Demokraattista sosialismia

Juhannuslukemiseksi lainastosta hakemani Olof Palmen elämäkertakirja oli niin iso urakka, että sivuja on jäljellä edelleen. Yhden luvun nimi on ”Demokraattinen sosialisti”, siis Palme. Kirjassa sanotaan, että demokraattinen sosialismi on työväenliikkeen hienoin juhlapuku, joka riippuu takimmaisena vaatekomerossa, mutta koskaan ei ole puhettakaan siitä luopumisesta.

Demokraattisen sosialismin eli käytännössä sosiaalidemokratian tavoitteena on yhteisen hyvän kehittäminen, mutta Palme tiesi, että ”hyvinvoinnin kehitys luo odotuksia, jotka jättävät pienipalkkaiset ulkopuolelle”.

Suomessakin SDP:n periaatejulistuksessa sanotaan edelleen, että ”demokraattinen sosialismi pyrkii talouden, työelämän ja muiden elämänalueiden jatkuvaan kansanvaltaistamiseen avoimuutta lisäämällä ja määrittämällä pelisääntöjä, joilla markkinat toimivat”.

Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa osittaiseen sosialismiin on edetty demokraattista tietä, äänestämällä ja parlamentaarisesti päättämällä, ei aseellisesti. Käytännössä on myös niin, ettei demokraattinen sosialismi täydelliseen sosialismiin pyrikään, vaan sosiaalisten olojen parantamiseen?

Palme sanoi, että todelliset vallankumouksellisia ovat kärsivälliset ihmiset, jotka näkevät väkivallan viimeisenä keinona sen jälkeen, kun kaikkia muita on koettu. Niinpä, sanoisi Raid.

Oman värinsä demokraattiseen sosialismiin toi Vasemmistoliitto äskeisessä puoluekokouksessaan Porissa, kun puolueen uuteen periaateohjelmaan hyväksytiin demarihenkinen maininta: ”Vasemmiston päämäärä on ekologiseen ja demokraattiseen sosialismiin pohjaava yhteiskunta.”

On siis niin, että molemmat työväenpuolueet ovat jo muodollisestikin irtautuneet sosialismiin pyrkimisestä muuten kuin kansanvaltaisin keinoin. Homma on siis hoidettava vaaleissa äänestämällä.

Tätä mieltä oli myös Olof Palme,joka kuitenkin sai pääministerin kansliaan sellaisia viestejä, että ”helvetin kommunisti, päiväsi ovat jo luetut”. Kansainvälisillä estradeilla Palme oli lähinnä rauhan asialla, sai pilkkanimen Vietnamin asioiden yliulkoministeri. Palme oli ristiriitainen henkilö, josta sanottiin niinkin, että hän oli asettanut vallan pitämisen varsinaiseksi päämääräkseen, poliitikon irvikuva, luotaantyöntävä pelle. Suomenruotsalainen kirjailija Marianne Alopaeus kirjoitti, että Palme oli ”ikuisesti lapsekas lukiolainen … samaan aikaan sekä koulunero että lurjus” (Ruotsin pauloissa, 1983).

Muita suomalaisia tässä Henrik Berggrenin Palme-kirjassa Edessä ihana tulevaisuus (2010) ovat ainakin ovela Kekkonen, rehti Koivisto, Runeberg, Mannerheim, Väinö Linna ja jumalanpilkasta syytetty Hannu Salama, jota Palme puolusti voimakkaasti ruotsalaisessa kulttuurikeskustelussa.

kari.naskinen@gmail.com