiset eivät missään vaiheessa katsoneet, että Neuvostoliitto ja sen kumppanivaltiot olisivat olleet kommunistia yhteiskuntia sanan teoreettisessa tai filosofisessa meilessä. Niiden järjestelmä vääristi kuvaa Karl Marxin ajattelusta.


Marx oli niitä filosofeja, joiden kirjoituksista löydetään aina uutta tutkittavaa. Edelleen painetaan jatkuvasti kirjoja filosofien kirjoitusten tulkinnoista, Sokrateesta Hegeliin, Platonista Schopenhaueriin, eikä unohdeta myöskään Slavoj Zizekiä eikä Esa Saarista. Marx on kuitenkin siinä mielessä toisella tavalla kiinnostava, että hänen filosofiansa lähestyi hyvin konkreettisella tavalla niitä yhteiskunnallisia järjestelmiä, joista nykyajan keskusteluissakin on puhetta. Lenin oli vasta 12-vuotias, kun Marx kuoli, joten Marx ei Neuvostoliittoa ehtinyt kokea. Sosiologian professori Harri Melin Tampereen yliopistosta on sanonut, että eläessään Marx irtisanoutui monenlaisista ”marxismeista” ja että Marx olisi ollut koko tämän neuvostoliittolaisen puoluekommunismin armottomin kriitikko.

Marxin tuotanto paljasti sen, minkä johdosta työväenluokka on alisteisessa asemassa, mutta hän ei määritellyt, miten hallinto ja talous olisi tarkalleen ottaen järjestetty kommunismissa. Marxin nimeen vannoneet vallankumoukselliset yrittivät keksiä vastauksen siihen kysymykseen vasta myöhemmin Venäjällä ja Kiinassa”, kirjoittaa Melin.

Uusin suomeksi ilmestynyt Marx-kirja on pitkänlinjan tutkijan ja toimittajan Pertti Honkasen Talouden punainen lanka - Marxin talousteoria ja nykyaika (Rosebud, 2022), joka käsittelee marxilaista talousteoriaa ja siihen liittyvää tutkimusta nykyajan kannalta. Honkanen väitteli valtiotieteen tohtoriksi 2007 aiheesta Työttömyys ja arvoteoria.

Honkanen ottaa esille myös kapitalismin kriisin,
joka nyt uhkaa jopa demokratiaa. Kun taloudellinen eriarvoisuus muuntuu yleisemmäksi eriarvoisuudeksi, kuten tuntuvimmin USA:ssa, muistuttaa järjestelmä enemmän yksi dollari / yksi ääni -periaatetta kuin yksi kansalainen / yksi ääni -periaatetta. Tällaisen eriarvoisuuden kannattaja on Suomessa varsinkin Björn Wahlroos, joka kirjassaan Markkinat ja demokratia — loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012) sanoo demokratiaa huonoksi järjestelmäksi. Erityisesti demokratiaan kuuluva äänestäminen on tehoton tapa päättää valtion toiminnasta. Kapitalistien markkinat sen sijaan ovat Wahlroosin mielestä ylivoimaisesti tehokkain tapa järjestää yhteiskunnan asioita.

Marxinsa hyvin tunteneet yhteiskuntakriitikot eivät pitäneet Neuvostoliittoa ja Itä-Euroopan sosialistivaltioita kommunistisina järjestelminä sanan teoreettisessa mielessä – vielä kauempana utopiaksi ymmärrettynä. Eikä marxismia voinut panna vastuuseen reaalisosialismin kielteisistä piirteistä, saati Stalinin kansanmurhasta.

Eikä Stalin marxismia arvossa pitänytkään. Tästä yhtenä osoituksena oli Marx-Engels-insituutin ensimmäisen johtajan David Rjazanovin teloittaminen 1938.

Honkanen luettelee erilaisia versioita reaalisosialismista: sotakommunismi, kasarmikommunismi, markkinasosialismi, Jugoslavian itsehallinnollinen sosialismi, Venäjän NEP-kausi, kuubalainen sosialismi, Kiinan markkinasosialismi, osuuskuntakokeilut. Nyt Pohjoismaissa on eräänlainen valtiososialismi, joka kriisien kohdatessa auttaa myös kapitalismin karikkoihin ajautuneita yrityksiä, kuten viimeksi koronavaikeuksien takia
miljardeilla, ja seuraavaksi alkaa yritysten pelastaminen energiakriisistä.

