perjantai 20. joulukuuta 2024

Kun illuusiot romahtavat


Savolaisten Amerikassa Kotkassa kuuluu asiaan, että siellä
myös esitetään amerikkalaisia näytelmiä. Viime vuonna meni kaupunginteatterissa Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla ja nyt on ohjelmistossa Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia. Molemmat erinomaisesti esitettyjä, ja toivottavasti sama 1900-luvun puolivälin klassikkosarja jatkuu seuraavina vuosina vaikka Arthur Millerin näytelmällä Näköala sillalta ja Eugene O´Neillin huipputeoksella Pitkän päivän matka yöhön.


Vaikka Albeen näytelmä kuvaa ilmeisen hyvin nimenomaan amerikkalaisen yhteiskunnan ihanne- ja epäonnistumistiloja, niin pätevät samat asiat muuallakin. Oletusarvot oikealle perheelle ovat, että on kunnon isä ja äiti ja ainakin yksi lapsi, mieluummin kaksi, ja valkoihoisia kaikki tietenkin. Isä elättää perheen, äiti on viehättävä kotirouva ja lapset hyväkäytöksisiä ja pärjäävät koulussa. Seuraavan presidenttikauden alkaessa tämä amerikkalaisen unelman lähtökohta-asetelma vain korostuu.

Koska kaikilla perheillä ei kuitenkaan ole asiat näin hyvin vaaterissa, pitää ainakin kulissien olla kunnossa. Näytelmässä keski-ikäinen pariskunta on kehittänyt jopa itselleenkin eräänlaisen illuusioelämän, joka tietenkin näytelmän kestäessä romahtaa. Mies on apulaisprofessori yliopiston historian laitoksella
ja kuusi vuotta vanhempi vaimo on yliopiston rehtorin tytär. Yliopiston henkilökunnan juhlista kahdelta yöllä kotiin palattuaan he saavat vieraikseen nuoren pariskunnan, jotka George ja Martha ovat kännipäissään kutsuneet jatkoille kotiinsa. Siitä se sitten alkaa aamuun asti alkava epäonnistuneen ydinperheen asioiden vatvominen.

Kuka pelkää Virginia Woolfia, hoilaavat George ja Martha moneen kertaan, kun sitä oli renkutettu juhlissakin. Kumma nimi näytelmälle, mutta se on muunnelma samalla nuotilla laulettavasta
Walt Disneyn Kolme pientä porsasta -elokuvan kappaleesta ”Who´s afraid of the big bad wolf” (Pahaa sutta ken pelkäisi). Albee oli saanut Virginia Woolfin kirjojen tekijänoikeuksien omistajilta luvan tällaiseen nimenvaihtoon, ja näin näytelmään liittyy se Virginia Woolfin yksi kantava ajatus, että ihmisten elämässä illuusiot ovat lähes pakollisena elementtinä, vaikka he tietävät asioiden oikean laidan.

Georgen ja Marthan avioliitto on huono, koska George ei ole saavuttanut tavoitettaan nousta historian laitoksen johtajaksi. Appiukkorehtori on nopeasti nähnyt Georgen mitättömyyden, joten tyytyköön edes apulaisprofessorin vakanssiin. Georgen roolissa on Jarkko Sarjanen ja Marthana on Anne Niilola, joka Kissa kuumalla katolla -esityksessä oli Big Mama. Molemmat tekevät näytelmässä huippuroolit katkeroituneena avioparina. Heidän yhteisesti rakentamanaan illuusiona on nyt 21-vuotias poika, jollaista ei siis oikeasti ole koskaan ollutkaan, sillä Martha ei ole pystynyt saamaan lasta. Tähän kohtaan sopii toivoa, että Kotkan kaupunginteatteri ottaisi ohjelmaansa myös vähän nuoremman kirjailijan Sam Shepardin näytelmän Haudattu lapsi.

Niin vihonviimeiseksi Albee on tilanteen luonut, että pariskunnan kotikaupunki Kansasissa on kuvitteellinen New Karthago. Tähän yhteyteen sopii, että aamuyön yhdessä vaiheessa George ottaa hyllystä Oswald Spenglerin Länsimaiden perikadon (tästä en ole aivan varma, mutta luultavasti kirja on tämä) ja lukee sitä hetken. Eikä tässäkään kaikki, vaan toisen näytöksen nimeksi Albee on pannut Valpurinyön, jota USA:ssa pidetään saatanallisena juhlana. Kolmas ja viimeinen näytös on nimeltään Manaaminen.

Koko ajan ovat mukana yliopiston biologian laitokselle opettajaksi tullut 28-vuotias Nick ja hänen puolisonsa Honey, nuori kotirouva, tuleva vanhempi kotirouva.
Erinomaiset roolityöt molemmilta, jotka ovat vierailijoina Kotkassa. Veera Anttila valmistui Teatterikorkeakoulusta tänä vuonna, ja aikaisemmin hän opiskeli Lahden kansanopiston teatterilinjalla 2018-19. Akseli Ilvesniemi valmistuu ensi keväänä. Georgea kiinnostaa Nickin työssä kromosomit, joita hän toivoo manipuloitavan sellaisiksi, että miehistä tulisi enemmän miehekkäitä – eikä naisista niin väliä olekaan. Nick taas vaikuttaa fiksulta, mutta kun bourbonia on juotu tarpeeksi, Nick menee Marthan kanssa makuuhuoneeseen kiksauttamaan. Honey on koko porukan hanakin vetämään viinaa, mutta huolimatta oksentelustaan hän on näistä neljästä ainoa sympaattiinen henkilö. Eilistä esitystä oli seuraamassa iso joukko molempien opiskelutovereita.

Anna Viitala (vier.) on ohjannut näytelmän erinomaisen tiiviiksi ja tehokkaaksi Kotkan pienelle Naapuri-näyttämölle. Tuli mieleen hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmä Kauheat lapset (2017) Teatteri Takomossa. Nyt Kotkassa Anne Viitala tutkii kauheita aikuisia, kun vuorostaan he ylittävät rajansa.

kari.naskinen@gmail.com