Lehden pääkirjoituksessa kiinnitetään huomiota siihen, että nykymaailma muualla on kuin jatkuvaa ”small talkkia” eli tyhjänpuhumista, mikä kaiken lisäksi on sellaista, että ihmiset puhuvat itsestään.
Tosin tilanne Suomessakin on nykyisin toisenlainen kuin 20 vuotta sitten, kun puhelimet ovat vaihtuneet koko ajan mukana pidettäviksi kännyköiksi. Nuoret ovat tämän takia puheliaampia kuin ennen – aina pitää kaikista omista asioistaan kertoa heti kavereille.
Vanhemmat suomalaiset pitävät metsistä, järvistä ja yleisesti ottaen maaseutumaisemista. Maaseudun rauha on edelleen tavoiteltava olotila. Minäkin vaikka melkein koko elämäni olen joutunut kerrostaloissa asumaan, pääsen todelliseen rauhantunteeseen vain pääsiäisenä, juhannuksena ja jouluna, jolloin nykyinenkin talomme on käytännöllisesti katsoen täysin hiljainen, koska nuoremmat asukkaat ovat lähteneet mummoloihin, ja vanhemmat asukkaat ovat muuten vain hiljaa. Parhaan äänen kuulee jouluna: kun on muuten aivan hiljaista, mutta lumi sataa.
Samana perjantaina (28.4.), kun Helsingin Sanomissa oli juttu sveitsiläislehdestä, oli HS:n Nyt-liitteessä täydennystä: suomalaisten on helppo harrastaa seksiä, kun sitä varten ei tarvita suuria romanttisia eleitä, kuten puhetta.
Aleksis Kivi oli väärässä: ”Hälinä ja meno, siinä elämä ja ilo.”
Sveitsiläisessä lehdessä sanotaan, että ”suomalaisilla on jotain, mitä sveitsiläisillä ei ole: tilaisuus olla rauhassa kaukana kaikesta”. Karmeita tilanteita kuitenkin syntyy joskus. Esimerkiksi linja-autossa vieraan ihmisen viereen istuminen on vastenmielistä – miksei penkkejä voi porrastaa niin, että olisi myös yksittäisiä penkkejä ilman vieruskaverin penkkiä.
Elokuvissa, teattereissa ja konserteissa ainoa mahdollinen paikka on penkkirivin päässä. Kun ostan paikan siitä, saan viereeni vaimoni tulpaksi itseni ja jonkun vieraan väliin. Nämä kaikki ovat samaa asiaa: saada olla omissa oloissaan, rauhassa, hiljaa.
Kaikenlaista hölmöä Suomeenkin liittyy. Perjantain Helsingin Sanomissa oli iso juttu myös keppihevosharrastuksesta. Siis keppihevosista, joiden kanssa leikitään. Jutussa sentään haastateltiin 12- ja 14-vuotiaita keppihevosilla ratsastavia, mutta jo aikaisemmin olin jossain nähnyt jutun aikuistenkin höyrähtämisesta tuohon harrastukseen.
Tämä on näitä samoja maailmanmenon mukanaan tuomia kotkotuksia, jollainen on nykyisin sekin, että miehet selvinkin päin tervehtiessään halaavat toisiaan. Ei takuulla ole suomalaisten keksimä.
kari.naskinen@gmail.com
