Kuukausi sitten kirjoitin ohimennen käynnistäni Pariisissa olevalla hautausmaalla, johon on haudattu 1306:n giljotiinilla mestattujen ruumiit ja niiden irtonaiset päät. Nämä tuomiot oli toteutettu kesällä 1794 Ranskan vallankumouksen johtajien toimesta. Ovatkohan tuolla hautausmaalla myös niiden yhdentoista nunnan ja viiden luostarin maallikkoasukkaan ruumiit, kun Kansallisoopperan Karmeliittasisaret tällaisesta tapauksesta kertoo? Francis Poulencin ooppera kuvaa tapahtumia Compiègnen karmeliittaluostarissa heinäkuussa 1794 huipentuen giljotiinin vingahduksiin ja jysäyksiin heinäkuun 17. päivänä.
Oopperoissa ovat hurjat loput tuttuja, mutta tämä on karmein kaikista. Mestauksia ei tietenkään esitetä edes pahvi-ihmisillä, vaan tämä vavahduttava loppukohtaus tehdään äänillä ja nunnien poistumisella näyttämön takareunaan kohti tähtitaivasta. Kun giljotiinin terä putoaa, nunna kerrallaan hiljenee ja loput jäävät laulamaan Neitsyt Marialle omistettua hymniä Salve Reginaa (Terve, Kuningatar) ja Veni creator spiritusta (Oi Pyhä Henki, Herramme); todellisuudessa ei mennyt aivan näin, vaan nunnat lauloivat mestauslavalla psalmia 117: ”Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat...”
Ajankohtainen teema edelleen. Isot kumoukset ja mullistukset jatkuvat siellä sun täällä ja vainotuiksi tulevat niiden vastustajat. Ranskassa kiellettiin uskonnonharjoittaminen 1790 ja jos Pariisin koillispuolella olevan luostarin nunnat olisivat luopuneet uskostaan, he olisivat pelastuneet. Osa kirkonmiehistäkin luovutti, kuten yksi suntio oopperassa sanoo: "Annoin periksi, menin ulvomaan susien mukana."
Nunnille oli kuitenkin tärkeämpää toisenlainen pelastuminen. Oopperan ensimmäisessä näytöksessä joku (ei nunna) kirjoittaa liidulla lautaseinään Liberté (vapaus) ja toisessa näytöksessä Egalite (veljeys). Suuren vallankumouksen tunnuksen kolmatta sanaa Fraternité (tasa-arvo) ei seinään tule, sen sijaan nunnat kirjoittavat siihen perään kaksi kertaa Jumalasta, ensimmäistä sanontaa en saanut talteen, mutta jälkimmäinen teksti on en Dieu, jota sanakirjojen ja tekoälyn avulla suomensin ja päädyin monista vaihtoehdoista sanontaan ”Herran haltuun”.
Lakiasäätävässä kansalliskokouksessa 1792 oli päätetty, että luostarit tyhjennetään ja myydään. Näytösoikeudenkäynnissä nunnat oli tuomittu ”kansan vapauden vihollisina”. Tuttua terminologiaa nykyäänkin. Nunnat pantiin Pariisin oikeuspalatsin vankilaan, mutta eivät kuitenkaan antaneet periksi. Ooppera päättyy, kun sen päähenkilö Blanche on jo päässyt luostarista turvaan, mutta giljotiinin jo tapettua muut nunnat tulee Blanche Vallankumousaukiolle (Place de la Nation) ja nousee yleisön joukosta mestauslavalle viimeisenä. Vuonna 1906 paavi Pius X julisti Compiègnen sisaret autuaiksi marttyyreina.
Jos oopperan juoni jatkuisi tästä runsaan viikon, tulisi eteen myös vallankumousterrorin johtajan Maximilien Robespierren teloitus 28.7.1794, koska tämä oli mennyt diktatuuritouhussaan liian pitkälle. Ehkä tällaisia ratkaisuja tarvittaisiin joskus nykyisinkin. Ranskan vallankumouksessa katkaistiin kaula giljotiinilla noin 30 000 ihmiseltä, mukana myös Ludvig XVI ja Marie-Antoinette.
Poulencin ooppera viittaa aika selvästi myös Ranskan natsimiehitykseen toisen maailmansodan aikana. Nunnat ovat kuin vastarintaliikkeen taistelijoita, joita myös Francis Poulenc (1899 - 1963) tuki. Oopperan teksti pohjautuu kuitenkin Georges Bernadosin Karmeliittojen tarinoihin, jonka hän oli alun perin tarkoittanut elokuvan käsikirjoitukseksi. Elokuvamaailmasta Bernados on tuttukin, sillä Robert Bressonin Papin päiväkirja (1951) perustuu Bernadosin romaaniin.
Poulencin ooppera esitettiin ensin 50-luvulla samoihin aikoihin Ranskassa, Italiassa ja Saksassa. Nopeasti se valtasi oopperataloja läpi Euroopan, mutta Suomessa sitä saatiin odottaa vuotee 1999 asti, jolloin sen kävi Savonlinnassa esittämässä Reinin kansallisooppera. Ensi tiistaina 13.2. klo 19 se tulee suoratoistona Suomen kansallisoopperan omilla Stage 24 -nettisivuilla.
Sävellyksenä Karmeliittasisaret on hieno. Poulenc kirjoitti omistavansa teoksen Debussylle, Monteverdille, Verdille ja Musorgskille. Kun näin on, voi hyvin kuvitella jo ennen oopperan alkua, että musiikki on harmonisen melodista. Siinä ei varsinaisesti ole erillisiä aarioita, vaan musiikki ja laulu soljuvat eteenpäin yhtenä kokonaisuutena. Solistit ovat huippuluokkaa, vähän ne vaihtelevat, mutta eilisessä esityksessä lauloivat mm. Tuuli Takala, Iris Candelaria, Tuija Knihtilä ja pitkästä aikaa Kansallisoopperassa vieraileva Kirsi Tiihonen. Poulenciin liittyen oli erinomainen lähestyminen tähän oopperaan RSO:n konsertti tammikuun puolivälissä, jolloin Musiikkitalossa kuultiin Poulencin konsertto uruille, jousiorkesterille ja patarummuille (1938). Musiikin asiantuntijat kirjoittivat, että tuokin teos sisältää kiirastulen ja taivaaseen pääsemisen mahdollisuuksia.
kari.naskinen@gmail.com
