maanantai 6. kesäkuuta 2022

Vasemmiston ja vihreiden koalitio iso uhka Macronin puolueelle


Presidentti Emmanuel Macronin Venäjä-myönteiset puheet ja tiivis yhteydenpito Vladimir Putiniin tulevat vaikuttamaan ensi sunnuntaina pidettäviin kansalliskokousvaaleihin. Todennäköistä on, että Macronin LREM-puolueen yksinkertainen enemmistö parlamentista katoaa. Lisäksi uuden uhkan Macronin puolueelle on luonut vasemmiston ja vihreiden liittouma NUPES (Nouvelle Union Populaire Ecologique et Sociale), joka perustettiin vappuna europarlamentaarikko Jean-Luc Mélenchonin (kuvassa keskellä) aloitteesta. Siinä ovat mukana sosialistit, kommunistit, vihreät ja joukko muitakin liikkeitä. Tuoreimman mielipidemittauksen mukaan NUPES saa tällä hetkellä peräti 27 prosentin kannatuksen – LREM 26 %, nationalistinen oikeistoliittouma RN 20 %, konservatiivinen keskusta-oikeisto LR 11 %.

Jean-Luc Mélenchon (70) on vanha trotskilainen sosialisti, joka 2008 perusti uuden vasemmistopuolueen Parti de gauchen. Tämän vuoden presidentinvaaleissa hän oli La France insoumise -liikkeen ehdokkaana ja sai ensimmäisellä kierroksella 22 % äänistä jääden kolmanneksi vain runsaan prosenttiyksikön toiseksi tulleelle RN:n Marine Le Penille hävinneenä.

Vasemmistolaisessa amerikkalaisessa Jacobin-lehdessä NUPES nostetaan merkittäväksi tekijäksi vaaleissa, ei kuitenkaan Macronin Venäjä-sympatioiden vuoksi, vaan siksi, että ranskalaiset ovat saamassa tarpeekseen nykyhallituksen sosiaaliturvan heikentämisistä. NUPESin kunnianhimoisessa ohjelmassa käsitellään nimenomaan sosiaalisia, taloudellisia, ekologisia ja demokraattisia kysymyksiä. NUPESin ehdotuksia ovat mm. minimipalkan korottaminen 1500 euroon/kk, välttämättömien tavaroiden hintojen jäädyttäminen, Macronin aikana hyväksyttyjen työlainsäädännön huononnusten kumoaminen ja eläkeiän laskeminen 60 vuoteen.

Tavoitteena on tietenkin niin hyvä vaalivoitto, että Mélenchon saadaan pääministeriksi. Tämä on mahdollista, sillä presidentinvaaleissa asetelma oli toisenlainen: suurin osa Macronia äänestäneistä teki sen vain voittaakseen Le Penin. Parlamenttivaaleissa ei tämä asetelma ole näin jyrkkä, ja tähän viittaavat myös tuoreimmat gallupluvut.

EU-parlamentin vasemmistoryhmän puheenjohtaja Manon Aubry sanoo lehdessä, että Ranskan vasemmistolainen äänestäjäkunta haluaa radikaalia muutosta: ”Ihmiset haluavat verottaa rikkaita, rajoittaa suurten toimitusjohtajien palkkoja, ottaa hallintaansa monikansalliset yritykset, löytää kodit kodittomille, korottaa eläkkeitä ja sosiaalietuuksia kaikille pienituloisille kotitalouksille, korottaa palkkoja, säännellä osinkoja jne. He haluavat myös kunnon toimia ilmaston hyväksi. He eivät enää usko Macronin lupauksiin, vaan haluavat välittömiä toimia, koska nuoret tietävät, että heidän tulevaisuutensa on vaakalaudalla.”

Jacobin-lehdessä arvuutellaan nyt, pystyykö Mélenchon siihen, missä Jeremy Corbyn Britanniassa ja Bernie Sanders USA:ssa eivät kyenneet saamaan riittävästi tukea taakseen. Macron antaa omalla toiminnallaan tähän mahdollisuuden. Kuten Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki on sanonut, ”ei kukaan neuvotellut Hitlerinkään kanssa”. (Morawiecki tosin unohti Suomen ja muutaman muun.)

kari.naskinen@gmail.com