Sosialismi puhtaampana sosialismina ei näillä näkymin ole realismia. Honkanen kuitenkin toivoo, että ihmiskunnan ja kansakuntien ongelmiin löytyy ratkaisu, joka yhdistäisi koetun sosialismin parhaat puolet pääoman vallan rajoittamisessa ja kumoamisessa, tasa-arvon ja demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen sekä luonnonvarojen säästäväisen hyväksikäytön ja huolenpidon. Vain yhteen muotoon ei talouden ja tuotannon erilaisia organisaatiomuotoja ole supistettavissa, kirjoittaa Honkanenkin.

Sosialismi-sanalla on kuitenkin huono kaiku. Monien mielestä se tarkoittaa samaa kuin kommunismi. Kysymys on kuitenkin eri asioista, kuten jo Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisessa manifestissaan (1848). Siinä todetaan, että sosialisteiksi itseään nimittäneet olivat ”mitä kirjavin joukko erilaisia sosiaalipuoskareita, jotka lupasivat poistaa kaikenlaiset yhteiskunnalliset epäkohdat erilaisilla pienillä paikkauksilla vaarantamatta pääomaa ja liikevoittoja”. Sen sijaan kommunismilla tarkoitetaan järjestelmää, joka toteuttaa yhteiskunnan perinpohjaisen kokonaismuutoksen. Pilipalisosiaalidemokraattien tavoitteisiin ei tällainen kuulu.

Marx ja Engels eivät voineet
kaan nimittää manifestiaan sosialistiseksi, vaan kommunistiseksi, koska halusivat erottua niistä sosiaalipuoskareista. Vuoden 1890 saksalaisen painoksen esipuheessa Engels muotoili jopa niin, että hänen kirjoittaessaan yhdessä Marxin kanssa manifestiaan ”sosialismi tarkoitti porvarillista liikettä ja kommunismi työväenliikettä”.

Jotenkin tuntuu, että nyt on menossa eräänlainen kapitalismin marxilainen vaihe: kun omat eväät eivät riitä, mennään veronmaksajien kukkarolle, koska on tällainen puolisosialistinen valtiollinen järjestelmä vallalla.

Talouden kriisit ovat osa Marxin
teorioita. Sixten Korkman sanoo Marxin ymmärtäneen ”jo varhain, että kriisit eivät ole satunnaisia tai talouskehitykseen nähden ulkoisia, vaan ne ovat elimellinen osa kapitalistista järjestelmää, joka itse niitä synnyttää” (Marxin Pääoman ajankohtaisuus, TA-Tieto 2015).

Uusi Marx-teos on myös Jukka Heiskasen 40-sivuinen vihkonen Marxin uudet ulottuvuudet – niitä vanhoja unohtamatta (TA-Tieto, 2022). No ei unohdeta: ”Kapitalisti saa itselleen enemmän arvoa kuin mistä hän työvoimaa palkatessaan maksaa, mutta vaihdossa eli palkkaa maksettaessa tätä ei ole tapana huomioida. Lisäarvo vaikuttaa vahvasti koko yhteiskuntrajärjestelmän luonteeseen; ellei sellaista arvon lähdettä olisi, kapitalismi ei pysyisi pystyssä.”

Tällä kapitalistien keräämällä lisäarvolla maailmaa joka tapauksessa on rakennettu ja viety eteenpäin, hyvinvointia edistetty. Nyt vain on tultu sellaiseen pisteeseen, että liiallisuuksiin mennyt talouskasvu ja sen tuottama hyvä ovat lopulta kuitenkin tuhoamassa ihmisen elinympäristön.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Kolmas mies ja kolme kohtausta


Harvoin on elokuvan päähenkilö ollut niin vähän mukana kuvissa kuin on Harry Lime
Kolmannessa miehessä (1949). Harry Lime on jäänyt sotien jälkeen raunioituneeseen Wieniin, jossa toimii mustanpörssin kauppiaana, väärennettyjen passien välittäjänä ja muutenkin huijarina. Sairaaloihin hän on myynyt laimennettua penisilliiniä, ja Englannin miehitysvyöhykkeen poliisi on tästä perillä. Harry Lime lavastaa itsensä kuolleeksi, joten näkösällä ei sovi olla. Ennen valekuolemaansa hän on kuitenkin kutsunut nuoruudenystävänsä Holly Martinsin Amerikasta Wieniin, ja Martinsin saavuttua alkaa etsintä, kun paljastuu, että haudassa ei olekaan Harry Limen ruumis.

