Saksa vastusti Naton itälaajentumista

Helmut Kohl (vas.), Hans-Dieter Genscher, Mihail Gorbatshov.

Saksassa on julkaistu ulkoministeriön asiakirjoja vuodelta 1991. Der Spiegel -lehti on ottanut niistä esille mielenkiintoisia kohtia koskien Naton laajentumista itään. Julkaisija on Leibnizin nykyhistorian instituutti, ja tämä toinen osa "Saksan liittotasavallan ulkopolitiikkaa käsittelevistä asiakirjoista" sisältää muistioita, pöytäkirjoja ja kirjeitä, joissa on aiemmin tuntemattomia yksityiskohtia Naton itälaajentumisesta, Neuvostoliiton romahtamisesta ja Ukrainan itsenäistymisestä.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl halusi 1991 estää Naton laajentumisen ja Ukrainan itsenäistymisen. Itä-Eurooppaa ja Neuvostoliittoa koskevan politiikan ("Ostpolitik") ytimessä Saksassa olivat tuolloin Saksan sodanjälkeisen historian kaksi jättiläistä: Helmut Kohl (CDU) ja ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher (FDP). Heidän näkemyksensä oli selvä: vaikka monet Neuvostoliiton muodostaneet kansallisuudet olivat alkaneet vastustaa Moskovaa, he katsoivat, että Neuvostoliiton hajoaminen olisi katastrofi. Kohl yrittikin toistuvasti saada lännessä vauhtia Ukrainan ja Baltian maiden itsenäistymistä vastaan. Kun kävi selväksi, että Neuvostoliittoa uhkasi hajoaminen, saksalaiset kannattivat Kiovan liittymistä konfederaatioon Venäjän ja muiden neuvostotasavaltojen kanssa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun yli 90 % ukrainalaisista äänesti itsenäisyyden puolesta kansanäänestyksessä, ja sekä Kohl että Genscher muuttivat suuntaa. Saksa oli ensimmäinen EU-maa, joka tunnusti Ukrainan itsenäisyyden.

Der Spiegelissä on tarkkoja lainauksia nyt julki tulleista asiakirjoista: Varsovan liiton hajotessa 1991 Genscher teki kaikkensa torjuakseen Naton itälaajentumisen ja totesi, että Itä-Euroopan jäsenyys Natossa "ei ole meidän etujemme mukaista".

1.3.1991 Genscher ilmoitti yhdysvaltalaisille vastustavansa Naton itälaajentumista sillä perusteella, että Saksojen yhdentymiseen liittyen käydyissä neuvotteluissa neuvostoliittolaisille vakuutettiin, "että ei ole olemassa minkäänlaista aikomusta laajentaa Natoa itä-Eurooppaan".

7.3.1991 Genscherin ministeritoimistoa johtanut Jürgen Chrobog esitti englantilaisille, ranskalaisille ja amerikkalaisille, "että neuvostojoukkojen poisvetäytymistä Itä-Euroopasta ei tule käyttää omien etujen ajamiseen".

18.4.1991 Genscher ilmoitti Kreikalle vakuuttaneensa neuvostoliittolaisille, että "Saksa tulee yhdentymisen jälkeen jäämään Natoon, mutta Nato ei tule laajentumaan itään”.

USA PAINOSTI
TAIPUMAAN

Toukokuussa 1991 Genscher joutui kuitenkin taipumaan Yhdysvaltojen painostuksen edessä toteamukseen, että Naton mahdollinen itälaajentuminen ei tulevaisuudessa ole pois suljettu, mutta painotti samalla sen välttämistä.

11.10.1991 Genscher tapasi kollegansa Ranskasta ja Espanjasta, Roland Dumasin ja Francisco Ordóñezin. Vielä tuonkin kokouksen pöytäkirjaan merkittiin Genscherin lausunto Keski- ja Itä-Euroopan maiden tulevaisuudesta seuraavasti: "Emme voi hyväksyä Itä-Euroopan maiden Nato-jäsenyyttä. Jokainen Itä-Euroopan maiden ja Neuvostoliiton tilanteen vakauttamista edistävä askel on tärkeä." Genscher esitti, että pitäisi etsiä sellaisten turvatakuiden luominen itä-Euroopan maille, että se olisi Neuvostoliiton hyväksyttävissä. Genscher: "Varsovan liiton entiset maat ovat seuranneet tavoitetta tulla Naton jäseniksi. Heidät on puhuttu siitä irti luottamuksellisissa neuvotteluissa."

Neuvostoliittoa johti tuolloin Mihail Gorbatshov, idealistinen, uudistusmielinen kommunisti, jota saksalaiset rakastivat hänen ”myytyään DDR:n Saksan liittotasavallalle.

"Jos saksalaiset ovat valmiita auttamaan Neuvostoliittoa, se johtuu ennen kaikkea kiitollisuudesta Gorbatshovin roolista Saksan yhdistymisessä", Kohl sanoi. Myöhemmin Kohl kertoi julkisesti, että hän oli ollut Gorbatshovin "paras asianajaja". Kaksi johtajaa keskusteiivat paljon epävirallista, välittivät terveisiä vaimoilleen ja juoruivat puhelimessa.

SHEVARDNADZE ENNUSTI
FASISTISEN JOHTAJAN

Asiakirjojen mukaan Neuvostoliiton ulkoministeri Eduard Shevardnadze varoitti lokakuussa 1991 saksalaisia NL:n hajoamisen seurauksista toteamalla, että jonain päivä Venäjällä valtaan voi tulla "fasistinen johtaja", joka vaatii Ukrainan palauttamaan Krimin. Näin siis lokakuussa 1991.

Yhtä merkittävä ennustus oli kylmän sodan aikaisen kommunismin patoamisstrategian arkkitehdilta George F. Kennanilta: ”Naton laajentuminen olisi amerikkalaisen politiikan vakavin virhe kylmän sodan jälkeen. Voi odottaa, että sellaisen ratkaisun myötä nationalistiset, länsivihamieliset ja militaristiset tendenssit leimahtavat venäläisessä julkisuudessa; se voi vaikuttaa negatiivisesti Venäjän demokratiakehitykseen; se voi palauttaa länsi-itäsuhteisiin kylmän sodan ilmapiirin ja Venäjän ulkopolitiikka pakotetaan suuntaan, joka ei tule meitä yhtään miellyttämään.”

Myös Kohl piti mahdollisena, että Itä-Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmestynyt myrkyllinen nationalismin muoto voisi ilmaantua uudelleen. Kohlin johtopäätös oli, että "Neuvostoliiton hajottaminen ei voi olla meidän etujemme mukaista”.

Monet länsimaiset liittolaiset olivat saksalaisten kannalla tilanneanalyyseissaan. Riskinottoa pelkäsivät myös Ranskan presidentti François Mitterrand ja USA:n presidentti George H.W. Bush, kylmä realisti, joka valitti Baltian poliitikkojen voimakkuudesta heidän ajaessaan mailleen itsenäisyyttä.

Niin kuitenkin kävi. Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät. Der Spiegel toteaa, ettei todennäköisesti koskaan voida lopullisesti määrittää, oliko Kohlin tilanneanalyysi virheellinen vai olivatko itsenäistyneet maat vain hyvin onnekkaita, että heidän tiensä itsenäisyyteen oli enemmän tai vähemmän rauhallinen.

kari.naskinen@gmail.com