Meidän
lähellä kauppakeskuksen pihassa istuskelevat kesäisin puliukot,
ryypiskelevät halpoja juomiaan ja huutelevat tervehdyksiä. Joskus
mukana on joku nainenkin ja se kiinnittää erityistä huomiota. Siis
nainen juopporemmissä, onkohan jonkun lapsen äiti, onkohan jättänyt
lapsensa? Reko Lundánin näytelmässä Aina joku eksyy
on kaksosten Akin ja Liisan äiti Hanna pahasti eksyksissä. Kouvolan
Teatterissa tätä naisten alkoholismia taas käsitellään, eivätkä
asiat ole mihinkään muuttuneet siitä, kun näytelmä sai
kantaesityksensä KOM-teatterissa 1998. Edelleen naisten alkoholismi
tuomitaan pahempana asiana kuin miesten, ja kysymykset ovat samoja:
kuka on syyllinen, kenen on vastuu, millaisen surun nimenomaan äidin
retkahtaminen aiheuttaa, pitääkö antaa anteeksi ja ymmärtää
vaikka jo ennen hautajaisiakin?
Äiti on Koskelan
sairaalassa Helsingissä, on ryypännyt aivonsakin muistamattomaan
kuntoon. ”Viinakasvi”, sanoo Aki. Näytelmässä siirrytään
kuitenkin takautumina aina 50-luvulle asti ja ollaan myös Lundánin
syntymäkunnassa Janakkalassa ja Riihimäellä, jossa Aki ja Liisa
kasvavat, kun insinööriluutnantti-isä oli saanut komennuksen
sinne. Näytelmän sisältö on ankara, mutta sisältää myös
kevennyksiä, ei kuitenkaan vanhojen kotimaisten elokuvien tapaan
humalaisten toilauksille naureskellen. Eikä naiskänniläiselle voikaan nauraa niin kuin miesjuopolle.
Äidin veli Tuomas
on kova urheilumies, joka Finlandia-hiihdon ja Sulkavan soudun
lisäksi on varsinkin suunnistaja, joukkueensa ankkurina Jukolan
viestissäkin. Tästä myös näytelmän nimi: vaikka maasto
periaatteessa tuntuu tutulta, ovat rastit joskus yllättävän
vaikeissa paikoissa, eikä eksymistä onnistu välttämään. Samalla
kysymys on siitä, miten hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet kestävät
eksyneiden pelastamisen, varsinkin näiden rakenteiden purkamisen
alettua 90-luvulla. Jukolan viestissä kilpailun järjestäjät sentään huolehtivat eksyneetkin takaisin lähtöalueelle
Näytelmä oli syntyessään
suurmenestys. KOM-teatterissa se meni 1998 - 2001 täysille saleille
135 kertaa. Tänään päivänäytöksessä Kouvolassa yleisöä oli
kovin vähän ja näin oli Lahden kaupunginteatterissakin 2014,
jolloin näytelmä esitettiin 19 kertaa, katsojia näytöksissä
keskimäärin 230 eli kolmasosa isosta Juhani-salista. Mutta Reko
Lundán (1969 - 2006) sanoikin, että näytelmä myös tapahtuu
tavisten alueella Etelä-Hämeessä. Vaikka kymenlaaksolaisetkin
tuntuvat kuuluvan taviksiin, kuuluisi nyt asiaan, että tämän
erittäin onnistuneen esityksen jälkeen Kouvolan Teatteri ottaisi
ohjelmistoonsa myös näytelmän jatko-osan Teillä ei ollut
nimiä, joka taas tapahtuu Riihimäellä 80-luvulla ja
2001.
Esitys Kouvolassa kestää vähän yli 2,5 tuntia
väliajan kanssa. Ohjaaja Mari Kahri työskenteli
opiskeluaikanaan Lundánin assistenttina 2000-luvun alussa, ja
käsiohjelmassa hän sanoo ihastuneensa erityisesti näytelmän
humaaniin ihmiskuvaan, moniulotteisiin henkilöhahmoihin ja
rikkaaseen etelähämäläiseen kieleen. Lopputulos on muuten hyvä,
mutta mikä ihmeen nykyteatterin muoti on sekpoittaa jatkuvasti sukupuolia. Kouvolassa on pantu entisen lotan ja vanhapiikaopettajattaren rooliin mies – on ristiriidassa näytelmän
sisällön kanssa tehdä yhdestä kohtauksesta puhdasta
pellefarssia. Tämä pelle on Raimo Räty, joka onneksi
kahdessa muussa roolissa Hannan isänä ja lottoarvonnan virallisena
valvojana täyttää paikkansa hyvin. Viinaan sortunut Hanna on Minna
Kivelä (vierailija, kuvassa), hänestä eroamaan joutuneena aviomiehenä Jarno
Hyökyvaara (vierailija) sekä heidän lapsinaan Panu Poutanen ja Satu
Lemola (kuvassa molemmat). Onnistuneita luonnehdintoja
kaikki.
Koska varuskuntakaupungissa ollaan, käsitellään
myös sotilaselämää Akin kertomana: Itsenäisyyspäivänä ja
Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä isä tulee kotiin vasta
aamulla. Kun upseerikerho menee kiinni, ne menee jonkun luo juomaan
kaivovettä pienistä laseista, kuuntelemaan Finlandiaa ja pitämään
kättä lipassa.
THL:n nettisivulla julkaistiin eilen
ajankohtaistiedote, jossa käsiteltiin alkoholipolitiikan nykytilaa. Sitä uhkaa alkoholinmyynnin prosenttirajan nostaminen
päivittäistavarakaupassa, mikä vähentäisi alkoholihaittojen
ehkäisyn ja vähentämisen perusteita. Ei pitäisi huonontaa
kehitystä, joka viimeisten viiden vuoden ajan on ollut hyvä: alkoholin
kokonaiskulutus ja alkoholikuolleisuus ovat vähentyneet. Nykyisen
järjestelmän purkaminen siirtäisi alkoholihaittojen torjunnan
painopistettä kansalliselta tasolta kuntien ja rahapulassa olevien sotealueiden
vastuulle.
kari.naskinen@gmail.com