Vasta elokuvan 65. minuutin kohdalla näemme
Orson Wellesin esittämän Harry Limen ensimmäisen kerran. Myös Martins näkee, että Lime on elossa, mutta samantien Lime katoaa tämän lyhyen kohtauksen jälkeen. Sitten miehet kuitenkin tapaavat kunnolla 75. minuutin kohdalla Praterin huvipuiston kuuluisassa maailmanpyörässä. Kolmas Harry Lime -kohtaus alkaa 92. minuutilla, kun Martins ja Limen rakastettu Anna Schmidt odottavat häntä kahvilassa, jossa Martins ja Schmidt toimivat houkuttimina poliisin vain odottaessa Limen saapumista. Harry Lime tulee ja siitä alkaa 12 minuuttia kestävä lopun takaa-ajokohtaus Wienin viemäriverkostossa.

Vaikea oli Orson Wellesin tavoittaminen myös elokuvaa tehtäessä. Ohjaaja
Carol Reed oli vaikeuksissa, sillä Welles hävisi välillä kuin Harry Lime. Suurin syy tähän oli, että Wellesillä oli vielä vähän kesken ohjaamansa ja näyttelemänsä Macbeth (1948). Sitä hän viimeisteli Hollywoodissa, mutta lisäksi hän luuhasi kesken Kolmannen miehen kuvausten Italiassa. Kolmannen miehen tuottajasta Alexander Kordasta elämäkertakirjan tehnyt veljenpoika Michael Korda kertoo värikkäistä tapahtumista Wellesin etsimisistä:

Alexander Korda pani veljensä
Vincent Kordan ja minut hakemaan Wellesin Roomasta. Siellä Wellesin tiedettiin majoittuvan aina Grand Hoteliin, mutta siellä concierge kertoi, että Signor Welles oli juuri matkustanut Firenzeen. Siispä seuraavana aamuna junalla sinne, jossa Firenzen Grandin concierge puolestaan ilmoitti, että Welles oli lähtenyt Venetsiaan. Siellä isä ja poika majoittuivat Daniel-hotelliin ja taas sama juttu, kun concierge välitti heille Wellesin anteeksipyynnön siitä, että oli joutunut matkustamaan Napoliin. Tätä jatkui edelleen ja takaa-ajajat olivat koko ajan pykälän perässä, kun Welles oli jatkanut reissuaan Napolista Caprille ja sieltä Nizzaan. Lopulta Welles löytyi Nizzan länsipuolelta Cagnes-sur-Meristä, jossa hän oli juuri nauttimassa Provencen raakoja pieniä artisokkia tarjoiltuna anjoviskasteikkeen kera ennen bouillebassea ja grilattua kananapoikaa. Welles viittasi Kordat pöytäänsä, tilasi lisää ruokaa ja viiniä, ja sovittiin paluusta Wieniin seuraavana aamuna. Niin myös tapahtui ja Harry Limen seikkailut saatiin filmattua loppuun.

Orson Welles oli tällaisesta seuhtomisestaan huolimatta ahkera ja aktiivinen, käsikirjoitti ja ohjasi
54 vuoden aikana noin 70 elokuvaa ja näytteli 130 elokuvassa.

Kun nyt lueskelin kaikenlaista nippelitietoa
Kolmannesta miehestä, niin yksi hauska yksityiskohta paljastui: kun Harry Lime yrittää päästä viemäristä takaisin kadulle, hän yrittää nostaa ulostuloaukon ritilää, mutta ei onnistu – näkyvät vain Harry Limen sormet, jotka todellisuudessa ovat Carol Reedin sormet.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 1. lokakuuta 2022

Kaikkea muuta kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää


Otsikon sanonta on Lahden kaupunginteatterin näyttelijän Mari Naumalan kotisivujen mottona. Se on Minna Canthin kirjeestä lehtimiehelle ja näytelmäkirjailijalle Kaarlo Brofeldtille 1884. Mari Naumala esittää Minna Canthia näytelmässä Rouva C.

