Uusi West Side Story
-elokuva
on yhtä hyvä kuin se vanhakin. Ehkä teknisiltä ominaisuuksiltaan
parempikin, mutta itse asia ja esitystapa ovat kuin yksi yhteen.
Merkittävää myös on, että Steven
Spielberg ei
ole siirtänyt tapahtumia nykyaikaan, vaan taas ollaan 1950-luvun New
Yorkissa. Nykyaikaan siirtäminen sinänsä ei olisi ollut
mahdotonta, koska West
Side Storyn rasismiteema
on tällä hetkellä yhtä ajankohtainen kuin ennenkin. Kun 60 vuotta sitten katsoimme sitä, kauhistelimme, että tuollaista siellä Amerikassa on - nyt samaa on meillä aivan avoimesti.
Tällaisena
uusintana musikaalin tekeminen puoltaa paikkaansa, sillä nykynuoret
eivät ole sitä isolla valkokankaalla ennen nähneet, koska vuoden
1961 elokuvaa ei ilmeisesti ole restauroitu esittämiskuntoon.
Yhdessä
kohtaa olisi tämän uuden elokuvankin kohdalla tarvittu pientä
restaurointia, sillä sekunnin ajan vilahtaa kuvassa kaupan kyltti,
jossa on vuosiluku 1988.
West
Side Story sai kantaesityksensä 1957 Winter Garden -teatterissa
Broadwaylla,
jossa sitä esitettiin 732 kertaa ennen
sen kiertueelle siirtymistä. Myös
elokuvana siitä tuli
suurmenestys, Oscar-palkintojakin Jerome
Robbinsin
ja Robert Wisen
ohjaamana sille
kertyi kymmenen.
Suomessa West
Side Story saatiin
teattereiden ohjelmistoon 1960-luvun
alussa ja muistan hyvin Tampereen Teatterin esityksen 1963. Tietoja
edes tarkistamatta silmissäni on vieläkin Tapani
Perttu Tonyna,
Kaija
Sinisalo
Mariana ja Anja
Räsänen
Anitana. Kun sitten otin selvää historiasta, niin paljastui, että
TT kutsuttiin esittämään amerikkalaismusikaaliaan
jopa operettikaupunki Wieniin. Siellä suosionosoitukset kestivät
ensi-illassa 18 minuuttia, kunnes esityksen ohjannut
teatterinjohtaja
Rauli
Lehtonen
keskeytti ne. Leonard
Bernsteinin vetävä
musiikki oli hetkessä noussut Kalmanin
ja
Leharin
rinnalle.
Spielbergin
elokuvakin sisältää tietenkin suurta rakkautta, suuria tunteita,
sosiaalisten paineiden purkautumista, loistavia tanssikohtauksia ja täsmällisen hienosti toimiva koreografia muutenkin sekä
viihdemusiikin isoja hittejä, jotka toimivat aina:
Jet
Song
America
Maria
One Hand, One
Heart
Mambo
Toninght
I Feel Pretty
Somewhere
Nämä
laulut ja Bernsteinin musiikki muutenkin tuntuvat herkimmissä ja
myös kovimmissa kohdissa niin osuvilta, että ne ajoittain istuvat
kokonaisuuteen kuin huomaamatta. Ne ovat oleellinen osa juonen
etenemistä. Jo tuoreeltaan Bernstein kokosi
musikaalin pohjalta orkesterisarjan Symphonic
Dances from West Side Story, joka nykyisin kuuluu monien
sinfoniaorkesterien ohjelmistoon. Vuonna 1984 Bernstein levytti
musikaalin uudelleen ja toimi ensimmäisen kerran oman musiikkinsa
kapellimestarina. Levystä hän sai Grammy-palkinnon.
Meno ja meininki on vauhdikasta. Henkilöitä on rooliluettelon mukaan lähes 300. Nuoret
näyttelijät ovat täysosumia: Ansel Elgort (Tony), Rachel
Zegler (Maria), Ariana DeBose (Anita), David Alvarez
(Bernardo), Mike Faist (Riff), Josh Andrés Rivera
(Chino), Ana Isabelle (Rosalía). Elokuvahistoriallisena
huippuna on tänään 90 vuotta täyttävä, Puerto Ricossa syntynyt
Rita Moreno kulmakaupan omistajana, joka on ottanut töihin
vankilasta vapautuneen Tonyn. Ensimmäisessä WSS-elokuvassa Rita
Moreno esitti Anitaa ja sai roolista parhaan naissivuosan Oscarin.
Nyt Valentinan roolissa hän laulaa Somewheren. Laulujen
tekstit ovat Stephen
Sondheimin,
joka kuoli muutama
viikko sitten 91-vuotiaana.
Jossain
meille on paikka,
löydämme uuden tavan elää,
löydämme
tavan antaa anteeksi.
Jossain.
Vielä
ei ole
paikkaa löytynyt. Sellainen ei ole Valkovenäjän ja Puolan rajalla,
ei Välimeren rannoilla, ei pakolaiskeskuksissa,
eikä Puerto Ricossa, joka on Yhdysvaltain itsehallintoalue. Donald
Trump olisi
halunnut vaihtaa
Karibianmerellä sijaitsevan Puerto Ricon Tanskalle kuuluvaan
Grönlantiin, koska hänen mielestään Puerto Rico on likainen ja
ihmiset siellä liian
köyhiä.
kari.naskinen@gmail.com
