maanantai 10. huhtikuuta 2017

Niemenpään kauppa ja Lidl

Selatessani äskettäin kuolleen sosiaalineuvos Väinö Pässilän jälkeensä jättämiä papereita tuli eteen hänen pitämänsä esitelmä valtakunnallisilla kyläpäivillä Varkaudessa vuonna 2002. Esitelmän aiheena oli paikallisidentiteetti, mitä Pässilä ei oikein ollut löytänyt kaupungeista. Itse hän oli suurimman osan elämästään Lahdessa, jossa työskenteli työvoimatoimiston johtajana. – ”Voisiko paikallisidentiteetti rantautua myös kaupunkiin”, hän oli esitelmänsä päätteeksi kysynyt.

Nykyisin kaupungeilla on jopa palkattua henkilökuntaa tai ainakin konsultteja kehittämässä kaupungin imagoa ja professorit tutkivat, millä kaupungeilla on parhaat identiteetit. Gallupeilla kysytään, mitkä kaupungit ovat maineeltaan sellaisia, että niihin voisi ajatella muuttavansa. Jyväskylään ja Tampereelle ehkä, mutta ei esimerkiksi Varkauteen eikä Lahteen.

Tekniikan tohtori Pekka V. Virtanen käsittelee näitä asioita kirjassaan Kaupungin imago (Rakennustieto, 1999). Hän kirjoittaa mm. maineenhallinnasta, mikä aina ei ole kovin helppoa. Kunnolla pieleen menneenä tapauksena hän ottaa esille Lahden, joka teki kaupungin naurunalaiseksi ryhtyessään aikoinaan käyttämään itsestään sanontaa ”Business City”.

Väinö Pässilä sanoi esitelmässään, että paikallisidentiteetin paras ilmenemismuoto on kyläyhteisö. Hän oli kotoisin Kouvolan pohjoispuolelta Valkealasta, jossa hänen oma kyläyhteisönsä oli Anttila ja siitä vielä tarkemmin Mietunahon ja Uutelan kulmakunta. Kun Pässilä oli nuori, oli Anttilan kylä hyvin itsenäinen, omavarainen ja monipuolisesti toimiva kokonaisuus, kuten Pässilä sanoi:

”Siellä oli saha, mylly, kansakoulu ja kaksi kauppaa. Siellä toimivat vapaapalokunta, urheiluseura, nuorisoseura, Martta-seura, metsänhoitoyhdistys, maatalousseura, seurakuntapojat, körttiseura, maalaisliiton osasto sekä monta muuta rinkiä ja piiriä.”

Tärkeä paikka oli Niemenpään kauppa: ”Siellä oli posti, postipankki, vakuutustoimisto, lääkekaappi, matkahuolto, huoltoasema sekä kesällä kioski ja maitolava. Kauppa suljettiin normaaliin tapaan, mutta takakautta pääsi asioimaan milloin tahansa ja mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Kauppa oli myös informaatiokeskus. Sieltä ja siellä käyviltä asiakkailta sai tiedon, kenellä on pontikkaa, mistä löytyy vapaita naisia, kuka tarvitsee työtä, kuka työmiehiä ja kuka ostaa tai myy jotakin. Itse asiassa kauppa oli kylän henkinen keskus, johon kokoontui postintuloaikaan kaikista kylänosista vuorossa olevat talojen postinkantajat. Usein sipuliteemakkaran ja pilsneripullon myötä tiedot kaikista asioista levisivät samanaikaisesti kaikkiin taloihin ja torppiin paremmin ja elävämmin kuin nykyisen internetin välityksellä.”

Ei ole enää näin. Tosin postipalvelut löytyvät nykyisin taas kaupoista, mutta nämä järjestelyt aiheuttavat vain kiukkua, koska palvelu ei ole yhtä hyvää kuin oikeissa postitoimipaikoissa.

RAKAS KAUPUNKI

Toisinkin voi kuitenkin olla myös kaupungeissa. Kun olin sunnuntaina käynyt Lahden Lyseolla äänestämässä ja perinteisillä vaalikahveilla Mariankadun Sinuhessa, kävelimme Ulla-vaimoni kanssa kotiin. Kirkonmäkeä ylittäessämme Ulla sanoi: ”Ai että mä rakastan tätä kaupunkia.”

Tämän saman asian hän ottaa esille muutaman kerran vuodessa, ja saan aina parin minuutin esitelmän joistakin hänen Lahti-rakkautensa kohteista.

Minä kun en ole syntyperäinen lahtelainen, en osaa kokea yhtä syvästi, mutta varsin lämmin on minunkin suhteeni tähän kotikaupunkiini. Pois en muuttaisi, vaikka mikä olisi. Lihamukia en ole koskaan nähnyt, enkä ole Torvessakaan käynyt kai kahta kertaa enempää, mutta Salpausselän kisojen ilotulitukset ovat aina vuoden kohokohtia, ja Suomessa juon aina Lahdessa pantua olutta.

Kivistönmäen Lidl ei tietenkään vastaa Niemenpään kauppaa, mutta kyllä sielläkin muutaman kerran viikossa käydään tuttujen kanssa läpi ajankohtaisia asioita.

Luonnollisesti tulee myös takaiskuja. Minulle suurin sellainen näissä kaupunkiasioissa oli Jalkarannantien Shellin sulkeminen. Enää ei kaupungin keskustassa ole sellaista baaria, johon autollakin pääsee oven viereen, eikä tarvitse parkkimaksua pulittaa. Nykyisin käynkin autokahveilla Nesteen bensa-aseman baarissa Holmassa.

MISTÄ KAUPUNGIT
TUNNETAAN?

Virtasen kirjassa on mielenkiintoinen luettelo siitä, mistä eri kaupungit tunnetaan, esimerkiksi:

Espoo – Tapiola.
Forssa – Koijärvi.
Hamina – Ympyrä.
Hanko – Hangon keksi.
Heinola – Sillat.
Helsinki – Linnanmäki.
Hämeenlinna – Sibelius.
Ikaalinen – Kylpylä.
Imatra – Koski.
Jyväskylä – Ralli.
Kemi – Lumilinna.
Kitee - Pontikka
Kotka – Meripäivät.
Kouvola – Tykkimäki.
Kuopio – Kalakukko.
Lapua – Vihtori Kosola.
Loimaa – Alpo Jaakola.
Loviisa – Ydinvoimala.
Mikkeli – Mannerheim.
Naantali – Kultaranta.
Nokia – Tapsan Tahdit.
Raisio – Margariini.
Rauma – Pitsit.
Rovaniemi – Ounasvaara.
Tampere – Särkänniemi.
Turku – Joulurauha.
Uusikaupunki – Autotehdas.
Vammala – Vanhan kirjan päivät.
Vantaa – Lentokenttä.
Varkaus – Esa Pakarinen.

kari.naskinen@gmail.com