Eikä Minna Canthin elämä todentotta tylsää ollut. Näytelmässä käsitellään hänen elämäänsä Jyväskylässä 1863-80, jolloin hän aloitti siellä opiskelun opettajaseminaarissa. Kotoaan Kuopiosta lähtiessään Minna oli sanonut, että naimisiin hän ei mene ja opettaja hänestä tulee. Toisin kävi, opiskelut loppuivat skandaalimaisesti kihlautumiseen yhdeksän vuotta vanhemman luonnontieteen lehtorin Johan Canthin kanssa ja siitä alkoi kokonaan toisenlainen elämä.

Näytelmä on hyvä. Se perustuu
Minna Rytisalon samannimiseen romaaniin (2018), joka on osittain tietokirjakin, mutta siinä on myös kuvitteellista aineistoa. Kirjaa en ole lukenut, mutta näytelmä joka tapauksessa laajentaa kuvaa Minna Canthista, jonka me yleisesti ottaen tietenkin tunnemme hänen näytelmistään ja tomerasta toiminnastaan naisasia- ja tasa-arvoliikkeen edistäjänä. Aina kirjailijan syntymäpäivänä 19.3. vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon lippupäivää.

Hienon roolityön tekee Lahden kaupunginteatterin uusiin näyttelijöihin kuuluva Mari Naumala, joka valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 2017.
Kaksi vuotta sitten Mari Naumala oli jo mukana Anni Kytömäen Kultarinta-näytelmässä, mutta nyt Minna Canthina hän tekee todellisen läpilyönriroolin. Mari Naumala on näyttämöllä koko ajan ja pitää kaikki langat käsissään niin kuin piti myös Minna Canth. Niin määrätietoinen Minna Canth oli, että pani miehensä ymmärtämään senkin, että oma talo on rakennettava, ja suunnitteli ja piirsi sen itse. Iso talo, kahdeksan huonetta lähelle Harjua; nykyisin sillä paikalla on matala kerrostalo Yliopistonkadun ja Kauppakadun välissä olevan korttelin läpi menevän Keskustien puistikon kyljessä.

Tilaa piti talossa olla, sillä lapsia oli alkanut tulla, lopulta viisi tyttöä ja kaksi poikaa. Se Heini Tolan dramatisoinnista jää kuitenkin uupumaan, että välillä Minnan jaksaminen oli täpäralla, kuten Minna Rytisalon kirjassa tulee esille. Jo ensimmäinen raskaus oli kurja juttu, oli pantu alulle jossakin Harjun rinteellä päätty
en kuitenkin keskenmenoon. Mutta siis seitsemän lasta 14 vuoden aikana. Ei ihme, että Minna jollekin ystävälleen kirjoitti, että voimat tuntuvat loppuvan ja että onko Herra häneltä auringon pimittänyt. Oli sitä varmaan välillä poikki, kun auttoi myös miestään tämän oppikirjatöissä, oli alkanut kirjoittaa sanomalehtiin ja osallistui 1860-luvun nälkävuosina vähänosaisten kaupunkilaisten auttamiseen. Käsiohjelmassa ohjaaja Aino Kivi kirjoittaakin, että välillä Minnalla oli masennuskausiakin.

Pahin tilanne Minnalle tulee näytelmässä, kun hän käy vaivaistalossa ja näkee siellä kuolleita ihmisiä lian ja paskan seassa – ei kestä. Jossakin vaiheessa näyttämön takaseinälle heijastetaan tekstejä Minnan kirjoituksista, joissa proletariaatti-sanakin jo esiintyy.

Mari Naumala tekee tämän kaiken suurella intensiteetillä. Muutkin näyttelijät ovat rooleissaan erinomaisia, mutta he ovat kuitenkin alisteisia Minna Canthin
vahvalle roolille. Ohjaaja Aino Kivi on tuttu kolme vuoden takaa Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä, paremmin toimii kuitenkin Rouva C. Nykyaikaankin on viittauksia: Minnalla on välillä Marimerkon vaatteita ja kotiapulaisella on sähkötoiminen rikkaimuri – niin että eivät asiat vieläkään kunnossa ole. Eivät yhtään häiritse kokonaiskuvaa. Pukusuunnittelija Laura Dammert
kirjoittaa, että Marimekko-koltut tuovat mieleen keskiluokan, jonka ei tarvitse joka euroa venyttää ja jolla on varaa suosia suomalaista ja ostaa laadukasta. Yhdessä replikissä myös Minna Canth sanoo tämän ekologisuutta ja kotimaisuutta puolustavan näkökulman.

