Lahden kaupunginteatterin Ikitie-näytelmässä riekkuu päähenkilö Jussi Ketolan ympärillä kummallinen, naama valkoiseksi kalkittu nuorukainen. Reilun tunnin kohdalla hän sanoo nimekseen Kullervo ja väliajalla luen käsiohjelmasta, että kysymyksessä on todellakin Kalevalan traaginen mieshahmo Kullervo Kalervon poika. Antti Tuurin romaanissa tällaista hyypiötä ei ole, eikä se näytelmäänkään mitään lisäarvoa tuo. Tai no joo, kyllähän Kullervo veljessotaa symboloi, ja kansalaissodan myöhäisissä jälkimainingeissa Jussi Ketola on muilutettu Neuvostoliiton puolelle äärioikeistolaisen Lapuanliikkeen toimesta.
Näytelmä sinänsä on hyvä. Jo elokuva (2017) runsaine lehtijuttuineen teki Ikitiestä laajalti tunnetun, joten näytelmään on helppo mennä heti sisään. Lapuanliikkeen kyyditysoperaatioiden syitä ei näytelmässä juurikaan selitetä, vaan oletetaan kaikkien katsojien tuntevan ne. Suomen itärajan yli Ketola joutuu pakenemaan, sillä muuten kyydittäjät olisivat hänet ampuneet. Kaikkiaan Lapuanliike järjesti viiden kuukauden aikana 1930 yli 250 kyyditystä, joiden jälkeen vielä lokakuussa entinen presidentti K.J. Ståhlberg vaimoineen kyyditettiin Joensuuhun.
Antti Tuuri on kirjoittanut Ketolasta neljässä romaanissaan (1978 - 2011). Ketolan esikuva on kauhavalainen Nestori Saarimäki, jonka lapualaiset olivat kyydittäneet Itä-Karjalaan 1930. Saarimäki oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin NKVD:n mukaan kuollut keuhkotautiin 1931. Jussi Ketolan tarina ei ole yksi yhteen Saarimäen kanssa, mutta todellisuuspohjaa joka tapauksessa on. Ketola näyttäisi olevan kolhoosissa 6-8 vuotta
Saarimäen tavoin Neuvostoliiton rajavartiosto ja muut viranomaiset vievät Ketolan ensin Petroskoihin ja sieltä kolhoosiin, jossa NKVD antaa hänelle uuden nimen. Saarimäen kanssa yhteistä on sekin, että Ketola oli palannut Kauhavalle Amerikasta, jossa oli ollut siirtolaisena parempaa elämää etsimässä.
Kolhoosin muiden asukkaiden joukossa on paljon Itä-Karjalaan saapuneita siirtolaisia Pohjois-Amerikasta. Heitä ei sinne ole muilutettu, vaan olivat puolestaan lähteneet uudesta Neuvostoliitosta hakemaan onnellisempaa elämää ja auttamaan Neuvostoliittoa uuden ihanneyhteiskunnan rakentamisessa. Kaikkiaan Amerikasta tuli arviolta 10 000 ihmistä, joista iso osa Karjalan tasavaltaan. Heidän kolhoosejaan oli ainakin Petroskoin lähellä, Aunuksessa ja Uhtuassa.
JORI HALTTUNEN
JA AKI RAISKIO
Kova näytelmä. Visuaalisesti hurjin kohtaus on se, kun kaikkien isojen teatterinäyttämöiden etureunassa oleva massiivinen paloturvallisuusseinämä eli teatterikielellä rautaesirippu nousee ylös.
Jussi Ketola on rautaesiripun takana. Kimpussa on koko ajan sotilastiedustelujärjestö GRU, jonka edustaja Petroskoissa on suomalaisperäinen Kallonen, kaksinaamainen mulkku.
Vaikka näytelmässä on noin 50 roolihenkilöä, ovat Ketolan (Jori Halttusen) ja Kallosen (Aki Raiskio) kohtaamiset joka kerta ainutlaatuisia (kuvassa). Ne luovat näytelmään sellaisen latauksen, että niistä ei pääse eroon esityksen jälkeenkään.
Halttunen on viime aikoina nähty monissa komediallisissa rooleissa ja hänet tunnetaan myös monien kesäteatterifarssien ohjaajana, mutta nyt on leikki kaukana. Teatterin nettisivuilla hän sanoo, että kokee olevansa pienten estradien mies, ”isolla näyttämöllä tuntuu vähän siltä kuin olisi marionetti nukketeatterissa”. Nyt hän on Ketolana pitkiä jaksoja ison näyttämön ainoa kohde katsojalle, Kallosen marionettina. ja katsoja tuntee sitä tuskaa mitä Ketolakin.
Aki Raiskio Stalinin ohjeistamana GRU:n miehenä yrittää sekä hyvällä että pahalla saada Ketola vaihtamaan leiriä. Kallosen mielestä Ketola on ujuttautunut Neuvostoliittoon vakoojana, joka nyt pitää käännyttää kaksoisvakoojaksi. Ketolan pitäisi ruveta raportoimaan GRU:lle siitä, mitä kolhoosin väki puhuu ja ajattelee. Ketola ei suostu, ei allekirjoita mitään proopuskoita, eikä alistu muutenkaan minkäänlaiseen yhteistyöhön, ei kuoleman uhallakaan. Raiskion roolisuoritus on täydellisen inhottava.
PAKOON HELVETISTÄ
Stalinilainen paratiisi osoittautuu helvetiksi. Stalinin puhdistusten alkaessa myös Ketolan kolhoosissa ihmisiä ammutaan, ja hätä vain kasvaa. Ainoan pienen lohdun Ketolalle tuo avioliitto Irinan kanssa, kun Suomesta tulee valheellinen tieto, että hänen perheensä Kauhavalla on kuollut. Sitten kun tulee sellainenkin tieto, että Lapuanliike on maaliskuussa 1932 lakkautettu ja Vihtori Kosola kuollut, voi alkaa suunnitella pakoa helvetistä takaisin Suomeen, tavalla tai toisella.
Jussi Ketola on pasifisti. Näytelmän Tuurin romaaneista sovittanut ja ohjannut Hanna Kirjavainen mainitseekin käsiohjelmassa sen aikakauden suuren suomalaisen pasifistin Yrjö Kallisen, joka puheissaan käsitteli usein ihmisenä olemisen peruskysymyksiä, kuten onnellisuutta ja henkistä kasvua. Ketola joutuu onnentavoittelun ja suurimman kärsimyksen väliseen ihmiskokeeseen. Tässä ihmiskokeessa ja koettelemuksessa on sitten se erikoinen roolihenkilö, klovnimainen Kullervo.
En käsiohjelmastakaan saa varsinaisesti irti sitä, miksi Kullervo näyttämöllä haahuilee. Hanna Kirjavainen perustelee, että Kullervon tarinan ydintematiikka liittyy kostoon, petokseen, katkeruuteen, vihaan ja kärsimykseen. Kyllä nämä asiat tulevat Ketolankin välityksellä riittävän selvästi esille.
kari.naskinen@gmail.com
