sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Ohjussopimus raukeaa, eikä ydinasekoesopimustakaan tule

USA ilmoitti perjantaina, että se lopettaa keskimatkan ohjukset kieltävän INF-sopimuksen noudattamisen ja Venäjä antoi saman ilmoituksen lauantaina. Huonolta näyttää muutenkin. Kesällä 2017 YK:n jäsenmaista 122 hyväksyi ydinaseet kieltävän TPNW-sopimuksen, mutta sen on toistaiseksi allekirjoittanut vain parikymmentä maata. Sopimus ei astu voimaan, ennen kun ratifiointeja on kertynyt 50. Suomi ja Ruotsikaan eivät TPNW:tä ole allekirjoittaneet, koska kaikki Nato-maat vastustavat sopimusta.

Vuonna 2017 sai ydinaseiden totaalikieltoa tavoitteleva ICAN-kampanja Nobelin rauhanpalkinnon.  Reaalimaailma on kuitenkin toisenlainen. Kieltoa ei kannata allekirjoittaa, koska ydinasevaltiot itse eivät sitä hyväksy. Lisäksi sanotaan, mitä tekoa sellaisella sopimuksella olisi, koska siihen ei sisältyisi minkäänlaista valvontamekanismia.

Ruotsia Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg onkin varoittanut, että Naton puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa vaikeutuisi, jos se allekirjoittaa sopimuksen. Samanlaisen varoituksen antoi vuodenvaihteeseen asti USA:n puolustusministerinä toiminut James Mattis. Suomea ei tarvitse erikseen varoitella, koska täällä Nato-liekanaru on tiukempi. Ei marionettihiirien kannata hyppiä, sillä iso kissa on pöydällä.

Suomen ulkoministeriön asevalvonnan yksikön tuorein ajankohtaiskatsaus on marraskuulta 2018. Siinä todetaan, että kansainvälisen asevalvonnan toimintaympäristö on tällä hetkellä poikkeuksellisen vaikea. Suurvaltasuhteiden kriisi vaikeuttaa etenemistä etenkin ydinaseriisunnassa, mutta kasvavat jännitteet heijastuvat asevalvonnan koko kenttään. Vakiintunut sopimusjärjestelmä on ennennäkemättömän paineen alaisena: kemiallisten aseiden kieltosopimusta rikotaan räikeästi, Iranin ydinohjelmasopimus on vaakalaudalla Yhdysvaltojen vetäytymisen vuoksi ja Euroopan turvallisuudelle keskeinen INF-sopimus on raukeamassa.

”Ydinaseet ovat viimeksi kuluneen vuoden aikana nousseet yhä näkyvämmäksi osaksi suurvaltapolitiikkaa. Sekä Venäjä että Yhdysvallat korostavat ydinaseiden merkitystä omalle turvallisuudelleen, uudistavat ydinasearsenaaliaan ja ovat ilmoittaneet kehittävänsä myös uudentyyppisiä ydinaseita. Molemmat korostavat toimiensa olevan vastaus vastapuolen toimiin. Keskinäiset syytökset asevalvontasopimusten rikkomuksista jatkuvat.”

INF-sopimus solmittiin 1987 ja se on erityisen tärkeä Euroopan turvallisuudelle, ja sen raukeamisella voi olla kauaskantoisia seurauksia myös kansainvälisen asevalvonnan kannalta. Entä mitä seuraavaksi? Miten käy strategisia ydinaseita rajoittavan START II -sopimuksen kanssa, kun se päättyy vuoden 2021 jälkeen?

Sitten on vielä Kiina, kuten Helsingin Sanomissa tänään muistutetaan. INF ei sido sitä mitenkään. Niinpä Kiina ilmoittikin eilen, että se vastustaa INF-sopimuksesta luopumista. Uutistoimisto Reutersin mukaan Kiina ei kuitenkaan aio osallistua neuvotteluihin, jotka koskevat sen omia ydinaseita. Kiina toivoo muiden pitävän kiinni sopimuksistaan, mutta touhuaa itse vain itsensä kanssa.

INF = Intermediate Range Nuclear Forces Treaty
TPNW = Treaty on the Prohibition of Nuclear Weapons
START = Strategic Arms Reduction Treaty
ICAN = International Campaign to Abolish Nuxclear Weapons

kari.naskinen@gmail.com