Minna ja Ferdinand Canth

Jyväskylän kaupunginteatterssa menee parhaillaan Suruttomat-musikaali, joka perustuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo. Käsikirjoitus on Sirkku Peltolan, laulujen sanat Heikki Salon ja sävellykset Matti Puurtisen. Alkuperäisessä näytelmässä työmies-sana on vahvasti ironinen. Työmiesten vaimojen suruttomat miehet elävät kuin viimeistä päivää, ja heidän on vaikea sietää ulkoisesti köyhää arkea. Humala on tehokas keino paeta sitä.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 30. syyskuuta 2022

Sammuta ja käynnistä uudelleen


Kolme ensimmäistä jaksoa amerikkalaista sarjaelokuvaa Halt and Catch Fire ovat luvanneet paljon. Aiheena on kuluttajille tarkoitettujen tietokoneiden suunnittelun alkuvaiheet 80-luvun alkuvuosina, ja varsin mielenkiintoisen alun jälkeen paljon on tosiaan odotettavissakin, sillä tuotantokausia tehtiin vuosina 2014-17 neljä, kaikkiaan 40 jaksoa. Kysymys on ankarasta kilpailusta, jossa kaikki keinot ovat käytettävissä. Tietenkin on teollisuusvakoilua ja muuta sellaista harmaalla alueella tapahtuvaa, sillä panokset ovat isot. Tämä sarja on sillä tavalla rutiinituotannoista poikkeavaa, että tapahtumiin ei mennä viihde edellä, vaan pureudutaan asioihin kuin dokumentaarisella tasolla, ei kuvaustyyliltään vaan asiasisällöltään, joskin näin maallikkona onkin vaikea sanoa, mikä tuolla alalla mitäkin on.

Sarja perustuu osittain tositapahtumiin, mutta Cardiff Electric on ainakin nimeltään kuvitteellinen it-alan yritys Pohjois-Te
ksasissa. Se palkkaa entisen IBM:n kovan markkinointimiehen Joe MacMillanin vetämään uutta PC-tietokonehanketta. Hän valitsee firman huippuinsinöörin Gordon Clarkin tekniseksi osaajaksi ja talon ulkopuolelta nuoren nörtin Cameron Howen koodariksi. MacMillan vie hankkeen heti kyseenalaiselle alueelle, kun tämä kolmikko saa selville IBM:n koneiden BIOS-koodin takaisinmallinnuksen avulla. Tarkoitus on tällä tavalla mutkan kautta koodata BIOS-klooni IBM:n koneesta. Tässä on heti näitä ummikolle hankalia termejä, mutta tapahtumien edetessä ne alkavat selvitä.

BIOS (Basic Input-Output System) on tietokoneohjelma, joka etsii ja lataa käyttöjärjestelmän tietokoneen keskusmuistiin ja käynnistää sen. Mutkia tulee tietenkin matkaan, ja tätä kuvaa sarjan nimikin, joka soveltavasti suomennettuna tarkoittaa, että sammuta kone ja käynnistä se uudelleen. Meillähän nämä ohjeet ja käskyt näyttöruudulla ovat jo selväkielisesti suomeksi. ”Sammuta ja käynnistä uudelleen” on hyvä nimi sarjaelokuvalle, jossa kehitystyötä tehtäessä tulee seiniä eteen ja taas on aloitettava alusta.

Tavallisia kuluttajia lähelle tuleva aihe on kannettavan tietokoneen kehittäminen. McMillan järkeilee, että tietokoneiden on tulevaisuudessa oltava liikuteltavia. Syntyy idea mikrotietokoneesta, joka olisi matkalaukkua pienempi. Kolmannen jakson loppuun mennessä kehitystyö ei vielä ole valmis, mutta sieltähän se tulee, kuten kaikki tiedämme. Todellisuudessa läppäriä (engl.
laptop) ei kuitenkaan keksitty Teksasin Piipreerialla, vaan ensimmäinen massatuotantoon yltänyt ja kaupallisesti menestynyt kannettava tietokone oli Kalifornian Piilaaksossa Osborne Computer Co:n 1981 julkaisema 10 kiloa painanut Osborne 1.

