Meillä pimeni loisteputki vuodessa vessan peilikaapista. Edellinen oli kestänyt niin pitkään, etten muistakaan, ainakin kymmenen vuotta.
Kesällä vessaan
tulivat ison käyttövesiputkiremontin yhteydessä uudet kromatut
kupariputket. Näyttävät hienoilta, mutta nyt tuli asukkaille
tiedote, jossa neuvottiin putkien jatkuvasta
puhdistamisesta tietyillä aineilla, jotta kromipinnoite pysyy
hyvänä. Katonrajaankin on jonkin jakkaran avulla kiivettävä
putkia kiillottamaan.
Ei meidän isän tarvinnut 70
vuotta sitten kiillotella Ford Prefectin kromipuskureita. Nykyisin
kaikki tuotteet ovat kuitenkin huonompia. Kromiputkia
parempi olisi Stalan ruostumattomasta teräksestä tehty putki.
Taloyhtiömme kellarikerroksessa on pesutupa, jossa on muuten hyvä
pyykinpesukone, mutta se on aina rikki. Korjaajaa tarvitaan monta
kertaa vuodessa. Sama juttu kuin loisteputkien kanssa, että
edellinen pesukone toimi moitteitta jatkuvasti varmaankin 15-20
vuotta normaalien huoltotöiden turvin, mutta ilman päiviä
kestäneitä remonttikatkoksia.
Thomas
Pynchonin romaanissa
Painovoiman
sateenkaari (1973)
kerrottiin ehkä ensimmäisen kerran julkisuuteen
Phoebus-kartellista,
jossa General Electric, Osram, Philips ja Tungsram olivat 1925
sopineet hehkulampuille maksimikäyttöiäksi tuhat tuntia. Kartelli
lopetti toimintansa toisen maailmansodan alettua, mutta senkin
jälkeen kartellin standardisoima tuhannen tunnin käyttöikä jäi
voimaan. Ennen kartellisopimusta lamput olivat kestäneet jopa 2500
tuntia.
Helsingin Sanomissa oli viime viikolla juttu
tällaisista käyttötuotteiden tahallisista toiminta-ajan
katkaisuista. Tunnen asian hyvin iPad-tietokoneen käyttäjänä.
Apple on rajoittanut niiden täyden toimintaiän seitsemään
vuoteen, minkä jälkeen laite ei enää esimerkiksi ota vastaan
uusia sovelluksia ja vanhat lakkaavat toimimasta. Ensimmäisen
iPadini kanssa tämä seitsemän vuotta toteutui jokseenkin tarkkaan,
mutta toisen samanlaisen vehkeeni kanssa selvisin kahdeksan vuotta
itse keksimieni vippaskonstien
avulla. Nyt
kolmannen ostaessani myyjäkin ihmetteli, että ai ihan kahdeksan
vuotta.
Tähän asiakokonaisuuteen liittyy se, että
laitteiden korjaamisesta on tehty kohtuuttoman kallista. Helsingin
Sanomien jutussa alypuhelimiin laajasti perehtynyt professori Jukka
Manner Aalto-yliopistosta
kertoi, että hänen Samsung Galaxy S23 -puhelimensa
ruudussa on säröjä, mutta lasin vaihtaminen maksaisi useita satoja
euroja, ja sillä rahalla saisi jo useamman edullisen
Android-puhelimen.
Pesukoneiden
ja elektronisten laitteiden lisäksi muita esimerkkejä on vaikka
millä mitalla. Tuotteet ovat huonompia, mutta kalliimpia.
Näin
tämä tilanne on, että meitä kuluttajia ei suojella, mutta
valmistajia ja myyjiä kyllä. Yksityinen ihminen joutuu raastupaan,
jos käryää huijaamisesta, mutta yritykset elävät kuin pellossa
ja voivat potkia meitä ojiin aivan mielensä mukaan. Tämä
kuitenkin kuuluu vaaleissa äänestettyyn
markkinatalousjärjestelmään.
kari.naskinen@gmail.com
