sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Tuttuja nimiä jäljellä



Keimola 24.8.1966 Formula 2:
1.
Jack Brabham (F1 MM 1959, 1960, 1966)
2.
Denis Hulme (MM 1967)
3.
Jim Clark (MM 1963)
4.
Jochen Rindt (MM 1970)

Keimola 3.9.1967 Formula 2:
1.
Jim Clark
2.
Jochen Rindt
3.
Graham Hill (MM 1962, 1968)
4.
Alan Rees

Myös TT-ajajat kävivät Keimolassa, jossa
Giacomo Agostini voitti 1960-70-lukujen taitteessa kolme kilpailua.

Kävin tarkastamassa Keimolan tilanteen nyt. Moottoriradasta ei ole jälkeäkään, ei ainakaan sellaista, johon olisin voinut autolla ajaa.
Moottoriradan muotoja on kuitenkin havaittavissa joidenkin katujen linjauksissa. Uuden kerrostaloalueen kaduille on myös annettu Keimolan kilpa-ajohistoriasta tuttuja nimiä ja jäljellä on myös Keimolan radan valvontatornista muodostettu taideteos. Keimolanmäen alueelle muuttivat ensimmäiset asukkaat 2016.


Olin lukenut, että valvontatornista on tehty interaktiivinen tilataideteos, johon on koottu nähtäväksi arkkitehtuuria ja kuvanveistoa sekä alueen historiaa. Lisäksi ”tornia voi soittaa” Leo Kinnusen Interserie-Porschen äänistä muodostetulla sävelasteikolla. Kun siellä kävin, torni ei soinut eikä historia tullut esille muuten kuin yhden Texaco Havolinen öljymainoksen verran.

Keimolanmäen 49 hehtaarin alueen maat omistaa Vantaan kaupunki.
Alue tulee kokonaan valmiiksi ehkä vuoteen 2025 mennessä, jolloin siellä on asuntoja noin 2500 ihmiselle.

Keimolan moottoriradan perusti
lakkautettujen Eläintarhanajojen moninkertainen voittaja Curt Lincoln 1965 ja ensimmäiset kilpailut järjestettiin 12.6.1966, jolloin katsojia tuli yli 20 000. Ensimmäisen startin voitti Heikki Liedes Fiat Abarthilla. Pykälää suuremmassa luokassa Timo Mäkinen voitti sekunnilla Rauno Aaltosen, molemmilla Mini Cooperit. F3-luokan voitti englantilainen John Fenning, toinen oli Martin Davies ja kolmas Frank Williams. Formula Vee -luokan nopein oli ruotsalainen Sven-Olof Gunnarsson.

Jo parin vuoden kuluttua Lincoln myi Keimolan Wihuri-yhtymä Oy:lle, mutta sekin joutui toteamaan toiminnan niin tappiolliseksi, että myi koko maa-alueen Sanoma Oy
j:lle 1982. Kilpa-ajotoiminta oli varsinaisesti päättynyt 1978 ja Vantaan kaupunki osti valtaosan alueesta 2009.

Curt Lincoln oli pettynyt, Erkki Vanhasen kirjassa Racing – radalla (Alfamer, 2012) hän sanoo: ”Jos olisin aavistanut, miten raskaaksi taakaksi Keimolan radan rakentaminen tulee, en ikinä olisi ryhtynyt rakentamaan sitä… On monta osapuolta, joista voisin sanoa suorat sanat… Nämä Keimolan vuodet ovat paljastaneet kaikessa alastomuudessaan sen itsekkyyden ja käsittämättömän kateuden, joka ihmisissä piilee.”

Yksi ongelma lähellä asutusta oli moottorien ääni. Kun naapurit purnasivat metelistä, radan viimeinen isännöitsijä Lasse Laakso vei Vantaan seutu -lehden toimittajan katsomaan varikon portin lähellä ollutta linnunpesää todisteena siitä, ettei melua liikaa ole. Ei onnistunut, lehteen tuli otsikko: "Kuuro pääskynen Keimolassa."


Keimolan 3,3 km pitkän kierroksen rataennätykseksi jäi Leo Kinnusen AAW Racing Teamin Porsche 917 Spyderilla ajama 1.11,74 (1972).

Keimolassa uraansa aloittelivat myös Keijo Rosberg ja Mika Häkkinen. Keke ajoi siellä mikroautolla 1969, jolloin siellä ei vielä ollut varsinaista FK-rataa, vaan rata oli tehty pää- ja varikkosuoran väliin näitä pitkiä suoriakin hyödyntäen. Mika aloitti uransa 7-vuotiaana Keimolan uudella mikroautoradalla 1975.

Moottoriurheilun lisäksi ratabisnestä yritettiin pelastaa myös muin tavoin. Keimolan juhannusjuhlilla kävivät esiintymässä mm.
The Beach Boys (1969), Peyton Placen Ryan O'Neal (1970), Virginialaisen James Drury (1971) sekä vieläpä Ansa Ikonen ja Tauno Palokin (1972).


kari.naskinen@gmail.com