Hyvin sarjassa kuvataan sitä, miten tällaiset tietokoneprojektit eivät ole yhden ihmisen hommia. Tarvitaan eri sektoreiden huippuosaajia. Tässä voimansa yhdistävät visionääri, teknisen puolen täystaituri ja ohjelmistonero, jolla on riittävästi luovuutta. Kun vähän vakoilin, mitä jatkossa tapahtuu, niin toisella tuotantokaudella Cameron Howe ja Clarkin vaimo Donna perustavat startup-yrityksen. Eteen tulevat rahoituksen, verkko-ongelmien ja työvoiman riittävyyteen liittyvät ongelmat. Ilmeisesti kohdalle tulee taas Halt and Catch Fire -tilanteita ja uudelleen alkupisteestä ylös. Mielenkiintoista nähdä, millaisen kokonaiskuvan tämä erionomaisesti alkanut sarja antaa it-alasta; montako konkurssiyrittäjää on tullut yhtä miljonääriä kohti?

Nyt pyörivistä sarjaelokuvista tämä on toinen erinomainen Helsinki-syndrooman ohella. Parempikin, koska tähän sarjaan ei keinotekoisesti ole ajoitettu niitä jaksojen päättäviä koukutuskohtauksia (ns. cliffhangereita), jotka ikään kuin pakottavat katsojan jatkavan ilman muuta seuraavalle jaksolle nähdäkseen miten ko. shokkitilanne laukeaa. Helsinki-syndroomassahan näin on jokaisen jakson päätteeksi.

Ensi maanantaina neljännessä jaksossa Cameron Howen sanotaan raatavan yötäpäivää BIOS-projektin kimpussa, kun pahin mahdollinen tapahtuu…

kari.naskinen@gmail.com

torstai 29. syyskuuta 2022

Suomi on maailman helpoimpia kieliä oppia, mutta PISA-tulos huononee


Suomalaisten nuorten asema PISA-lukutaitotukimuksissa on huonontunut. Helsingin Sanomissa oli tästä eilen iso juttu, koska nyt ovat asiat tosi huonosti: Virokin on mennyt Suomen ohi tässä OECD:n lukutaitovertailussa. Sattumalta eilen oli myös Jyväskylän yliopiston ikääntyneiden yliopistossa luento, jossa yliopiston entinen kehitysneuropsykologian professori Heikki Lyytinen käsitteli samaa asiaa. Lyytinen toimii nykyisin UNESCO-professorina päätehtävänään tehokkaan lukutaidon opetuksen maailmanlaajuinen edistäminen internettiä ja mobiiliteknologiaa hyödyntämällä. Suomen osalta Lyytinen sanoi, että poikien lukutaitoa on heikentänyt heidän suuri kiinnostuksensa tietokonepeleihin, ja vaikka suomalaiset tytöt ovat edelleen maailman kärkeä, niin heidän lukutaitoaan on viime vuosina vienyt alaspäin aktiivinen somessa pyöriminen.

Tämä tietenkin kuulostaa sikäli erikoiselta, että ovathan nämä asiat yleismaailmallisia. Lisäksi ihmetyttää, että suomalaisten lukutaito huononee, vaikka suomen kieli on johdonmukaisuudessaan yksi maailman helpoimmin opittavia kieliä, kuten Lyytinen sanoi. Tästä helppoudesta on yhtennä todisteena se, että poikkeuksellisesti suomalaislapsista puolet osaa lukea ennen koulunkäynnin aloittamista.

Tähän omakohtainen havainto tältä päivältä, kun meillä oli muutaman tunnin vahdittavana vähän yli vuoden ikäinen sukulaislapsi: mielenkiintoisin esine näytti olevan meidän Ullan puhelin, jonka näyttöä vauveli yritti sormella liikutella.

