Pohjalaisissa ei sata vuotta tunnu missään

Kansallisoopperan Pohjalaisia on taas hieno esitys. Se on sadan vuoden historiansa aikana nyt Kansallisoopperan ohjelmistossa yhdettätoista kertaa ja on vain parantunut ainakin edelliskerrasta 2009 (puhumattakaan Tampereen oopperan kummallisesta seksipanotteisesta produktiosta 2017). Mahtaako olla niin, että nimenomaanPaavo Westerberg on ensimmäisessä oopperaohjauksessaan tehnyt Pohjalaisista tavallistakin jämäkämmän draaman? Leevi Madetojan musiikki on tietenkin tuttua Toivo Kuulan keräämine ja sovittamine kansanlauluineen ”Tuuli se taivutti koivun larvan”, ”Luullahan jott on lysti olla”, "Alahärmästä keskeltä pitäjää..." Eilinen esitys kuvattiin ja kannattaa katsoa, kun se sunnuntaina 22.12. tulee Yle Teemalta.

Puhenäytelmänä Pohjalaisia sai ensiesiytyksensä Lapualla 1914 ja heti perään se tuli myös Kansallisteatterin ohjelmistoon. Kirjoittajan nimeä ei alkuun julkaistu, mutta kun näytelmä oli tulossa myös Tampereen Teatteriin, kerrottiin Tampereen Sanomissa tekijän olevan toimittaja Artturi Järviluoma. Sittemmin on Lapualta kotoisen olleen historiantutkija Reino Kallion tutkimuksissa osoitettu, että näytelmän pohjana oli alahärmäläisen kansakoulunopettajan Anton Kankaan teksti.

Jyväskylän yliopiston historian laitoksen assistenttina ja Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsenenä Reino Kallio oli perehtynyt erityisesti Etelä-Pohjanmaan historiaan, josta hän tohtorinväitöksensä perusteella piti hyvän esitelmänkin Lahden Paasikivi-seurassa kerran 2010-luvulla. Väitöskirja koski Pohjanmaan kylähallintoa eli oltermannilaitosta. Tutkimusmatkallaan Isossakyrössä 1980 Kallio ehdotti siellä toimivalle osuusmeijerille, että panisi tulossa olevan uuden juustonsa nimeksi Oltermannin, ja näin tapahtuikin. Reino Kallio kuoli Lahdessa kaksi vuotta sitten 82-vuotiaana.

Näin lahtelaisena Pohjalaisia on merkittävä ooppera sikäli, että 1976 Lahden oopperayhdistys esitti sen Savonlinnan oopperajuhlilla kolme kertaa. Aarre Hemming johti Lahden kaupunginorkesteria, kuten oli tehnyt myös 1971 Giuseppe Verdin Naamiohuveissa. Nämä ovat ainoat oopperat, jotka Savonlinnaan on koskaan kutsuttu suomalaisen maakuntaoopperan esityksiksi. En tuolloin vielä päässyt Savonlinnaan, koska asuntolainan 17 prosentin korko painoi ja kotona kaksostytöt edellyttivät läsnäoloa.

Monenlaisia asioita Pohjalaisia nostaa pintaan. Oleellisina kuitenkin ne isot asiat, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen, ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon. Ajankohtaisia aina, kuten nytkin voimakkaasti esille kohonnut kansallismielisyys. Westerbergin ohjauksessa tavallaan kysytään, mitä pitäisi tehdä tyrannialle, voiko omankädenoikeutta käyttää vääryyksien lopettamiseksi ja onko lopulta vapaus elämää tärkeämpi. Westerbergin oma kysymys on, mikä on arvokkaan elämän hinta ja mitä arvoja me siirrämme tuleville sukupolville. Kun pohjalaisten historiasta puhutaan, siihen liittyvät 1700-1800-lukujen jengi-ilmiö häjyt. Reino Kallion mukaan häjyjen taustalla oli asteittain koventunut paikallinen kurinpito, jonka myötä nuorison olot alkoivat muistuttaa suoranaista pakkotyötä ja yleistä alistamista ulkonaliikkumiskieltoineen. Kyläjärjestyksestä syntyi ns. Lapuan laki (1843) ja sen vastaliikkeeksi tuli sen ajan syrjäytyneiden nuorten puukkojunkkarius, joka oopperassakin havainnollistuu. Lopputulos oli, että henkirikollisuus kasvoi sitä mukaa mitä ankarampia paikallislakeja pitäjässä oli.

