keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Juha Uusitalo ei ymmärrä laulukilpailuja

Bassobaritoni Juha Uusitalo (55) joutui jättämään menestyksekkään kansainvälisen oopperauransa, kun vakavat sairaudet iskivät – aivokasvain, sitten aivovaltimon pullistuma ja vielä aivoinfarktikin. Nämä kaikki 2008-11. Laulaminen kuitenkin sujuu taas kuten ennenkin, mutta isoja oopperarooleja hän ei enää pysty tekemään, sillä aivoinfarkti jätti jälkensä oikeaan jalkaan, minkä takia lavatyöskentely ei onnistuisi täysipainoisesti.

Eilen Juha Uusitalo vieraili Suomen Wagner-seuran kuukausikokouksessa. Lähes kaksituntisen tilaisuuden aikana Uusitalo kertoi tuoreimpia kuulumisiaan ja muisteli menneitä.

”Olihan se oopperaura raskasta ja valtavan stressaavaakin, kun suuria rooli oli koko ajan opiskeltava sen kaiken matkustamisen ja esiintymisten ohessa. Tämän tajusi kuitenkin vasta jälkeenpäin”, sanoi Uusitalo, joka nyt asuu Tampereella. Syntyisin hän on Vaasasta.

Laulamisen kanssa hän tietenkin on edelleen tekemisissä. Ensi viikolla hän pitää kolmipäiväisen mestarikurssin Tampereella ja omia esiintymisiä ovat viime aikoina olleet kirkkokonsertit urkuri Kalevi Kiviniemen kanssa ja muut konsertit pianisti Kristian Attilan kanssa.

Mestarikurssin järjestäjä on Siuntio laulaa ry:n perustama Lauluakatemia, jonka taiteellinen johtaja Uusitalo on. Huhtikuun 27. päivänä Lauluakatemia järjestää konsertin Mustion kartanossa ja kesäkuussa on ohjelmassa neljä konserttia Siuntion kirkossa ja Siuntion Lepopirtissä. Yhdessä konsertissa hollantilainen bassobaritoni Robert Holl laulaa Schubertin Winterreisen. Kun Uusitalolta kysyttiin, voisiko hänkin laulaa Winterreisen, hän vastasi ympäripyöreästi, että ”no jaa, niin no, jos sopiva paikka löytyy…”

Bernd Alois Zimmermannin vokaalisinfoniaversio Die Soldaten joka tapauksessa ilmestyy lähiaikoina RSO:n levynä. Se kuultiin syksyllä 2018 Musiikkitalossa. Juha Uusitalon lisäksi solisteina olivat ja ovat myös levyllä Anu Komsi, Jeni Packalen, Ville Rusanen, Hilary Summers ja Peter Tantsits.

OUTOJA OHJAUKSIA

Uusitalokin joutui maailman oopperataloja kiertäessään esiintymään niissä nykyajan oudoissa oopperatuotannoissa, joista ohjaajat ovat vääntäneet mitä kummallisimpia versioita.

”Ohjaajilla tuntuu nykyisin olevan suuri valta, he pääsevät vaikuttamaan jopa solistien valintaan. Ohjaukset ovat joskus täysin käsittämättömiä, mutta onneksi meillä laulajilla on se musiikki, jota ohjaaja ei pääse sorkkimaan”, naurahti Uusitalo.

Nyt hän odottaa kovasti Anna Kelon ohjausta Wagnerin ”Ringistä”, joka käynnistyy Kansallisoopperassa syksyllä 2019. Uusitalo itse on ollut mukana Ringissä sekä orkesterimuusikkona että laulajana. Ennen solistiuraansa hän nimittäin soitti Kansallisoopperan orkesterissa huilua ja näin tapahtui myös 1996, kun Götz Friedrichin ohjaama produktio ensimmäisen kerran esitettiin. Seuraavilla uusintakierroksilla 2001 ja 2004 Uusitalo oli sitten mukana solistina.

”Friedrichin ohjaamana Ring oli näyttämöllisesti uskomattoman hieno, enkä oikein tiedä, miksi nyt pitää tehdä kokonaan uusi produktio. Vai onko se niin, että jokaisen oopperanjohtajan on saatava oma Ringinsä? Ei tällaista kaikkialla ole, Wienissäkin esitetään Toscasta edelleen samaa 1950-luvun produktiota”, sanoi Uusitalo.

Myöskään laulukilpailujen järjestämistä hän ei ymmärrä: ”Ei kuulu taiteeseen. Eivätkä edes palkintojärjestykset aina mene oikein. Monessa tapauksessa tilanne onkin sellainen, että vaikka nuori laulaja ei haluaisi osallistua kilpailuihin, hänen on kuitenkin mentävä, koska hänen pitää kilpailussa edustaa opettajaansa.”

Uusitaloakin on pyydetty laulukilpailujen tuomaristoihin, mutta eipä ole lähtenyt.

RICHARD WAGNER

Wagner on Juha Uusitalolle tärkein säveltäjä. ”Wagner on minulle intohimo.” Vuonna 1999 hän pääsi Wagner-seuran stipendiaattina ensimmäisen kerran myös Bayreuthiin, jossa näki Tristanin ja Isolden, Lohengrinin ja Nürnbergin mestarilaulajat. Suosikkirooleikseen hän sanoi Ringin Wotanin ja Lentävän hollantilaisen merikapteenin, jota hän ehti laulaa 120 kertaa 16 eri produktiossa. Muiden säveltäjien teoksista hän mainitsi mieliroolikseen Scarpian Puccinin Toscasta.

”Oikeastaan se oli kuitenkin niin, että suosikkirooli oli aina se, mikä oli juuri silloin päällä.”

Uusitalon komea kansainvälinen ura myös loppui Wagneriin. Hän oli sairauksista toivuttuaan 2013 Münchenissä. Olivat meneillään Ringin harjoitukset:

”Olin Wotan. Yritin vielä. Sitten yhden kerran huomasin, että keihääni oli maassa. Se oli pudonnut kädestäni, mutta en ollut huomannut.”

Wagnerin oopperoista Uusitalo kertoi seuran tilaisuudessa paljon, välillä kyllä kuunneltiin hollantilaistakin. Siihenkin saatiin kysyttäessä vastaus, että parhaat Wagner-kapellimestarit ovat Daniel Barenboim, Zubin Mehta ja Suomessa Leif Segerstam.

kari.naskinen@gmail.com