Nykyaika tuo lukutaidolle uusia vaatimuksia. Lyytinen sanoi, että tavallinen peruslukutaito ei enää riitä PISA-tutkimuksissakaan. Oleellista nimittäin on luetun ymmärtäminen tässä uudenlaisessa ympäristössä, jossa on pystyttävä erottamaan oikea tieto lisääntyneestä väärästä tiedosta. Kaikki tietävät valeuutisten olemassaolon, ja ne on osattava siirtää syrjään. Tämä koskee erityisesti digitaalista ympäristöä, jos
ta on pystyttävä poimimaan oikea tieto erilleen väärästä.

Mielenkiintoinen kokemustieto Lyytiseltä oli, että lukemisen ymmärtämistä oppivat erinomaisesti dekkareidenlukijat. Pelkkä läpiluku ei riitä, vaan on ymmärrettävä hyvin lukemansa, koska juonesta on pysyttävä perillä ja ehkä myös pohdittava, kuka on syyllinen. Erikoisosaamisen alue taas on pikalukutaito; siihen kouliutunut kykenee nopeasti löytämään tekstistä ne asiat, jotka nimenomaisesti koskevat tekstin otsikon antamaa aihetta.

Maailmanlaajuisesti lukutaidon kanssa on valtavasti tekemistä, kuten Lyytinen UNESCO-tehtävässään tietää. Maailmassa on yli 250 miljoonaa lukutaidotonta lasta, joista noin puolet eivät ole oppineet lukemaan, vaikka ovat käyneet koulussa monta vuotta. Yksi syy tähän on vähäinen lukutaidon tutkimus Afrikassa.

”Yhdysvalloissa puolestaan on sellainen ongelma, että espanjankielisten perheiden lapsille ei anneta
lukutaito-opetusta espanjan kielessä. Lapset puhuvat espanjaa, mutta eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa – jos osaisivat, heidän olisi paljon helpompi oppia myös englantia. Tämä on kuitenkin poliittinen päätös”, sanoi Lyytinen.

UNESCO:n ja Jyväskylän yliopiston yhteistyö tukee lasten oikeutta oppia omalla äidinkielellään. Erityisesti Afrikassa suuri osa lapsista joutuu edelleen opettelemaan lukemaan vieraalla kielellä.

SUOMEN KOULU-
SAAVUTUKSET VAARASSA

Tänään julkistettiin OECD:n arviointiraportti, joka käsittelee varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelman tavoitteita ja toimia Suomessa. OECD esittää koulutuksen rahoituksen uudistamista, varhaiskasvatuksen osallistumisasteen lisäämistä ja laadun kehittämistä sekä oppimiserojen kaventamista lähikouluperiaatetta vahvistamalla.

Suomen mainetta on edistänyt korkean osaamisen lisäksi kyky yhdistää koulutuksen laatu ja tasa-arvo. Viimeaikaiset trendit viittaavat kuitenkin siihen, että Suomen merkittävät saavutukset ovat vaarassa. Suomen menestyminen kansainvälisissä arvioinneissa on heikentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana ja samalla osaamisen erot oppilaiden ja oppilasryhmien välillä ovat kasvaneet.

OECD suosittelee nyt kasvatuksen ja koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistamista huomioimaan paremmin rahoituksen tasa-arvoa edistävä vaikutus. Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi raportissa suositetaan niin ikään rahoitusjärjestelmän muutoksia. Raportissa nostettiin esille kotihoidontuki varhaiskasvatukseen osallistumista rajoittavana tekijänä. Vanhemmille suunnattu tehokas tiedottaminen ja palveluohjaus varhaiskasvatuksen merkityksestä ovat myös tärkeitä toimia osallistumisasteen nostamisessa. Toisena kokonaisuutena suosituksissa nostetaan varhaiskasvatuksen laadun vahvistaminen mm. henkilöresurssien turvaamisen osalta.

Koulutusmahdollisuuksien tasaamiseksi OECD ehdottaa puuttumista koulujenväliseen segregaatioon kiinnittäen erityistä huomiota sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleviin väestöryhmiin ja maahanmuuttajaväestöihin. Raportissa esitetään lähikouluperiaatteen vahvistamista ja painotetun opetuksen järjestämistä siten, että sen vaikutus oppilasryhmien eriytymiseen on mahdollisimman vähäinen.

kari.naskinen@gmail.com