Kauppakeskus Trion takana Lahdessa lähellä entistä Kansaneläkelaitoksen taloa on aukio, jossa on kahdeksan kivikuutiota. Ensimmäisenä vasemmalla olevan päällä lukee ”Västerås 1939”. Muiden kivien päällä on muiden ystävyyskaupunkien nimiä, mutta en saanut niistä kunnolla selvää, koska olivat lumessa ja jäässä. Todennäköisesti tässä ovat kivet kahdeksalle ensimmäiselle ystävyyskaupungille, mutta uudemmat eivät ole tällaisia huomionosoituksia saaneet. Nykyisin Lahdella on ystävyyskaupunkeja 13 ja Nastolan myötäjäisinä tuli lisäksi neljä ystävyyskuntaa.
Västeråsin kohdalla oleva vuosiluku on outo. Päijät-Hämeen tutkimusseuran uusimmassa vuosikirjassa 2025 on ensimmäinen Lahden ja Västeråsin ystävyyssuhdetta koskeva ajankohta talvisodan päivä 10.2.1940, jolloin Ruotsin 12 suurimman kaupungin ja kahden kunnallisliiton kokouksessa Lahti nimettiin Västeråsin ”adoptiokaupungiksi”. Yhteistyö alkoi heti Västeråsin lähetettyä korjausauton, kuparilevyjä ja sähkötarvikkeita kauungintalon pommitusvaurioiden korjaamiseksi. Myöhemmin samana vuonna saatiin Västeråsista satakunta pientaloa koottaviksi Lahdessa kahdelle pientaloalueelle.
Ystävyyskaupunkijutun vuosikirjaan on kirjoittanut valtiot. tri Ilkka Haapola, joka on perehtynyt hyvin Lahden ystävyyskaupunkitoimintaan. Käytännössäkin hän on siinä mukana toimiessaan Suomi–Unkari-seuran hallituksen jäsenenä sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Pécs on hänelle tietenkin erittäin tuttu ystävyyskaupunki.
Haapola kehuu kaupunginjohtaja Olavi Kajalaa ystävyyskaupunkiasian edistämisestä. Kajalalla oli monia kansainvälisiä yhteyksiä, kun hän mm. toimi Suomi–Neuvostoliitto-seuran Lahden osaston jäsenenä, Suomi–Unkari-seuran johtokunnan jäsenenä, Suomi–Romania-seuran hallituksen jäsenenä ja oli Pohjola-Nordenin Lahden yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana 1943-49.
NEUVOSTOLIITTOON
ENNEN TURKULAISIA
Västeråsin jälkeen olivat vuorossa 1947 muiden Pohjoismaiden ystävyyskaupungit Akureyri, Randers ja Ålesund. Sitten mentiin itärajan yli. Kajalan aloitteellisuuden ansiosta Lahti oli ensimmäinen suomalainen kaupunki, joka Stalinin kuoleman jälkeen 1953 aktivoitui sinne suntaan kaupunkienvälisessä ystävyydessä. Turku hävisi niukasti.
Josif Stalin kuoli maaliskuussa ja Lahdesta lähti ensimmäinen ystävyysvaltuuskunta Zaporozhjeen syyskuussa. Matkalle Neuvostoliittoon vielä kuuluneeseen Ukrainaan osallistuivat Kajalan lisäksi teknillinen apulaiskaupunginjohtaja Reino Vornanen sekä kaupunginhallituksen jäsenet, varatuomari Ossi Kivekäs, sihteeri Antti Nurminen ja työläistarkastaja Niilo Pitkäsilta.
Tätä ennen jo helmikuussa oli kuitenkin Zaporozhjen delegaatio vieraillut Salpausselän kisoissa. Viralliseksi ystävyyskaupunkisuhteen alkamisajankohdaksi on kuitenkin merkitty syyskuu 1953 ja silloin lahtelaisten vierailun yhteydessä on pantu nimiä sopimuspaperiin.
Turku joka tapauksessa myöhästyi lahtelaisista kuukauden, koska Turun delegaatio kävi ystävyyskaupunkisopimuksen allekirjoittamassa Leningradissa lokakuussa 1953.
METALLIVALURI JA
PUUSEPPÄ SEKAISIN
Haapola kirjoittaa siitäkin, miten Zaporozhje valikoitui ystävyyskaupungiksi vahingossa. Lahti oli etsinyt kumppanikseen puusepänteollisuuteen erikoistunutta kaupunkia, mutta tulkkina toiminut kansanedustaja Hemming Lindqvist (SKDL) sotki keskenään venäjän kielen puuseppää ja metallivaluria tarkoittavat sanat stoljar ja stalevar. Niinpä Lahti sai parikseen metallivalimoihin erikoistuneen Zaporozhjen (nyk. Zaporizhzhja). Siellä toimi autotehdaskin, jossa valmistettiin pieniä Zaporozhets-autoja (Suomessa nimenä Jalta).
Toinenkin versio tästä on. Kajalan muistikuvan mukaan valintaan vaikutti sen sijaan Ilja Repinin maalaus Turkin sulttaanin kirjettä kirjoittavista zaporogeista: ”En aivan varmasti muista millä perusteilla juuri Zaporozhje tuli valituksi. Pääsyynä lienee ollut se, että Repinin kuulusta taulusta olimme saaneet zaporozjelaisista sen kuva, että heidän kanssaan varmasti viihtyy mainiosti.”
Vuonna 1982 vierailin Zaporozhjessa lehtimiesdelagaatiossa. Mekin viihdyimme erinomaisesti. Majoitumme Lahti-hotellissa ja tutustuimme kaupunkiin niin maan perusteellisesti. Energialaitoksella meille esiteltiin isoa valokuvaa laitoksen kuuluisimmasta työn sankarista, korkeushypyn entisestä ME-miehestä Vladimir Jashtshenkosta (235), lastentarhassa esitin lapsille suomalaista ripaskaa ja illalla nostimme Lahti-ravintolassa votkamaljoja ystävyydelle ja yhteistyölle.
Valtuuskuntamme johtajana oli Lahden ystävyyskaupunkitoimikunnan pitkäaikainen sihteeri, äänilevymies Esa Juurola, joka muutama vuosi sitten kertoi Facebookissa Kajalan vierailusta Zaporozhjessa silloin 1953. Kajala valmistautui matkaan perehtymällä sekä neuvostoliittolaisen että suomalaisen maatalouden faktoihin, koska arveli heitä vietävän siellä läheiseen karjatalouskolhoosiin. Niin kävikin ja siellä kolhoosilaiset pääsivät kyselemään Kajalalta Suomesta.
”Paljonko suomalainen lypsykarja tuotti maitoa ja voita vuodessa”, kysyttiin. Kajala katsoi muistiinpanojaan ja ilmoitti Kujalan maatalousoppilaitokselta saamansa luvut. Kolhoositalonpojat katsoivat toisiinsa, mutta eivät sanoneet mitään.
Sitten joku kysyi, paljonko paras suomalainen lehmä tuotti maitoa vuodessa. Tähänkin Kajalalla oli lehtiössään tarkat numerot, jotka kerrottuaan koko kolhoosin väki puhkesi iloiseen nauruun – mainio jutunkertoja tämä ystäväkaupungin johtaja.
Ensimmäinen iso ja näyttävä suomalais-neuvostoliittolainen ystävyyskaupunkikokous pidettiin Leningradissa 1969. Lahdessa sellainen järjestettiin 1985.
kari.naskinen@gmail.com