PERUNAPELLOLLA

Ensimmäisessä näytöksessä ollaan Harrin ison perunanviljelystilan pellolla. Hieno lavastuspelto, mutta se hymyilyttää, kun perunavakojen välissä kävelevien askeleet kopisevat. Kun suutarin puukotuksesta tuomiota odottava Antti saapuu raudoissa pellolle, sinne tulee käymään myös vttumainen vallesmanni, ja heti tulee selväksi, että tästä ei tarinassa hyvää seuraa. Modernisoidussa esityksessä peltoväki kuulee vallesmannin tulon jo vähän kauempaa aisakellojen kilinästä - vallesmannin 70-luvun amerikanraudasta en kuitenkaan erottanut aisakelloja. Tarkkaa ajoitusta tapahtumille en osaa tehdä, ehkä 60-70-luvut osuvat kohdalleen, koska siihen aikaan poliisiautot olivat valkoisia kyljessään mustalla Poliisi-sana.

Toisen näytöksen tapahtumat sijoittuvat ulkoilmatanssilavalle, jossa valmistellaan ”hyppyjä”, kun arvellaan Antin saavan Vaasassa vapauttavan tuomion ja tulevan juhlimaan sitä kyläläisten kanssa. Todellisuus on kuitenkin sellainen, että vaikka Antti tulee, niin hän on vain ohikulkumatkalla, koska häntä ollaan edelleen kahlittuna viemässä linnasta linnaan. Näissä tunnelmissa Antti karkaa, ja kolmannessa näytöksessä vallesmanni kuulustelee Antin tuttuja, että kuka heistä auttoi vangitun pakoon. Kuulustelussa mukana olevat herastuomari ja siltavouti yrittävät saada kostonhimoista vallesmannia rauhoittumaan, mutta kun se ei auta, loppuratkaisu on tietenkin se, että vallesmanni ja Antin kaveri Jussi kuolevat rähinässä, vaikka Antin auttaja olikin ollut morsmaikko Maija. "Se kansa ei koskaan nöyrry orjanruoskaa tottelemahan", Jussi sanoo viimeiseksi.

Laulullisesti ja toiminnallisesti tämän mollivoittoisen oopperan kantava voima on Ville Rusanen, Maijan veli Jussi, jonka roolin hän lauloi myös Tampereella. Naisista vahvimman vaikutuksen jättää samoin Tampereellakin Kaisa-piikana laulanut Päivi Nisula, ja inhottavan roolinsa erinomaisesti vetävä Tuomas Pursio on myös merkittävä hahmo. Anttina on Johannes Vatjus, Seinäjoen tangokuningas 2019; sen sijaan mukana ei tässä oopperassa ole toinen Kansallisoopperan tenoritangokuningas Mika Pohjonen (1992), joka 15 vuotta sitten oli juoppona Salttuna.

Kansallisoopperan orkesteri on jälleen kerran kovassa vedossa, täydellisen hieno esitys. Sitä johtaa Kaapo Ijas (36), joka kuuluu näihin nuoriin suomalaisiin kapulahjakkuuksiin. Hän on debytoinut kapellimestarina menestyksekkäästi mm. RSO:n, Turun kaupunginorkesterin, Royal Liverpool Philharmonicin ja Puolan radion sinfoniaorkesterin kanssa. Tammikuussa on debyytti Sibeliustalossakin, jossa Lahden kaupunginorkesteri toivottaa vuoden 2025 virallisesti alkaneeksi Strauss-dynastian huolettomampaa elämää ennakoivilla klassikoilla, solisteina baritoni Ville Rusanen ja sopraano Silja Aalto. Ennakointi on tosin väärää, koska kulttuurin rahoituksen vähentäminen kuristaa nyt kaikkia taiteentekijöitä.

kari.naskinen@gmail.com